4) Vahvista lastasi
Haluatko lisätä lapsesi itseluottamusta? Siinä tapauksessa sinun täytyy kunnioittaa lastasi. Lapsi on yksilö, ja hänellä voi olla eri näkemys asioista kuin sinulla. Myös lapsen näkemykset ovat tärkeitä. Ja jännittäviä. Lasta vahvistaaksesi sinun on oltava kiinnostunut hänestä ja osoitettava, että hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on. Osoita lapselle, että hän kelpaa, ja että hänen sanomisillaan ja tekemisillään on väliä. Lapsi kaipaa hyväksyntää myös silloin, kun hän on ilkeä ja suutuksissa.
 
5) Rajojen asettaminen ei ole pelkkää kieltämistä
Valikoi kiistat ja ole joustava. Vaikka olisitkin aluksi sanonut ei, voit silti vielä muuttaa mielesi. Älä sano kaikelle ei, sillä silloin kielto menettää tehonsa. Mieti ensin.
 
6) Ole aikuinen
Jos lapsi saa päättää kaikista perheen arkipäivän asioista, hän tuntee olonsa turhautuneeksi. Sinä olet aikuinen, sinä määräät. Eikä kaikkea tarvitse perustella, eikä kaikessa tarvitse vedota lapsen hyväntahtoisuuteen. Päätökset voi tehdä vain sillä perusteella, että aikuinen tietää paremmin. Mutta lapsellakin on oikeus suuttua.
 
7) Älä uhkaile, ellei ole aivan pakko
Varo uhkailua. Valitse tarkkaan, millä uhkaat. Älä uhkaa jättää lastasi tai antaa häntä pois, se herättää lapsessa vain suunnatonta pelkoa. Saat olla vihainen ja huutaakin joskus, mutta sinun on myös pyydettävä anteeksi ja selitettävä, miksi olit vihainen.
 
8) Ole hyvä esikuva lapsellesi
Lapset eivät tee niin kuin sinä sanot, vaan niin kuin sinä teet. Lapsen kasvatus on perheen kiinnostuksen kohteiden ja toimivuuden tulos. Jos haluat lapsestasi empaattisen ihmisen, sinunkin on oltava sellainen.
 
9) Muistele, millaista oli olla lapsi
Yritä ymmärtää miksi lapsi suuttui niin kovasti, miksi hän turhautuu ja mistä hän iloitsee. Yritä ymmärtää myös lapsen näkökulma. Älä sano aina ei vain siksi, että sinusta on rasittavaa pystyttää maja olohuoneeseen. 
 

5–6-vuotias lapsi

Persoonallisuuden ja tunne-elämän kehitys Sosiaalisten taitojen kehitys Oppiminen ja älyllinen kehitys Fyysinen kehitys Liikunnallinen kehitys, käden ja silmän yhteistyö Tiivistelmä 5–6-vuotiaan kehityksestä Lähteet

Sitaatit tekstin lomassa ovat MLL:n Joka kodin konstit -projektin kehittämistyössä mukana olleiden vanhempien ajatuksia.

Persoonallisuuden ja tunne-elämän kehitys

5-vuotiaan kehitys on suvantovaiheessa: Lapsi on omatoiminen, aloitteellinen, tasapainoinen, sopeutuva, rauhallinen ja monella tapaa ison oloinen. Hänestä mukavaa olla avuksi, ja hän osallistuu mielellään esim. kotitöihin. Töiden vieminen loppuun asti on hänelle tärkeää.

Toisaalta 5-vuotias on vielä monin tavoin pieni lapsi. Hän haluaa välillä heittäytyä pienen rooliin ja tulla hoivatuksi. Kiukunpuuskat ja tunteiden ailahteleminen ovat nekin osa normaalia arkea. Lapsen itsekritiikki saattaa nostaa päätään ja hänen luottamuksensa omiin kykyihinsä voi horjua. Lapsella voi myös olla erilaisia pelkoja, esim. epäonnistumisesta. Rohkaisu, kannustus ja vahvuuksien huomioiminen ovat tärkeitä.

Tässä iässä lapsen luonteenpiirteet ja persoonallisuus näkyvät entistä selvemmin. Elämää leimaa edelleen voimakas mielikuvitus. 5-vuotias ymmärtää kuitenkin paremmin kuin 4-vuotias, mikä on oikeasti totta ja mikä satua: ”Tää on oikeesti meidän mattopiiska, mut leikisti tää on nyt mun lumikenkä.”

Lapsi nauttii vitseistä ja sanaleikeistä, mutta ei halua olla huumorin kohteena. 5-vuotias voi pahoittaa mielensä herkästi.

Tässä iässä lapset yleensä hyväksyvät jo sen, että heistä tulee isoina miehiä tai naisia. 5-vuotias poika samastuu isäänsä, isä on ihailun kohde ja sankari: ”Meidän isä on paljon vahvempi kuin teidän!” Pojat ihailevat vahvoja toiminnan miehiä kuten palomiehiä ja urheilijoita. Jos pojalla ei ole arjessa läsnä omaa isää, hänelle voi kertoa kuinka hänestä kasvaa isona aikuinen mies kuten isoisä, setä, kaverin isä tai joku muu pojan ihailema mies.

Tyttö alkaa usein samastua äitiinsä. Tytön aiempi ihastuminen isään voi joksikin aikaa muuttua suorastaan isän väheksymiseksi.

Yhden huoltajan perheessä on hyvä huomioida se, että lapsi pyrkii muodostamaan mielikuvan siitä, onko hän arvokas sekä naisen että miehen silmissä. Jos omasta perheestä puuttuu äiti tai isä, kannattaa tukea sellaisia ihmissuhteita, joissa lapsi voi saada myönteisiä kokemuksia itselle tärkeän naisen tai miehen kanssa. Esim. kummivanhempien tai ystävä- tai sukulaisperheiden kesken voi muodostua luontevia ja myönteisiä suhteita muihinkin aikuisiin kuin omiin vanhempiin.

Arjen iloa
”Lasten puheet ja touhut, heidän iloisuutensa ja onnellisuutensa, heidän tunteensa minua kohtaan, yhdessä tekeminen, lasten innostuneisuus erilaisista asioista ja ennakkoluulottomuus, lasten leikkikaverien vanhempien tapaamiset.”
”Kun halataan ja suukotellaan. Luetaan kirjoja yhdessä sängyllä. Syödään ruokaa ja jutellaan päivän tapahtumista. Hiljaisuus, kun lapset illalla ovat unten mailla.”

Sosiaalisten taitojen kehitys

5-vuotias usein nauttii muiden lasten ja aikuisten seurasta. Toki lapset ovat tässäkin suhteessa yksilöitä. Jos lapsi säännöllisesti vetäytyy muiden lasten seurasta ja haluaa leikkiä vain yksin, vanhempi voi järjestää ja kannustaa lasta tilanteisiin, joissa hän tapaa myös muita lapsia. Ujous voi helpottaa leikkitaitoja harjoitellessa. Vanhemmilta se vaatii herkkävaistoista tasapainottelua yksilöllisyyden kunnioittamisen ja sosiaalisten taitojen harjoittelun tukemisen välillä.

5 vuoden iässä lasta alkaa usein kiehtoa leikit ja pelit, joissa on selkeät säännöt. Peleissä häviäminen on edelleen vaikeaa. Kaverit ovat usein 5-vuotiaalle tärkeitä, hänellä voi olla jo joitain erityisen hyviä ystäviä. Etenkin tytöillä saattaa olla paras ystävä. Sekä tytöillä että pojilla voi olla ensimmäisiä ihastumisia vastakkaiseen sukupuoleen.

Ystävyyssuhteet alkavat olla melko kestäviä. Lasten sosiaaliset taidot ovat hioutuneet aiempaa taitavammiksi. He osaavat neuvotella asioista, joustaa tarpeen mukaan ja pukea tunteitaan sanoiksi. Kavereiden kanssa ei tule enää niin helposti riitaa. Välillä sanan säilä saattaa kuitenkin lentää kipakastikin! Suuria puheita käytetään myös, kun halutaan tehdä vaikutus kavereihin. Leuhkiminen ja mahtailu kuuluvat asiaan, niillä voidaan myös peitellä joitain omia puutteita.

Kun lapsi hermostuu vanhempaansa, hän voi olla hyvinkin ärhäkkä: "Ole hiljaa tyhmä! En jaksa kuunnella!" Tätä ei tarvitse pelästyä. Lapsen kiukun voi ottaa vastaan ja antaa nimen isolle tunteelle: "Näen, että olet tosi vihainen. Kertoisitko mikä sinua harmittaa?"  Lapsen rauhoituttua jutellaan, kuinka haukkumasanat loukkaavat ja pahoittavat mieltä.

Kavereiden mielipiteet vaikuttavat entistä enemmän siihen, mikä on hienoa ja hyväksyttävää. Erityisesti hieman vanhemmat lapset ovat usein 5-vuotiaille esikuvia.

Lapset ovat jo taitavia erilaisissa yhteisleikeissä. He jäljittelevät roolileikeissään tärkeitä aikuisia: vanhempiaan, lääkäriä, palomiestä, kauppiasta tai päiväkodin opettajaa. Erilaiset roolit alkavat täydentää toisiaan: leikissä on äiti, vauva ja sisko eikä kolmea äitiä.

Pienikin rekvisiitta luo mielikuvituksen avulla upeita rooleja ja maailmoja: huivi on prinsessan huntu tai merenneidon pyrstö ja tuoli-jono bussi tai lentokone.

Lapsen moraaliset käsitykset ja tunteet kehittyvät huomattavasti. Hän pohtii hyvän ja pahan eroa ja hakee vanhemmalta vahvistusta omille käsityksilleen. Lapsi ymmärtää oikean ja väärän eron. Hän ymmärtää mikä on oikeudenmukaista ja reilua ja suuttuu tosissaan, jos häntä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.

Arvioidessaan jonkin teon pahuutta, lapsi arvioi sitä yleensä teon lopputuloksen eikä tarkoituksen perusteella. Esim. lapsesta on pahempi asia rikkoa monta astiaa vahingossa, kun tiskaa kuin rikkoa yksi astia, kun pihistää sieltä pikkuleipiä.

Yhteinen hassuttelu, hellittely ja arjen toimien jakaminen vanhemman kanssa ovat lapsen päivän huippuhetkiä. Isä ja äiti ovat edelleen lapselle maailman tärkeimmät ihmiset.

Arjen takkuja
”Kiukuttelu, varsinkin päiväkodista haettaessa. Ruoka ei kelpaa. En voi lähteä mihinkään ilman, että 5-vuotias loukkaantuu ja itkee. Sisarusten nahistelu. Kohtuuttomat vaatimukset.”
”5-vuotias uhmaa ja saa raivareita, kun ei saa tahtoansa läpi. Lapset eivät halua illalla nukkumaan. Syövät iltapalan hitaammin kuin etanat, pelleilevät ja piiloutuvat, jotta eivät joutuisi sänkyyn.”

Oppiminen ja älyllinen kehitys

Lapsi pohtii entistä enemmän erilaisten ilmiöiden syitä ja kyselee erilaisista asioista. Hän uskoo, että kaikkiin kysymyksiin on olemassa selitys tai vastaus, ja että vanhempi tietää sen. Yhteinen pohdiskelu aikuisen kanssa ja asioiden oivaltaminen tuovat mielihyvää.

Lapsen kysymykset voivat olla syvällisiä ja koskea vaikeita aiheita kuten elämän tarkoitusta, kuolemaa, syntymää ja sairauksia. Asioita kannattaa pohtia yhdessä lapsen kanssa, vaikka oikeita vastauksia ei aina olekaan. Mm. kirjoista tai internetistä voidaan yhdessä etsiä lisätietoa.

5-vuotias testaa mielellään erilaisia ilmiöitä käytännön kokeilla, esim. jäädyttämällä vettä tietyn mallisessa muotissa. Hän pystyy suunnittelemaan toimiaan ja keskittymään niihin aiempaa paremmin. Lapsen muisti on hyvin kehittynyt, hän muistaa tapahtumia useiden kuukausien tai vuodenkin takaa. Muistamisen apukeinoja 5-vuotias sen sijaan harvemmin käyttää, hän vain toivoo muistavansa esim. ottaa unilelun mummolaan mukaan.

Useita 5-vuotiaita alkaa kiehtoa numerot ja kirjaimet. Jotkut oppivat jo kirjoittamaan nimensä. Esineiden laskeminen 5:een, jopa 10:een alkaa onnistua. Lapsesta on usein hauskaa vertailla ja lajitella esineitä niiden ominaisuuksien mukaan tai asettaa niitä suuruusjärjestykseen. Sen sijaan lapsen on vielä vaikea ymmärtää, että kaksi omenan puolikasta on yhtä paljon kuin yksi kokonainen omena, tai että pullataikinaa on saman verran, olipa se leivottu pötköksi tai pullaksi.

Lapsi puhuu entistä selkeämmin ja kieliopillisesti melko oikein. Hän pärjää jo tavallisissa arkipäivän tilanteissa vieraidenkin ihmisten parissa. Yksittäisiä äännevirheitä voi vielä olla, mutta niistä ei tarvitse olla huolissaan, jos puhe on muuten selkeää. Lapsi voi muodostaa kekseliäitä sanoja.

Lapsen on jo helpompi pohtia mielessään joitain sellaisiakin asioita ja ilmiöitä, jotka eivät ole käsin kosketeltavia. Hänen on kuitenkin vaikea ymmärtää abstrakteja kielikuvia, esim. silmiinpistävä on hänestä todennäköisesti jotain mikä oikeasti pistää silmään.

5-vuotias ymmärtää ja osaa käyttää useita käsitteitä, esim. vähän tai paljon, edessä tai takana, nopeasti tai hitaasti. Hän rakastaa satuja ja kertomuksia ja pystyy seuraamaan melko monimutkaista kertomuksen juonta. Lapsi osaa myös itse sepitellä tarinoita ja kertoa kuvista loogisia tapahtumia.

5-vuotias nauttii vapaasta luomisesta, mielikuvituksestaan ja leikistä. Ne tuovat hänelle iloa, mutta niillä on suuri merkitys myös älyllisen kehittymisen ja oppimisen kannalta. Leikki kehittää mm. lapsen suunnitelmallisuutta, muistia, omatoimisuutta ja syysuhteiden oivaltamista sekä auttaa lasta tutustumaan itseensä ja kykyihinsä. Vapaalle leikille kannattaakin antaa aikaa, tilaa ja mahdollisuuksia.

Arjen iloa
”Lasten ilot, naurut, leikit, touhut, halit, pusut. Omat harrastukset, oma aika, ystävät (varsinkin ne, joilla myös samanikäisiä lapsia), perhekerhot. Oman kodin rauha, perheen yhteiset hetket, isovanhempien ilo lastenlapsistaan.”
”Lasten olemassaolo tuottaa jatkuvasti suurta riemua!”

Fyysinen kehitys

Lapsen kasvu on usein tasaista. Paino lisääntyy vuodessa n. 3 kg ja pituus 5–10 cm. N. 6–8-vuotiaana useiden lasten pituuskasvu nopeutuu tilapäisesti ja vartalon pyöreys alkaa kadota. Kun lasta mitataan neuvolassa, huomiota kiinnitetään siihen, että lapsen kasvu etenee tasaisesti kasvukäyrästöllä juuri hänelle tyypillisellä tasolla, ja että lapsi voi yleisesti hyvin.

Yökastelu on 5-vuotiailla melko tavallista. Asia voi olla lapselle nolo, eikä siitä pidä olla lapselle koskaan vihainen. Kastelu kannattaa kuitenkin ottaa puheeksi neuvolan 5-vuotistarkastuksessa. Yökastelu ei ole psyykkinen ongelma, mutta se voi nakertaa lapsen itsetuntoa.Yökastelu ei kerro vanhemman eikä lapsen huonommuudesta tai epäonnistumisesta. Kuivaksi oppimisen nopeuteen vaikuttavat lapsen perintötekijät.Yökastelun hoito aloitetaan tavallisesti 5 vuoden iässä, jotta lapsi oppisi kuivaksi mahdollisimman varhain. Ks. Lapsi oppii kuivaksi.

5-vuotistarkastus on useimmiten aiempia neuvolakäyntejä laajempi ja perusteellisempi kartoitus lapsen kokonaiskehityksestä. Tarkastuksessa pyritään mm. havainnoimaan viitteitä myöhemmille kouluvaikeuksille. Lapsen kehitystä voidaan monin tavoin vielä tukea ja auttaa ennen koulun alkua, jos siihen on aihetta. Monilla paikkakunnilla 5-vuotistarkastus tehdään yhteistyössä päivähoidon kanssa. Mahdolliset huolet kannattaa ottaa puheeksi neuvolakäynnillä.

Lapsen ensimmäiset maitohampaat irtoavat keskimäärin 5–6 vuoden iässä ja tilalle kasvavat pysyvät hampaat, ns. rautahampaat. Samoihin aikoihin lapselle puhkeaa hammasrivistön viimeisiksi hampaiksi kuudennet hampaat, jotka ovat pysyvät hampaat. Näin lapsella on kaikkiaan 24 hammasta.

Hampaat ovat kaikkien herkimpiä reikiintymään puhkeamisaikana ja heti puhkeamista seuraavina vuosina. Hampaista huolehtiminen on nyt erityisen tärkeää.

Arjen takkuja
”Omat kiireet ja riittämättömyyden tunne siitä, ettei ehdi/osaa varata omilta kiireiltään riittävästi aikaa lapsille.”
”Huonot unet. Tukihenkilöiden puute, kun ei ole sukulaisia lähellä.”

Liikunnallinen kehitys, käden ja silmän yhteistyö

Lapsi nauttii liikuntaleikeistä: kiipeilystä, juoksemisesta, mäenlaskusta, keinumisesta, naruhyppelystä ja yhdellä jalalla hyppimisestä. Hän hallitsee liikkumistaan jo melko taitavasti, liikkeet ovat sulavia. Lapsi osaa myös yhdistellä eri liikkeitä aiempaa paremmin.

Useat lapset nauttivat tanssimisesta ja jumppaamisesta. Luova ilmaisu on monista ihanaa. Lapsi saattaa nauttia erityisesti saadessaan liikkua vapaasti musiikin tahdissa. Lapsi voi harjoitella apupyörillä varustetulla polkupyörällä ajamista, hiihtämistä ja luistelua.

Sorminäppäryys sekä käden ja silmän yhteistyö kehittyvät. Lapsi osaa pitää kynää oikeassa otteessa eikä enää vaihda kynää kädestä toiseen kuten pienempänä. Hän nauttii yksityiskohtien piirtämisestä ja niiden löytämisestä muiden kuvista.

5-vuotias pitää usein käsillään tekemisestä: askartelusta, leikkaamisesta, piirtämisestä, helmien pujottamisesta lankaan, leipomisesta ja vaikkapa salaattitarpeiden pilkkomisesta. Maalaamispuuhiin kannattaa varata iso paperi ja tila: lapsi nauttii saadessaan vedellä maalia paperille ronskein vedoin.

Arjen iloa
”Kyllä arkeni on täynnä iloa. Iloa lasteni olemassaolosta ja siitä, että saan itse olla heidän kanssaan. Heistä näkyy kuinka tasapainoisia ja onnellisia he ovat. Olen niin kiitollinen siitä, että nämä lapset on suotu minulle.”
”Iloinen, sosiaalinen lapsi. Leikkivä, ideoiva, omatoiminen.”

Tiivistelmä 5–6-vuotiaan kehityksestä

• Lapsi on omatoiminen, aloitteellinen ja sopeutuva, mutta välillä haluaa olla pieni ja saada hoivaa. Välillä kiukku saa vallan, tunteet ailahtelevat.
• Sopivan kokoisten oikeiden töiden tekeminen loppuun asti tuntuu mukavalta.
• Itsekritiikin herääminen voi aiheuttaa epäonnistumisen pelkoa.
• Mielikuvitus on voimakas. Lapsi oivaltaa aiempaa paremmin, mikä on oikeasti totta ja mikä kuvittelua.
• Lapsi nauttii vitseistä ja sanaleikeistä, mutta ei halua itse olla huumorin kohteena.
• Tämän ikäinen samaistuu omaa sukupuoltaan olevaan vanhempaan, ymmärtää kasvavansa isona mieheksi tai naiseksi.
• Lapsi alkaa nauttia peleistä ja leikeistä, joissa on selkeät säännöt. Peleissä häviäminen on vielä vaikeaa.
• Roolileikeissä jäljitellään itselle tärkeitä aikuisia.
• Oman ikäiset kaverit ovat tärkeitä. Lapsella voi olla jo joku erityisen tärkeä kaveri, isommat lapset ovat usein ihailun kohteita.
• Yhteisleikki- ja neuvottelutaidot ovat jo hyvät, leuhkiminen ja mahtailu on kavereiden kesken tavallista.
• Lapsi pohtii hyvän ja pahan, oikean ja väärän sekä reilun ja epäreilun eroa ja hakee vanhemmalta tukea pohdintoihinsa.
• Lapsi pohtii useiden ilmiöiden syytä, myös hyvin syvällisiä aiheita, ja hakee niihin vastauksia vanhemmilta. Ilmiöitä testataan käytännön kokeilla.
• Lapsi muistaa asioita usean kuukauden tai vuoden takaa.
• Numerot ja kirjaimet voivat kiehtoa. Lapsi saattaa oppia kirjoittamaan nimensä ja laskemaan esineitä 5:stä 10:een.
• Lapsi vertailee ja lajittelee mielellään esineitä ja asettaa niitä suuruusjärjestykseen.
• Puhe on niin selvää, että lapsi pärjää arkipäivän tilanteissa vieraidenkin ihmisten parissa. Yksittäisiä äännevirheitä voi vielä olla.
• Lapsi ymmärtää ja osaa käyttää useita käsitteitä kuten vähän – paljon, edessä – takana, nopeasti – hitaasti.
• Hän nauttii saduista ja kertomuksista ja pystyy seuraamaan monimutkaisiakin juonia.
• Lapsi kasvaa vuodessa 5–10 cm ja paino lisääntyy n. 3 kg.
• Yökastelu on vielä melko tavallista. Ota asia puheeksi neuvolassa, jos lapsi kastelee. Lapsi voi harjoitella pyyhkimään pyllynsä itse.
• Ensimmäiset maitohampaat irtoavat. Tilalle kasvavat pysyvät hampaat. Ensimmäiset pysyvät poskihampaat, kuutoset, puhkeavat.
• Lapsi nauttii liikkumisesta: kiipeilee, juoksee, laskee mäkeä, keinuu, hyppii narulla sekä yhdellä jalalla, tanssii ja jumppaa, harjoittelee pyöräilyä, hiihtämistä, luistelua ja uimista.
• Lapsi pitää kynää oikeassa otteessa eikä vaihda kynää enää kädestä toiseen.
• Hän nauttii käsillä tekemisestä: askartelusta, piirtämisestä, helmien pujottamisesta lankaan, maalaamisesta, leipomisesta ja salaattitarpeiden pilkkomisesta.

• Lapsi ei mene ajoissa nukkumaan

  
  
  Jos lapsella on päivän mittaan riittävästi touhua, ulkoilua ja yhdessäoloaikaa vanhempiensa kanssa, hänellä ei yleensä ole jatkuvia nukahtamispulmia. Kuitenkin useimmilla pikkulapsilla on ajoittain unenhäiriöitä, eikä heitä tahdo saada ajoissa nukkumaan. Siihen on monta syytä.
  
  Kuvittele olevasi lapsi. Mitä tekisit ja kokisit jos:
  •    Nukkumaanmenon hetkellä perheen televisio pauhaa ja väliin kuulet äitisi tai isäsi nauravan äänekkäästi jollekin ohjelmalle.
  •    Sinut komennetaan sänkyyn, vaikka autosi ovat ajamatta talliin, nukkesi nukuttamatta tai peli jännittävimmillään.
  •    Olet juuri oppinut seisomaan ja silmäsi osuvat sängyn puoliin, joista saa tukevan otteen.
  •    Harjoittelet kävelyä portaissa. Sänkyyn nousu ja siitä laskeutuminen sopivat päivän viimeiseksi harjoitteluksi siitä huolimatta, että päivän mittaan olet harjoitellut nousemista ja laskeutumista jo 158 kertaa.
  •    Harjoittelet parhaillaan tahtomaan kaikenlaista joka paikassa.
  •    Haluat potalle, vaikkei pissattaisikaan. Haluat juotavaa vaikkei janota.
  •    Olet vakuuttunut, että kummitus kurkistelee ikkunasta.
  •    Nukahtamishetkellä tapaat ensimmäisen kerran sinä päivänä äitisi tai isäsi kahden kesken.
  •    Olet saanut olla isän ja äidin kanssa yhdessä monta päivää (loma, joulu tms.) mutta sen jälleen on alkanut arki menoineen ja kotona poissaoloineen.
  •    Naapurin Minna, ainoa ikätoverisi, on muuttanut pois.
  •    Lähtiessään huoneesta vanhemmat sammuttavat valot ja sulkevat oven.
  Sanotaan, että lapsi ottaa illalla ja yöllä takaisin sen, mitä vaille päivällä jää. Tämä koskee ennen muuta yhdessäoloa vanhempien kanssa. Jos vanhemmilla ei ole aikaa tai halua seurustella lapsen kanssa päivällä ja alkuillasta, lapset pitkittävät nukkumaanmenoa, heräävät herkemmin yöllä ja kömpivät vanhempiensa vuoteeseen.
  
  Liian väsynyt lapsi ei vaivu helposti uneen, kuten ei myöskään liian riehakas tai ahdistunut lapsi.
  
  

  Alle vuoden ikäisten nukuttaminen ja yöpalvelu

  Alle kolmekuukautinen vauva nukkuu enemmän kuin on valveilla. Vauva opettelee perheen vuorokausirytmiin, äiti vauvan rytmiin. Jotku vauvat sopeutuvat helposti, jotkut heräilevät sattumanvaraisesti. Joskus he valvovat yöllä enemmän kuin päivällä.
  
  Useimmat itkuisetkin vauvat rauhoittuvat 3-4 kuukauden ikäisinä. Hermoston kehittyneisyys auttaa päivärytmiin totuttautumisessa. Nälkäinen vauva ruokitaan yölläkin ja märkä vaippa vaihdetaan kuivaan, mutta muita palveluja ei tarjota.
  
  Vauva nukkuu yleensä hyvin 3-4 kuukauden iästä lähtien, jos hänen kanssaan seurustellaan päiväsaikaan silloin, kun hän on virkeimmillään.
  
  Yli puolivuotiaan luokse ei yleensä tarvitse mennä yöllä, vaikka vauva jokeltelisikin yksikseen. Hänelle ei tarvitse antaa myöskään juotavaa, ellei hän nuku kuumassa huoneessa tai ole sairas. Jos vauva heräilee yöllä ilman selvää syytä, on paikallaan tarkistaa päiväohjelma:
  •    nukkuuko vauva liikaa päivällä
  •    joutuuko vauva olemaan liikaa omissa oloissaan
  •    pääseekö vauva liian vähän mukaan seuraamaan arkiaskareita (esim. keittiötöitä, toisten lasten leikkejä)
  •    pidetäänkö vauvaa liian paljon vuoteessa ja vaunuissa eikä esim. lattialla
  
  Jos vauvan päiväunia lyhennetään ja päiväohjelmaa lisätään, yleensä yökin muuttuu rauhallisemmaksi.
  
  

  Ohjeita lapsen nukkumaanmenovaikeuksien vähentämiseksi

  
  •    Varaa riittävästi aikaa seurusteluun vain lapsen kanssa.
  •    Seurustele lapsen kanssa perheen normaaliin valvonta-aikaan, älä yöllä.
  •    Noudata joka ilta toistuvaa nukkumaanmenojärjestystä.
  •    Varaa nukkumaanmenon valmisteluun riittävästi aikaa, esim.
  
  o    kerro lapselle ystävällisesti lähestyvästä nukkumaanmenosta, anna hänen lopettaa leikkinsä
  o    sulje televisio ja vähennä jonkin verran valoja
  o    kerää lapsen kanssa lelut ja tavarat
  o    syö yhdessä lapsen kanssa iltapala (istu vieressä)
  o    seuraa lapsen riisumista, iltapesua ym. iltatoimia, iloitse lapsen omatoimisuudesta
  o    juttele hetki lapsen kanssa
  o    lue iltasatu, iltarukous, loru tai runo
  o    toivota hyvää yötä
  o    sammuta valo ja jää itse hetkeksi lapsen huoneeseen, istu tai lepää vuoteella
  o    jos lapsi pyytää palveluja tai haluaa keskustella, totea rauhallisesti, ettei enää tänään, nyt on uniaika
  
  
  Jos lapsi ei nukahda puolen tunnin sisällä valojen sammuttamisesta, hän ei ole riittävän väsynyt nukkuakseen. Jos lapsi suuttuu nukutettaessa, hän lauhtuu illalla suuttumuksestaan hitaammin kuin päivällä. Kiukkukohtaus nukutustilanteessa saattaa siirtää unen tuloa jopa 1-2 tunnilla.
  
  

  Vältä

  •    lapsen komentelua ja pakottamista
  •    liian hätäistä nukkumaanmenoa
  •    lapsen jättämistä yksin pimeään huoneeseen, jos lapsi pelkää
  •    melua lapsen nukkumaanmenohetkellä.
  
  

  Lapsi kiukkuaa ja uhmaa

  Miksi lapsi käyttäytyy hankalasti? Haastava käytös voi vaatia apua Uhmaikä Tahdon, en tahdo Aseta rajat Erilaisia lapsia Ota kiukku vastaan Vanhemman jaksaminen Vinkkejä uhmaikäisen kanssa elämiseen Miksi rajoja tarvitaan? Erilaiset ja eri-ikäiset lapset Luota itseesi! Minkälaisia rajoja kuka niistä päättää? Testi: Mikä on meillä tärkeää? Lääkkeitä kiukkuun ja rajojen kokeilemiseen Positiivinen huomio ja palkinnot Tärkeät tunteet Luovuus ja kekseliäisyys Jämäkät ja tehokkaat käskyt Tiivistetysti lapsen kiukusta ja uhmasta Lähteet ja kirjallisuutta

  Miksi lapsi käyttäytyy hankalasti?

  
  Jokainen lapsi käyttäytyy joskus hankalasti: hermostuu, kiukuttelee ja turhautuu. Se on hyvä. Sopiva määrä turhautumista saa ponnistelemaan ja kasvua ja kehitystä liikkeelle, kunhan onnistumisen kokemuksiakin on riittävästi.
  
  On hyvä, että kotona on ilmapiiri, jossa kaikenlaisten tunteiden näyttäminen on turvallista ja luvallista – vaikka joskus suutunkin, minua rakastetaan eikä hylätä. Lapsen on tärkeää oppia esittämään omia mielipiteitä ja saada kehitystasonsa mukaisia mahdollisuuksia tehdä itseään koskevia päätöksiä ja valintoja. Tunteet ovat sallittuja, mutta niiden sopivaa ilmaisua on opeteltava, esim. toisia ihmisiä tai esineitä ei saa vahingoittaa.
  
  Lapsen kehityksessä on vaiheita, jolloin uhmaaminen ja rajojen testaaminen on normaalia ja tarpeellista itsenäisyyteen kasvua. Näitä vaiheita on tyypillisesti n. 2–3 vuoden ja 6 vuoden iässä sekä esimurros- ja murrosiässä. Lapsen kehityksessä vaihtelevat myrskyisämmät ja seesteisemmät vaiheet.
  
  Erilaiset elämän muutostilanteet tai kriisit voivat saada lapsen käyttäytymään tavallista haastavammin. Tällaisia tilanteita ovat esim.:
  
  • pikkusisaren syntymä
  • vanhempien eroaminen
  • jonkun läheisen menettäminen
  • koulun tai päivähoidon aloittaminen
  • perheen muuttaminen.
  Joskus myös alkava sairaus, väsymys tai nälkä käynnistävät kiukun. Usein kiukku kumpuaa turhautumisesta omien rajallisten kykyjen äärellä. Myös lapsen synnynnäinen temperamentti ja persoonallisuus vaikuttavat: toiset lapset ovat kiihkeämpiä ja vilkkaampia, hermostuvat herkemmin ja osoittavat tunteitaan voimakkaasti. Tätä käytöstä ympäristö voi vahvistaa tai vaimentaa.
  
  Joskus raivokohtaus tai huono käytös aiheutuu vanhemman vääränlaisesta tilannearviosta: lapselta on vaadittu enemmän kuin hän kestää. Esim. jos 3-vuotias otetaan hoitopäivän jälkeen mukaan ostosreissulle, jossa hänen pitäisi rauhassa odotella, kun vanhemmat puntaroivat ostosvaihtoehtoja, tai jos 2-vuotiasta vaaditaan istumaan ravintolassa paikoillaan aikuisten pitkän aterian ajan, on pienen kärsivällisyys liiallisella koetuksella.
  
  Lapsi voi kiukuta kotona, jos koulussa tai päiväkodissa on sattunut jotain ikävää: joku on kiusannut, kaverin kanssa on tullut riita, on epäonnistunut jossakin tai toiminut itse väärin. Kiukulla lapsi voi myös hakea käyttäytymiselleen rajoja ja selvyyttä siihen, mikä on sallittua ja mikä ei. Tiedostamattaan lapsi kokeilee sitä, kuinka hyvin häntä hoitavat ihmiset pystyvät hallitsemaan tilanteita ja huolehtimaan hänestä.
  
  Kaikenikäisillä lapsilla yksi tavallisin kiukun aihe on rajat, joita vanhemmat joutuvat asettamaan. Joskus kiukulla ja uhmalla haetaan vanhemman huomiota. Lapsesta on tärkeämpää saada jopa vanhemman kielteistä huomiota kuin olla täysin ilman huomiota. Tällöin kiireetön yhdessä oleminen ja myönteisen huomion antaminen ovat oivia lääkkeitä kiukkuun.
  
  Samana toistuvat arjen rutiinit tuovat turvaa ja vähentävät tarvetta kiukutella, kun lapsi saa sopivasti lepoa, ruokaa, ulkoilua ja mahdollisuuksia purkaa energiaa liikkumalla. Se, että lapsi pystyy ennakoimaan päivän tapahtumia, rauhoittaa myös.
  
  Omatunto ja itsekuri kehittyvät lapsen kasvaessa ja aikuisen kärsivällisesti ohjatessa – sääntöjä on kerrattava. Moni pieni lapsi rikkoo sääntöjä, jotka hänen ”pitäisi jo tietää”. N. 6–7 vuoden iässä aikuisen valvonta ja ohjeet alkavat elää lapsen omana sisäisenä oppaana, omatuntona. Silti aikuisetkaan eivät aina toimi omatuntonsa mukaisesti, vapaa tahto ja kapinahenki vaikuttavat toimiin: ”Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta en tee.” Sama pätee lapsiin.
  
  Kaiken ikäiset lapset haluaisivat toimia mieliksi vanhemmilleen. Kuitenkin me kaikki, niin lapset kuin aikuiset, olemme pohjimmiltamme mielihyvää tavoittelevia olentoja. Tämä saa joskus kokeilemaan, jos kiukkuamisella saisi jotain halumaansa tai välttäisi jotain epämieluisaa.
  
  

  Haastava käytös voi vaatia apua

  
  Kaikki lapset käyttäytyvät välillä toisin kuin vanhempi toivoisi: he kiukuttelevat, kiljuvat, lyövät, rikkovat tavaroita, ovat tottelemattomia, eivät tervehdi, kaatavat ruokaa, sylkevät, sulkevat korvansa ja keskittyvät huonosti. Vaikka sen tietää, se voi herättää vanhemmassa monenlaisia tunteita: ärtymystä, turhautumista, häpeää ja nolostumista. Välillä voi tuntua, että kenenkään toisen lapsi ei käyttäydy yhtä huonosti.
  
  Joskus vanhemman mieleen voi hiipiä epäilys: ”Onko tämä enää normaalia? Pitäisikö lapseni käytöksestä olla huolissaan?”
  
  Aina ei olekaan helppoa määritellä, mikä on ns. normaalia huonoa käytöstä, tottelemattomuutta ja rajojen kokeilua, mikä taas niin haastavaa käytöstä, että voidaan puhua jopa vaikeudesta, häiriöstä tai oireyhtymästä, johon lapsi ja perhe tarvitsevat apua.
  
  Hankalan käyttäytymisen taustalla voi joskus olla esim. jokin seuraavista syistä:
  
  • tarkkaavaisuushäiriö
  • impulsiivisuus
  • ylivilkkaus
  • motorinen levottomuus
  • kielen ymmärtämisen tai tuottamisen vaikeus
  • oman toiminnan ohjaamisen vaikeus
  • muistivaikeudet
  • käytöshäiriö
  • masentuneisuus tai jokin tunne-elämän häiriö.
  Joskus lapsen huomattava lahjakkuus voi saada hänet käyttäytymään haastavasti.
  
  Jos vanhempi epäilee, että lapsen käytös ei ole ns. normaalin rajoissa, siitä kannattaa puhua ja asia tutkia esim. neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa. Tukitoimien kannalta on aina parempi mitä aikaisemmin tilanne selvitetään!
   
  Toiset lapset tarvitsevat jämäkämpää ohjausta ja rajojen asettamisen tapaa kuin toiset, vaikka kyse ei olisi mistään häiriöstä. Ohjauksessa ja kasvaessa villimmätkin vipeltäjät oppivat vähitellen mm. neuvottelemaan, jakamaan ja hillitsemään itseään. Katso vinkkejä jämäkästä rajojen asettamisesta. Jotkut lapset taas tarvitsevat apua vanhemmiltaan saadakseen lisää rohkeutta.
   
  Merkkejä siitä, että lapsen käytös voi vaatia ulkopuolisen ammattilaisen arviointia ja apua ovat:
  
  • Lapsi kieltäytyy jatkuvasti tekemästä sitä, mitä pyydetään, eikä lainkaan välitä noudattaa kodin, päivähoitopaikan tai koulun sääntöjä.
  • Lapsi ei opi kokemuksesta mitään, vaan toimii uudelleen ja uudelleen samalla tavoin kielteisesti, vaikka vanhemmat ovat yrittäneet ohjata käyttäytymistä eri tavoin.
  • Vaikean käyttäytymisensä vuoksi lapsen on vaikea keskittyä oppimiseen.
  • Lapsen käytös on hyvin arvaamatonta, vaihtelee äärimmäisyydestä toiseen, minkä vuoksi hänen on vaikea saada ystäviä. Lapsi on yksin päivähoidossa tai koulussa ja kotona.
  • Lapsi satuttaa toisia ja joutuu alituiseen tappeluihin.
  • Lapsi varastaa ja valehtelee eikä koe siitä syyllisyyttä.
  • Normaalit arjen askareet, kuten herääminen ja nouseminen, pesulle meno, pukeutuminen, nukkumaan menoa ja ovesta ulos pääseminen, tuntuvat jatkuvasti ylitse pääsemättömän vaikeilta haasteilta.
  • Lapsi on hyvin herkkä loukkaantumaan ja pahoittamaan mielensä.
  • Lapsi vetäytyy kokonaan kontaktista toisten lasten seurassa.
  • Lapsen puhe, käyttäytyminen tai mielenkiinnon kohteet poikkeavat selkeästi ikätovereista.
  
  Merkittävää on se
  
  • kuinka kauan haastava käytös on jatkunut
  • onko käyttäytyminen päivittäistä
  • ovatko vanhemmat toistuvasti voimattomia tai huolestuneita lapsen käyttäytymisen suhteen.
  
  Jos olet huolissasi lapsestasi, puhu asiasta esim. neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa terveydenhoitajalle, lääkärille tai psykologille.
  
  

  Uhmaikä

  Uhmaiällä on useita nimiä kuten itsenäistymisikä, itsenäistymisvaihe tai oman tahdon opettelemisen ikä. Uhmaikä alkaa yleensä hieman ennen tai jälkeen 2-vuotispäivän ja kestää vaihtelevan ajan. Useimmilla se laantuu viimeistään 4–5-vuotiaana, osalla jo aiemmin.
  
  Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta, tavallisimmin äidistä. Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.
  
  Kun lapsi pontevasti ja ärsyttävän usein ilmaisee EI, se on hyvä merkki siitä, että lapsi on itsenäistymässä vanhemmistaan. Ei-sanan käyttäminen antaa lapselle tunteen itsenäisyydestä ja itsensä hallinnasta, vaikka aina se ei johdakaan hänen toivomaansa lopputulokseen.
  
  Kun lapsi irtautuu vähitellen vanhemmastaan, hän samalla omaksuu pienin askelin tämän psyykkisiä säätelytehtäviä: rajoittamaan, rauhoittamaan ja kannustamaan itseään. Tämä on pohjana mm. omantunnon kehittymiselle.
  
  

  Tahdon, en tahdo

  Vauvaiässä lapsi oppi mm. konttaamaan ja istumaan, 1-vuotiaana puhumaan ja kävelemään. Nyt haasteena on opetella tahtomista. Uhmakaudella on tärkeä merkitys, kun lapsi harjoittelee ilmaisemaan ja säätelemään omaa tahtoaan.
  
  Lapsi testaa mitä omalla tahdolla voi saada aikaiseksi. Tahtomista pitää saada harjoitella tiiviisti. Ei ole niinkään väliä mitä tahtoo, kunhan tahtoo: ”Ei lähdetä ulos, haluan toisen hatun, en sitä, en halua kenkiä, anna sandaalit!”
  
  Tahtovalle maailma on aika kaoottinen paikka, johon aikuinen onneksi tuo järjestystä. Pohjimmiltaan lapsi on tyytyväinen, helpottunut ja kokee olonsa turvalliseksi, kun aikuinen vastaa arjen suurista linjoista: milloin syödään, koska mennään ulos ja nukkumaan, mitä ruokaa ostetaan. Tuntuu uhkaavalta, jos oman tahdon herätessä joutuu ottamaan näin isoista asioista vastuuta, vaikka sitä mahdollisuutta haluaakin kokeilla.
  
  Vanhempi voi antaa lapsen harjoitella tahtomista pienemmissä päätöksissä. Lapsi voi esim. valita kahdesta paidasta mieluisamman tai laitetaanko lelu odottamaan ruokailun ajaksi hyllylle vai pöydälle. Liian monet vaihtoehdot hämmentävät. Taitavasta valitsemisesta on mukava saada kiitosta!
  
  Päättämisen ja tahtomisen harjoitteleminen on tärkeää. Samoin se, että lapsen mielipiteitä ja ajatuksia kuunnellaan, vaikka niiden mukaan ei aina toimitakaan. Lapselle kehittyy valmiuksia päättää omista asioistaan myöhemminkin ja hän kokee, että hänenkin ajatuksensa ja mielipiteensä ovat tärkeitä ja merkityksellisiä.
  
  

  Aseta rajat

  Aikuisen on väistämättä asetettava arjessa rajoja ja sanottava välillä ei. Sitä vastaan lapsi kapinoi. Lapsi haluaa jotain, mitä ei voi saada ja ei halua jotain, mikä on välttämätöntä. Turhautunutta kiukkua voi aiheuttaa myös omat riittämättömät taidot, esim. hankalasti myttyyntyvä paidan hiha voi saada raivostumaan.
  
  Rajojen veto on usein helpointa ja selkeintä tilanteissa, joissa on kyse turvallisuuteen, terveellisyyteen tai leikkikaverin kohteluun liittyvistä asioista. Esim. turvavyö laitetaan aina kiinni, karkkia ostetaan vain lauantaina ja kaveria ei motata.
  
  Epäselvempiä voivat olla tilanteet, joissa lapsen raivo ilmentää yleisempää turhautumista, rajojen kokeilua ja kiukkua ja joskus silkkaa väsymystä: ”En jaksa kävellä itse, kanna minut! Nosta minun lelu lattialta! En jaksa pukea sukkia!” Tällöin vanhempi joutuu puntaroimaan, minkälaiset vaatimukset kulloinkin ovat kohtuullisia tai kohtuuttomia.
  
  Vanhempi voi oppia tunnistamaan oman lapsensa erityisen räjähdysherkät hetket ja pyrkiä pehmittämään niitä. Lapselle voi esim. olla tärkeää saada heräillä päiväunien jälkeen kaikessa rauhassa ennen kuin hänelle ehdotetaan uusia touhuja.
  
  

  Erilaisia lapsia

  Lapsen temperamentti vaikuttaa pitkälti siihen, miten voimakkaita suuttumisen ja pettymyksen ilmaukset ovat: huutoa, kiemurtelua, jalan polkemista, sätkimistä, uhkailua, sättimistä, paiskomista, esineiden heittelyä tai sitten sulkeutumista ja mököttämistä.
  
  Jollakin lapsella uhmavaihe menee melko huomaamattomasti ohitse. Toisella lapsella on kiukkukohtauksia päivittäin pidemmän jakson ajan, jollakin lapsella uhmakas mielipaha voi purkautua kaikkiaan vain muutaman kerran, mutta silloin rajusti. Yhden lapsen kohdalla voi näyttää siltä, että uhmavaihe jo laantuu, mutta se yltyykin uudelleen.
  
  Uhmavaiheen kiukkuamisella lapsi yrittää saada vanhemman vakauden horjumaan, vaikka ei lopulta tahtoisikaan sen toteutuvan. Yrityksissään lapsi voi käyttää hyvinkin rankkoja ja julmia aseita ja syyllistää vanhempaa: ”En ole sinulle tärkeä. Et välittäisi, jos kuolisin pois. Menen metsään ja jään sinne, olet vaan iloinen!”
  
  Entä, jos lapsi ei tahdokaan? Mikä voi olla syynä siihen, jos lapsi ei lainkaan koettele rajoja tai uhmaa vanhempiaan kiukkuamalla? Joskus syynä voi olla liian jyrkkä kasvatus. Jostain syystä lapsi ei saa olla tarvitseva ja pieni, vaan häneltä ehkä huomaamatta vaaditaan ”pikku-aikuisen” käytöstä. Lapsi alkaa suhtautua itseensä samalla tavalla kuin ympäristö eikä pidä omia ajatuksiaan merkityksellisinä: ”Sinulla ei ole vaikutusvaltaa. Olet ärsyttävä marisija.”
  
  Tällaisessa ilmapiirissä lapsi yrittää aistia vanhemman mielialoja ja pyrkii olemaan hyvin huolehtivainen ja kiltti, jotta saisi vanhemman rakkauden ja hyväksynnän. Lapsi voi vanhemman silmissä olla varsin helppo ja ongelmaton, mutta erityisesti itsetunnon kehittymisen kannalta tilanne on lapselle haitallinen.
  
  Vanhempi voi auttaa lasta harjoittelemaan mielipiteidensä ilmaisemista, jos lapsi ei lainkaan itse ilmaise tähän tarvetta – johtuipa tämä sitten lapsen omasta temperamentista tai kasvatusympäristöstä.
  
  

  Ota kiukku vastaan

  Lapsen on tärkeää saada ilmaista pettymystään ja tulla hyväksytyksi vaikeidenkin tunteiden keskellä, mutta silloinkaan toisia ihmisiä tai tavaroita ei saa vahingoittaa, se vanhemman tulee estää: ”Äitiä ei saa lyödä.” Tarvittaessa otetaan käsistä kiinni.
  
  Vanhemman haasteellinen, mutta tärkeä tehtävä on ottaa vastaan ja sietää kiukku ja vakuuttaa lapselle, että maailma ei mene rikki, vaikka kiukku saakin joskus vallan. Olennaista on tunne siitä, että oma viha ei tuhoa eikä johda hylkäämiseen. Vanhempi osoittaa sen lapselleen, kun ei itse hermostu, vaan on turvallinen aikuinen ja ikään kuin seinä, jota vasten puskea. Joskus voi olla tervettä nähdä vanhemman suuttuvan, mikä ei kuitenkaan välttämättä vie tilannetta eteenpäin.
  
  Osa lapsista haluaa vaikeiden tunteiden kourissa konkreettiset rajat. He rauhoittuvat esim. tiukassa sylipesässä. Toiset taas eivät kestä tiukkaa kiinnipitämistä. Vanhempi voi sanoittaa lapselle hänen tunnetilaansa: ”Näen, että sinua harmittaa.”
  
  Kovuus ja lapsen alistaminen voimalla ja uhkauksilla vaikeiden tunteiden myrskyssä saa lapsen lohduttomaksi ja yksinäiseksi eikä auta häntä ymmärtämään omia tunteitaan. Liiallinen periksi antaminen ei myöskään auta lasta, vaan kasvattaa lapsesta vaativan tyrannin, jonka voi olla myöhemmin vaikea tulla muiden kanssa toimeen.
  
  Kultainen keskitie on hyväksyä oma kullannuppu karjuvana peikkolapsenakin, mutta ei antaa periksi vain siksi, koska lapsi protestoi ja kiukuttelee. Lapsi on lopulta helpottunut, kun aikuinen on määrätietoinen ja osoittaa käytöksellään, että häneen voi luottaa, hän tietää, kuinka maailmassa toimitaan, vaikka lapsen oma sisäinen maailma kuohuu.
  
  Joskus tuntuisi helpommalta vain antaa periksi, mutta pidemmän päälle yhteinen arki sujuu helpommin, kun noudattaa johdonmukaisesti muutamia perusteltuja, tärkeitä kieltoja ja sääntöjä. Rajoista kiinni pitävä vanhempi auttaa lastaan rakentamaan totuudenmukaista kuvaa itsestään ja kyvyistään sekä myös siitä, mikä on yleisesti hyväksyttävää ja oikein. Tämä luo pohjaa terveelle itsetunnolle.
  
  Raivokohtauksen jälkeen tilanteista voi keskustella yhdessä lapsen kanssa, raivokohtauksen aikana puhe ja ”järki” ei tavoita lasta. Keskustelussa miksi-kysymykset ovat yleensä turhia, sillä niihin lapsi ei osaa vastata.
  
  Lapsi tarvitsee apua riittämättömyyden, kiukun, vihan, loukkaantumisen, alemmuuden ja häpeän tunteiden käsittelyyn. Suuria tunteita on vielä vaikea hallita. Rajoittaminen loukkaa lasta, tunne voi syventyä häpeäksi, ellei vanhempi pehmennä tilannetta.
  
  

  Vanhemman jaksaminen

  Erityisesti vahvatahtoisen lapsen kanssa eläminen on haastavaa ja jatkuvien raivokohtausten vastaanottaminen voi uuvuttaa kärsivällisimmänkin vanhemman. On tärkeää nähdä jaksamisensa rajat ja muistaa, että lasta ei koskaan saa pahoinpidellä fyysisesti tai psyykkisesti.
  
  Jos vanhempi joskus tuntee olevansa lähellä sellaista pistettä, että oma kontrolli ei enää pidä ja hän pelkää toimivansa väkivaltaisesti, kannattaa mennä toiseen huoneeseen ja laskea hitaasti kymmeneen, polkea jalkaa tai paukuttaa seinää ja vähitellen rauhoittaa itsensä takaisin tilanteeseen. Jos tilanteet toistuvat, asian voi ottaa puheeksi vaikka neuvolan terveydenhoitajan kanssa.
  
  Vanhemman pitää muistaa pitää huolta itsestään ja jaksamisestaan: antaa itselleen aikaa omaan virkistäytymiseen ja vuorotella lapsen hoidossa mahdollisuuksien mukaan. Helpottavaa voi olla verrata kokemuksia muiden tahtoikäisten lasten vanhempien kanssa ja huomata, että muissa perheissä käydään samanlaisia taisteluja.
  
  Hyvä on pitää mielessä myös se, että uhmavaihe on vain yksi tärkeä vaihe lapsen kehityksessä, jota seuraa seesteisemmän kehityksen vaihe.
  
  

  Vinkkejä uhmaikäisen kanssa elämiseen

  Alle on koottu vinkkejä siitä, kuinka kohdata, lieventää ja ehkäistä pienen lapsen uhmakohtauksia. Katso, olisiko joistain näistä apua teidän perheessänne!
  
  1.    Pieni lapsi tarvitsee aikuisen vastuunottoa ja päätösten tekoa. Aikuinen päättää esim., milloin mennään nukkumaan, syödään ja lähdetään ulos tai neuvolaan. Ota lapsi tarvittaessa syliin ja pue haalari päälle. Lapsella ei ole turvallinen olo, jos hänelle sysätään liikaa valtaa ja vastuuta.
  
  2.    Aikuisen asettamissa rajoissa lapsi voi tehdä pienempiä päätöksiä. Mahdollisuus käyttää omaa tahtoa vähentää uhmaamisen tarvetta. Anna lapselle mahdollisuus valita kahdesta vaihtoehdosta, jotka molemmat ovat turvallisia tai sopivia. Anna kiitosta onnistuneesta valinnasta.
  
  3.    Vaarallisia asioita kuten kuuman kannun kylkeä tai terävää veistä, voi kokeilla yhdessä vanhemman kanssa, ja jutella, miksi ne ovat vaarallisia.
  
  4.    Pienet lapset eivät pysty vastaanottamaan ja ymmärtämään pitkiä perusteluja. Lapsen kehitystaso huomioiden voit kertoa, miksi jokin asia on tietyllä tavalla.
  
  5.    Lapsen on vaikea ottaa vastaan pitkiä ja monimutkaisia käskyjä ja kehotuksia. Pilko ne pienempiin osiin. Vältä epämääräisiä käskyjä, kuten ”Käyttäydy kunnolla.” Kerro sen sijaan konkreettisesti mitä toivot lapsen tekevän: ”Syö voileipä pöydän ääressä.”
  
  6.    Älä kysy lapselta asioita, joita hän ei voi päättää, vaan kerro kuinka asia on. Kerro: ”Nyt on aika lähteä kotiin puistosta” sen sijaan, että kysyt ”Lähdetäänkö jo kotiin puistosta?” Protestikiukkua voi vähentää, kun asia kerrotaan hyvissä ajoin: ”Laske vielä kolme kertaa mäestä, sitten me lähdemme kotiin.”
  
  7.    Lapsen vaikeat tunteet nostavat helposti pintaan myös vastaavat tunteet vanhemmassa; kiukkuun tulee vastattua kiukulla. Tilanteet sujuvat kuitenkin yleensä parhaiten, kun pysyt rauhallisena. Vanhemman varmuus ja rauhallisuus rauhoittavat lastakin.
  
  8.    Älä uhkaa uhmassa taistelevaa lasta hylkäämisellä.
  
  9.    Ihaile lasta ja anna kiitosta hyvistä hetkistä ja uusista taidoista.
  
  10.    Arjen rutiinit, kiireetön yhdessäolo ja hellyys luovat hyviä raameja päivään.
  
  11.    Kun raivokohtaus yllättää, muista, että ne ovat osa kehitysvaihetta, eikä kyse ole häiriöstä, lapsen tahallisesta ilkeydestä tai huonosta vanhemmuudestasi.
  
  12.    Kaupassa voit antaa lapsesi huutaa ostoskärryssä, ja hoitaa ostoksesi loppuun. Totea lapsellesi, että tätä taitaa kovasti harmittaa. Älä piittaa muiden tuijotuksista, vaan sano itsellesi rauhallisesti: ”Olenpa minä hyvä ja viisaasti lapseni kasvua tukeva vanhempi!”
  Joissain tapauksissa joudut ehkä kävelemään rauhallisesti lapsi kainalossa kaupasta ulos, mutta silloinkin voit kiitellä itseäsi. Muiden ihmisten arvostelut ja ihmettelevät katseet voi jättää omaan arvoonsa, kun joutuu taltuttamaan uhmakohtausta julkisella paikalla.
  
  13.    Uhmakohtauksessa lapsi on suurten tunteiden vallassa. Älä vähättele tai pilkkaa tunteita. Voit sanoittaa niitä lapsen avuksi: ”Näen, että olet tosi vihainen.” Konkreettinen turva ja rajat eli aikuisen rauhallinen ja tiukka syliote voivat rauhoittaa. Etenkin jos lapsi vahingoittaa itseään, muita tai tavaroita, tarvitaan sanojen lisäksi kiinnipitämistä, jotta lapsi rauhoittuu.
  
  14.    Huumori, luovuus, kekseliäisyys, leikki, sadut ja mielikuvitus ovat hyviä avuja kasvattajalle. Huumori ei kuitenkaan saa olla lasta pilkkaavaa: naura lapsen kanssa, älä lapselle.
  
  15.    Voit ehdottaa hienotunteisesti yhdessä tekemistä, kun lapsi haluaa tehdä jotain, joka on vielä liian vaativaa. Painavasta mehukannusta voidaan pitää kiinni yhdessä ja kaataa mukiin mehua tai taltuttaa vikuroiva sukkahousun lahje jalan mentäväksi.
  
  16.    Järjestä koti sellaiseksi, että siellä voi leikkiä ilman, että koko ajan täytyy kieltää tai varoa jotain.
  
  17.    Jos oma pinna kiristyy liikaa, voi olla hyvä laittaa lapsi hetkeksi jäähylle vaikkapa omaan huoneeseen tai vetäytyä itse sivummalle ja rauhoittaa omat tunteet. Itseään tai esineitä vahingoittavaa lasta ei kuitenkaan voi jättää yksikseen.
  
  18.    Alkavan kiukun hetkellä lapsen huomion voi suunnata uuteen asiaan. Voit myös alkaa kaikessa rauhassa puuhata jotain mielenkiintoista ja katsoa, lähtisikö lapsi mukaan. Voit myös tehdä jotain yllättävää, vaikka kuperkeikan, ja saada lapsen unohtamaan kiukkuolon.
  
  19.    Moite, uhkailu ja rangaistukset eivät ole rakentavia aseita uhman kohtaamiseen.
  
  20.    Keskustelkaa tilanteesta raivokohtauksen jälkeen rauhassa. Lapsi voi olla uupunut, surullinen ja kokea syyllisyyttä. Yhteinen mukava tekeminen ja sylittely auttavat ymmärtämään, että kaikki on taas hyvin, ja lapsi on vanhemmalle edelleen rakas.
  
  21.    Lapselle voi kertoa, mitä seurausta yhteisten tärkeiden sääntöjen rikkomisesta on. Esim. näin:
  
  a.    ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Siitä tulee iso sotku, kun maito roiskuu pöydälle. Äitiä harmittaa, kun äidin aika menee siivoamiseen eikä aikaa jää hauskemmille puuhille. Juo maitoa lasin reunasta. Katsohan näin.”
  Jos on hyvä hetki, voi antaa jatkoidean: ”Ruoan jälkeen voidaan maalata sormiväreillä, jos sinusta on kiva lotrata. Olisiko se mukavaa?”
  
  b.    Sormien työntäminen maitoon jatkuu…
  Lasta katsotaan silmiin ja varmistetaan, että saadaan huomio ja sanotaan jämäkästi mutta ystävällisesti, ei huutamalla: ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Äiti ottaa maidon pois, jos vielä työnnät sormet lasiin.” Jos lapsi lopettaa sotkemisen ja juo lasista, häntä kiitetään. Asiasta ei tehdä suurta numeroa.
  
  c.    Sormien työntäminen maitoon jatkuu…
  Juomalasi otetaan rauhallisesti sivuun ja lapselle kerrotaan, että hän saa kokeilla hieman myöhemmin onnistuuko juominen.
  
  d.    Lapsi saa raivokohtauksen ja alkaa huutaa …
  Vanhempi pysyy rauhallisena ja kertoo lapselle: ”Sinua harmittaa, kun et saa nyt maitoa. Saat kokeilla juomista, kunhan olet ensin syönyt kolme lusikallista.”
  
  Jos lapsi ei ole suuren raivon vallassa, hän saattaa sopeutua syömään ruokaansa jonkin matkaa ja saa sitten kokeilla juomista uudestaan. Hienosta juomisesta voi antaa kiitosta.
  
  Suuren raivon iskiessä tavaroiden ja ruoan heittely estetään, lapsi otetaan syliin.
  Lapsi saattaa heittäytyä lattialle huutamaan. Vanhempi voi kertoa, että hän jatkaa syömistään, ja lapsi on tervetullut pöytään, kun hänestä tuntuu, että hän haluaa jatkaa syömistä. Vanhempi voi syödä ja antaa lapsen huutaa; vanhempi on kuitenkin saatavilla ja valmis sylittelemään ja sopimaan, kun lapsi haluaa.
  
  Syötyään vanhempi voi ottaa huutavan lapsen lattialta syliinsä, istua mukavaan tuoliin, pidellä lasta sylissä varmoin mutta hellin ottein, vaikka lapsi rimpuilisi, ja jutella rauhoittavasti: ”Sinulle tuli iso harmi. Niitä joskus tulee, se ei ole vaarallista. Istutaan tässä yhdessä rauhassa, kyllä paha mieli vähitellen häviää.” Rauhoittumisen jälkeen voidaan palata pöytään syömään ruoka loppuun. Edelleenkään sormia ei saa työntää maitoon.
  
  

  Miksi rajoja tarvitaan?

  Rajoja tarvitaan, kun lapsi haluaa jotakin, jota ei voi saada, tai hän joutuu odottamaan sitä. Lapsi oppii vanhemman opastuksella vähitellen ottamaan huomioon toisten tarpeita ja yhteisiä pelisääntöjä ja hoitamaan yhteisiä velvollisuuksia ikä- ja kehitystasonsa mukaisesti. Rajoja tarvitaan lapsen suojelemiseksi asioilta, joita hän ei voi vielä käsitellä ja ymmärtää, kuten väkivallan, seksin tai pornon näkeminen.
  
  Rajat toimivat sekä vanhempien että lapsen parhaaksi. Rajoilla vanhempi mm.
  
  • suojelee lapsensa kasvua ja kehitystä
  • varmistaa sekä omien että lastensa tarpeiden tyydyttymisen
  • luo lapselleen fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta
  • tukee lapsen sisäistä, kypsymätöntä itsesäätelyjärjestelmää, kun lapsi ei vielä itse kykene säätelemään omaa toimintaansa
  • opettaa, mikä elämässä on sallittua ja mikä ei, mikä yleisesti hyväksyttyä ja mikä ei
  • asettaa lapselle ikä- ja kehitystasoon sopivia vaatimuksia ja odotuksia
  • opettaa lapselle itsehillintää ja -hallintaa, tärkeitä elämän taitoja
  • auttaa lastaan rakentamaan totuudenmukaista kuvaa itsestään ja kyvyistään, mikä luo pohjaa terveelle itsetunnolle.
  Vanhemman on tärkeä ymmärtää, että rajat suojelevat eivätkä vahingoita lasta. Tällöin uskaltaa asettaa rajoja ja pitää niistä kiinni hermostumatta ja tuntematta syyllisyyttä.
  
  Vanhempi voi joskus tuntea riittämättömyyttä ja epävarmuutta siitä, kuinka ja missä tilanteissa asettaa lapselle sopivia rajoja. Lapsensa parhaaseen pyrkivä vanhempi haluaa kunnioittaa lapsensa mielipiteitä, ajatuksia ja toiveita ja antaa matkaeväiksi tulevaisuuteen mahdollisimman paljon onnen, ilon ja onnistumisen tunteita, ei turhautumista, kiukkua ja pettymyksiä.
  
  Lapsen elämänkokemus ja tiedot eivät kuitenkaan riitä siihen, että tämä pystyisi aina tekemään itsensä kannalta turvallisia ja järkeviä ratkaisuja. Vanhempi vastaa mm.
  • lapsen päivittäisestä ulkoilusta
  • terveellisestä ruokavaliosta
  • sopivasta vaatetuksesta
  • riittävästä levosta ja unesta
  • puhtaudesta
  • harrastusten ja kotiin kutsuttavien ystävien määrästä
  • tv:n katselun ja tietokonepelaamisen rajoista (laatu ja aika)
  • perheen raha-asioiden hoitamisesta.
  Vanhempi, joka ei koskaan rajoita lastaan tai vaadi tältä mitään, tekee lapselleen karhunpalveluksen: kenenkään on vaikea sietää pikku-tyrannia, joka ei ole oppinut ihmisten välisen kanssakäymisen pelisääntöjä, vaatii kaiken itselleen, ei huomaa toisten tarpeita eikä malta odottaa tarpeidensa tyydyttymistä. Sisäisesti tällainen lapsi, joka joutuu jatkuvasti tekemään liian suuria itseään ja perhettäänkin koskevia päätöksiä, on turvaton ja voi kokea syyllisyyttä ja masennusta.
  
  On tietysti hyvä, että lapsi saa opetella myös tekemään itse päätöksiä ja valintoja, mutta ne pitää sovittaa perheen rajoihin ja lapsen ikä- ja kehitystasoon. Lapsen on usein helpompi totella, jos hän saa samalla myös päättää tai valita jotakin itseään koskevaa: ”Nyt meidän on aika pukea päälle. Haluatko laittaa lelut odottamaan laatikkoon vai tähän pöydälle?”
  
  

  Erilaiset ja eri-ikäiset lapset

  Rajat vaihtelevat lapsen eri ikäkausina. Pienelle vauvalle aletaan luoda vähitellen rajoja sillä, että hänelle luodaan päivärytmi. Kun lapsi oppii liikkumaan, rajoilla ja valvonnalla pyritään varjelemaan lasta vaaroilta ja estämään tapaturmia. Vähitellen lapsi saa liikkua itsekseenkin lähiympäristössä siten, että yhdessä määritellään, missä lapsi saa missäkin iässä kulkea. Leikki- ja kouluiässä rajat liittyvät edelleen mm. turvalliseen päivärytmiin: tiettyyn aikaan mennään nukkumaan ja syödään ja pestään hampaat.
  
  Rajojen asettamisen tapaan vaikuttaa lapsen synnynnäinen temperamentti. Joku lapsi tarvitsee enemmän hillitsemistä ja muistuttamista, toinen rohkaisua ja tukea. Rajojen asettamisen tapa muuttuu myös lapsen kasvaessa. Pikkulapsivaiheessa se on ehdottomampaa ja toiminnallisempaa. 1-vuotias on sanallisen kiellon lisäksi napattava syliin vaarallisesta paikasta ja raivoavan leikki-ikäisen joutuu joskus nostamaan rattaisiin ja kuljettamaan huutavana kotiin.
  
  Lapsen kasvaessa kielestä tulee entistä enemmän väline: lapsen kanssa voi keskustella, ja hän ymmärtää aiempaa paremmin perusteluja ja kompromisseja. Isomman lapsen kanssa voidaan harjoitella päätöksentekoa keskustelemalla erilaisista vaihtoehdoista ja niiden seurauksista.
  
  Iän karttuessa lapsi ryhtyy myös kyseenalaistamaan rajojaan. Kouluikäinen saattaa verrata oman kodin ja kavereiden kotien rajoja ja vanhempi saa kuulla kuinka ”kenenkään muun ei tarvitse” tai ”kaikki muut saavat”. Keskustelu ja yhteistyö muiden vanhempien kanssa on tässä vaiheessa hedelmällistä.
  
  

  Luota itseesi!

  Rajojen asettaminen ei ole käytännön tilanteissa aina helppoa tai palkitsevaa. Lapsi suuttuu, pettyy ja turhautuu, kun hän ei saa haluamaansa tai hänen tekemisiään rajoitetaan tai häneltä vaaditaan jotain.
  
  Lapsen temperamentti vaikuttaa pitkälti siihen, miten voimakkaita pettymyksen ilmaukset ovat: huutoa, kiemurtelua, jalan polkemista, sätkimistä, uhkailua, sättimistä, paiskomista, esineiden heittelyä tai mököttämistä. Lapsen on tärkeää saada ilmaista pettymystään, mutta se ei saa pelästyttää tai saada vanhempaa peräytymään perustellusta vaatimuksesta. Pettyneenäkään lapsi ei saa vahingoittaa muita tai rikkoa tavaroita.
  
  Lapsen on tärkeää voida luottaa vanhemman arvostelukykyyn ja kykyyn huolehtia hänestä. Kun tietyistä asioista tulee lapselle itsestään selviä kodin toimintatapoja, esim. karkkipäivästä kiinni pitäminen, hänen ei tarvitse nousta kapinaan joka kerta ja tuntea pettymystä.
  
  Lapsen pettymys voi herättää vanhemmassa syyllisyyttä ja epävarmuutta: onko minulla sittenkään oikeutta rajoittaa lastani? Vanhempi ei ehkä pystykään olemaan johdonmukainen, vaan antaa lapselleen periksi. Joskus vanhempi antaa periksi, jotta pääsisi tilanteessa helpommalla.
  
  Jos tämä toistuu usein, se on lapsen kannalta vahingollista. Lapsi oppii, ettei vanhempi tarkoita mitä hän sanoo, ja on vain lapsen sinnikkyydestä kiinni milloin hän saa tahtonsa periksi. Vanhemman uskottavuus hapertuu lapsen silmissä. Kun vanhempi on epävarma, hänen on vaikea asettaa rajoja rauhallisesti. Hän saattaa suuttua kohtuuttomasti lapselle, joka ”pakottaa vanhemman kurjan rajoittajan rooliin”.
  
  Vanhemman vaativa läksy on se, että tuottaa pettymyksiä ja vastaan ottaa seuraukset. Myös epävarmuuden, riittämättömyyden ja väsymisen tunteet rajojen asettamisessa ovat normaaleja riittävän hyvän vanhemman tunteita.
  
  

  Minkälaisia rajoja ja kuka niistä päättää?

  
  Jokainen vanhempi joutuu pohtimaan minkälaisia sääntöjä meidän perheessä noudatetaan. Sääntöjä tulee olla riittävästi, vaan ei liikaa, jottei elämä ole jatkuvaa sääntöjen, kieltojen ja käskyjen virtaa.
  
  Säännöt voidaan jakaa neljään luokkaan:
  
  1. Turvallisuus-säännöt 
  •    esim. pyöräilykypärän tai turvavyön käyttäminen tai tietyt kotiintuloajat
  
  2. Perustarve-säännöt 
  •    esim. päivärytmi, riittävä uni ja sopiva ravinto
  
  3. Sosiaaliset säännöt
  •    esim. toisia ei lyödä eikä kädestä oteta tavaroita, ketään ei kiusata
  
  4. Yhteinen mukava olo
  •    muita asioita, jotka tekevät elämisen viihtyisäksi, esim. takit ripustetaan naulakkoon
  
  Aikuinen päättää kolmesta ensimmäisestä sääntöluokasta ja pohtii, missä kulkevat näiden asioiden rajat meidän kodissa. Näissä rajoissa lapsikin voi kehitystasonsa mukaisesti tehdä joitain valintoja ja päätöksiä. Esim. vanhemman käsissä on se, että perheessä syödään terveellinen aamupala, mutta lapsi voi ainakin joskus valita, syökö hän vaikkapa puuroa, leipää tai mysliä.
  
  Viimeinen sääntöluokka on sellainen, jonka laatimiseen lapsikin voi osallistua edellisiä enemmän. Yhdessä voidaan pohtia, mitä mukava olo meidän perheessä tarkoittaa. Iän myötä lapsen kyvyt ymmärtää erilaisten sääntöjen perusteluja ja kyky osallistua sääntöjen laatimiseen lisääntyvät. On hyvä muistaa, että lapsi on monessa suhteessa mallioppija ja vanhemman antamalla mallilla on merkitystä sille, minkälaisia asioita lapsi pitää tärkeänä.
  
  

  Testi: Mikä on meillä tärkeää?

  Tee pikatesti, joka auttaa kartoittamaan asioita, jotka ovat teidän perheessänne tärkeitä.
  
  Mieti niitä asioita, jotka ovat teidän perheessänne tärkeitä ja joista haluat pitää kiinni. Anna alla oleville asioille arvosana 1–4 sen mukaan, kuinka tärkeänä pidät sen toteutumista ja kuinka se teillä tällä hetkellä toteutuu. Osa taulukon asioista kohdistuu enemmän aikuisen omaan toimintaan, osa lapsen toimintaan.
  
  
  1 = En pidä tärkeänä eikä yleensä toteudu meillä   
  2 = En pidä tärkeänä, kuitenkin yleensä toteutuu meillä   
  3 = Pidän tärkeänä, ei kuitenkaan yleensä toteudu meillä  
  4 = Pidän tärkeänä, toteutuu meillä yleensä
  
  

  Sääntöluokka	Esimerkki säännöstä	Arvio  säännön tärkeydestä ja toteutumisesta (1-4)
  Turvallisuus	Autossa istutaan turvaistuimessa ja / tai turvavyöt kiinnitettyinä. Pyöräillessä käytetään pyöräilykypärää. Lääkkeet, tulitikut, pesuaineet ja terävät esineet ovat pienten lasteni ulottumattomissa. Jos lapseni on yksin kotona, hän saa puhelimella yhteyden aikuiseen. Lapseni kulkee koulumatkan sovittua reittiä pitkin, jota olemme yhdessä harjoitelleet. Koululaisellani on kotiintuloajat. Lapseni ei ole yksin yötä kotona. Muita asioita:
  Perustarpeet	Lapseni syö päivittäin 5-6 ateriaa. Arkiruoka on terveellistä, herkkuja syödään kohtuudella, esim. vain karkkipäivänä. Lapseni nukkuu riittävästi. Lapsellani on sopivat ja säänmukaiset vaatteet ja kengät. Hampaat pestään aamuin ja illoin. Lapseni arjessa on selkeä rytmi. Lapseni ulkoilee ja liikkuu päivittäin. Lapsellani on aikaa ja mahdollisuus leikkiä sisällä ja ulkona. Huolehdin lapseni puhtaudesta. Kehun ja kiitän aiheesta, osoitan sanoilla ja hellyydellä päivittäin, että lapseni on minulle arvokas. Otan lapsen mukaan arjen töihin, kannustan yrittämään. Huolehdin tv:n katselu ja tietokoneen käytön sopivasta määrästä ja laadusta. Muita asioita:
  Sosiaaliset taidot	Vanhemmat noudattavat ja opettavat hyviä käytöstapoja, esim. sanomaan kiitos, anteeksi ja ole hyvä, tervehtimään naapureita, välttämään kiroilemista. Lapsille opetetaan kaverisääntöjä, esim. muita ei lyödä tai kiusata, vuoroa pitää odottaa, kädestä ei oteta. Lapseni vastuulla on jokin ikään sopiva kotityö. Muita asioita:
  Yhteinen mukava olo	Kengät riisutaan eteisessä. Jokainen, joka osaa, ripustaa takkinsa naulakkoon. Ruokapöytään ei tuoda leluja tai lukemista. Kerran viikossa on perheilta. Olohuoneen sohva ei ole ruokailuun sopiva paikka. Syömme useamman kerran viikossa yhdessä. Kotiin tultua pötkötellään hetki yhdessä ja vaihdetaan kuulumiset ennen muita puuhia. Kaikki nukkuvat omissa sängyissään. Lapset saavat tulla vanhempien väliin nukkumaan. Meillä on aina oltava siistiä. Meillä saa näkyä elämisen ja leikin jäljet. Klo 20.30 alkaa vanhempien yhteinen hetki, jonka jälkeen palveluja saa vain hätätapauksessa. Muita asioita:

  
  Onnittele itseäsi jokaisesta nelosesta! Kolmosten kohdalla voit miettiä mikä on syynä siihen, ettei asia teillä toteudu. Tilanteen korjaamiseksi voit käyttää apuna esim. pelilautaa. Joissakin asioissa auttaa jo se, että tiedostaa ja palauttaa asian muistiin.
  
  Kakkos-vastauksissa voit pohtia mikä on tähän syynä. Ehkä asia on puolisollesi tärkeä ja siksi sinäkin sitoudut siihen. Erityisesti jos kyse on turvallisuus- tai perustarvesäännöstä, tämä onkin hyvä asia. Yhteinen mukava olo -säännön kohdalla voitte yhdessä vielä miettiä mikä on kaikille perheessänne tärkeää.
  
  Ykkösten kohdalla asiassa ei ole omassa mielessäsi ongelmaa. Jos ykköset kuitenkin kohdistuvat turvallisuuden ja perustarpeiden tyydyttämiseen, tarkastele asiaa uudemman kerran. Minkälaiset asiat ovat merkityksellisiä lapsen terveen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi?
  
  Jos useat lapsen turvallisuuteen ja perustarpeiden tyydyttämiseen liittyvät asiat jäävät jatkuvasti huolehtimatta, puhutaan lapsen laiminlyömisestä.
  
  

  Lääkkeitä kiukkuun ja rajojen kokeilemiseen

  
  Lapsen kiukkuun on erilaisia syitä. Myös ”täsmälääke” kiukun ehkäisyyn ja hoitoon vaihtelee. Joskus riittävä uni tai ulkoilu auttavat, joskus taas on lisättävä yhteistä aikaa, tai jämäköitä rajoja tai otettava lapsen mielipiteitä enemmän huomioon.
  
  Alle on koottu muutamia vinkkejä ja näkökulmia siitä, kuinka elää kiukun ja rajojen kokeilemisen kanssa. Katso olisiko näistä apua teidän perheessänne!
  
  
  

  Positiivinen huomio ja palkinnot

  Vanhemman ja lapsen lämmin vuorovaikutussuhde on kasvatuksen perusta. Lapsi, jota kuunnellaan ja arvostetaan, oppii todennäköisesti itsekin kuuntelemaan ja arvostamaan muita. Lapselle syntyy luontainen halu toimia hyväksytyllä tavalla.
  
  Tämä ei suinkaan tarkoita, että lapsi aina toimisi vanhemman toivomalla tavalla. On inhimillistä kokeilla kepillä jäätä: jos kuitenkin saisin, mitä haluan tai voisin luistaa ikävistä velvoitteista.  Omien mielipiteiden esittäminen on tärkeää.
  
  Lämmin vuorovaikutussuhde lapsen kanssa luodaan pienillä asioilla. Lapsi ei kaipaa huippukokemuksia, vaan tavallista arkista yhdessäoloa, vanhemman aikaa, arjen puuhien jakamista, touhuilua tai päämäärätöntä oleilua yhdessä. Lapsi haluaa välillä olla myös rauhassa ja tehdä omia asioita. Silloinkin on mukava tietää, että vanhempi on lähellä ja tarvittaessa saatavilla. Lapselle voi viimeiseksi illalla kuiskutella korvaan, kuinka ihana hän onkaan omana itsenään.
  
  Lapsen on tärkeää tuntea, että hän on vanhemmalleen arvokas, että hänen kanssaan on mukava olla, häneen luotetaan ja hänet hyväksytään ihmisenä, vaikka kaikkia tekoja ei hyväksytäkään. On eri asia sanoa ”Sinun tekosi oli väärä” kuin ”Sinä olet tuhma lapsi.”
  
  Erilaiset ristiriitatilanteet kuuluvat perheen arkeen. Lasten temperamenttikin vaikuttaa siihen, kuinka paljon ihan normaaliin, hyvään arkeen kuuluu kiukkua. Täydellinen kiukuttomuus ei ole tavoite. On opittava panemaan myös hanttiin!
  
  Jos arki takkuaa jatkuvasti ja tottelemattomuus ja kiukku ovat alituisena riesana, voi vanhempi miettiä, onko arjessa jotain, mikä saa lapsen käyttäytymään uhmakkaasti. Vanhempi voi tietoisesti rauhoittaa tahtia ja antaa lapselle enemmän aikaa ja huomiota. Tällä voi olla enemmän myönteistä vaikutusta kuin kurin tiukentamisella. Sekin voi auttaa, että lapsi saa enemmän ääntään kuuluville, sopivasti päätösvaltaa omissa asioissa ja mahdollisuuden neuvotella joistakin säännöistä aikuisen kanssa.
  
  Lapsi haluaa vanhemman huomiota. Hän oppii, millä keinoilla huomion parhaiten saa. Jos huomiota saa myönteisellä käytöksellä, lapsi oppii käyttämään sitä. Jos ainoa keino saada huomiota on ärsyttäminen ja huono käytös, lapsi käyttää niitä. On siis hyvä huomata ne hetket, jolloin lapsi käyttäytyy ja toimii vanhemman toivomalla tavalla ja kiittää aiheesta: ”Minusta oli tosi mukavaa, kun sinä …”, ”Tulin iloiseksi, kun sinä …”, ”Olen ylpeä sinusta, kun …”, ”Olet edistynyt tuossa tosi nopeasti!” Kaikki lapset tarvitsevat kiitosta ja onnistumisen kokemuksia.
  
  Myönteistä huomiota kannattaa antaa myös ilman sen suurempaa syytä: kaapata lapsi halaukseen, osoittaa kiinnostusta lapsen puuhiin ja pörröttää tukkaa. Vanhempi voi myös järjestää tilanteita, joissa lapsi saa osoittaa osaamistaan ja saada kiitosta. Siitä voi tehdä vaikka leikin: vanhempi antaa ohjeita, joita lapsi keskittyy kuuntelemaan ja noudattamaan, ja kiitosta annetaan onnistumisesta. Rooleja voi myös vaihtaa!
  
  Lapsen palkitsemista voi myös käyttää jonkin uuden taidon opettelemisessa: lapsi saa esim. tarran seinälle joka aamu, kun hän pukeutuu itsenäisesti ja ripeästi. Tietystä määrästä tarroja saa palkkion, esim. elokuvareissun vanhemman kanssa. Tässä kohdin voidaan käyttää apuna pelilautaa.
  
  

  Tärkeät tunteet

  Vihaisiin tunteisiin on kaikilla lupa. Oikeus vihan tunteeseen ei kuitenkaan anna oikeutta tehdä mitä tahansa: itsensä, muiden ja tavaroiden vahingoittaminen pitää kieltää ja estää. Suuttumusta voi turvallisesti purkaa vaikka huutamalla, raapimalla tuolin selkää, polkemalla jalkaa, mätkimällä tyynyä tai maalaamalla ja piirtämällä. Lasta voi kehottaa käyttämään sanoja, ei nyrkkejä.
  
  Kun vanhempi ei koe syyllisyyttä eikä menetä malttiaan lapsen raivotessa pettymystään tai suuttumustaan, vanhemman on myös helpompi auttaa lastaan.
  
  Lapsen tunne-elämän kehitystä edesauttaa se, että vanhempi ymmärtää lapsen tunnetiloja ja opettaa lasta tunnistamaan tunteitaan sanoittamalla niitä: ”Sinua harmittaa, ettet saanut sitä lelua. Olet nyt tosi pettynyt, minä näen sen.” Näin lapsikin oppii tunnistamaan ja nimeämään erilaisia tunteitaan. Vaikeiden tunteiden jakaminen vanhempien kanssa ja hyväksytyksi tuleminen kiukunkin keskellä ovat tärkeitä kokemuksia. Mahdollisuus saada lohdutusta ja rauhoittua vanhemman avulla antavat lapselle tunteen siitä, että hän on vanhemmalle rakas kaikkine tunteineen.
  
  Jotkut lapset haluavat päästellä liialliset höyryt ulos itsekseen omissa oloissaan, minkä jälkeen tilanteesta voidaan puhua ja sopia asiat. Perheen perustelluista ja järkevistä rajoista on syytä pitää määrätietoisesti kiinni ja selittää, miksi rajat ovat. Ne antavat lapselle loppujen lopuksi turvallisen olon. Pettymyksetkin ovat väistämätön osa elämää.
  
  Silloin, kun vanhempi kertoo lapselleen, mikä häntä lapsen käytöksessä harmittaa, hänen kannattaa käyttää ennemmin omista tunteista kertovia minä-viestejä kuin kuvata toisten vikoja, leimata ja nimitellä. ”Minusta tuntuu kurjalta, kun vaatteet lojuvat lattialla ja meinaan niihin kompastua” on parempi kuin ”Miksi sinä et koskaan voi korjata vaatteita lattialta? Olet niin saamaton!”
  
  Perheenjäsenillä on erilaisia tarpeita ja toiveita. Opettelemalla neuvottelutaitoja voidaan kuunnella ja ottaa huomioon mahdollisimman hyvin kaikkien perheenjäsenten tarpeet. Voitte käyttää apuna perheen neuvottelupolkua.
  
  

  Luovuus ja kekseliäisyys

  Jokainen vanhempi joutuu hakemaan oman linjansa arjen rajojen asettamiseen. Lasta voi johdatella arjen karikoiden läpi käyttämällä aina välillä hassuttelua, luovuutta ja satuja. Näistä on paljon iloa, esim.:
  
  
  • Vastaan hangoittelevat pienet varpaat saattaa saada sujahtamaan sukkaan, kun lasta pyytää varpaillaan kokeilemaan, onko sukan pohjalla hiiren pesä.
  • Kaikkea tahtova uhmaikäinen voi hämmästyä, kun vanhempi ilmoittaakin haluavansa vielä mahtavampia asioita: linnan, lentokoneen ja norsun.
  • Lasta, joka ei malttaisi lähteä nukkumaan, voi katsoa silmiin ja todeta, että toisessa silmässä lukee selvästi MINUA ja toisessa VÄSYTTÄÄ, on siis aika mennä nukkumaan.
  
  Erilaiset leikit ja kilpailut voivat myös siivittää lasta innostuneisiin ja ripeisiin suorituksiin. Kun vanhempi arvioi, että ”Sillä aikaa, kun minä kuivaan hiukseni, ehdit pukea päällesi alushousut, sukat ja aluspaidan, et varmaan ehdi enempää”, lapsi voikin esittäytyä riemusta pursuavana kaikki vaatteet päällä ennen kuin vanhempi on kuivannut hiuksensa. On hauska yllättää vanhempi olemalla taitavampi ja nopeampi kuin vanhempi olisi voinut uskoa! Vanhempi ihmettelee ja ihastelee lapsen ripeää suoritusta, mikä innostaa yllättämään uudestaankin.
  
  Saduissa ja kirjoissa voi tutustua muihin lapsiin, joita suuret tunteet kuohuttavat. Kiukun kohtaamista kuvataan mm. kirjoissa:
  
  • Se pikkuinen Lotta (Astrid Lindgren 1973 ja 1997)
  • Minttu ei tahdo (Maikki Harjanne 1988)
  • Aino tahtoo mukaan (Kristiina Louhi 1988 ja 1990)
  • Ainon äiti on vihainen (Kristiina Louhi 1986 ja 1990).
  
  

  Jämäkät ja tehokkaat käskyt

  Kun vanhempi vaatii tai kieltää jotain lapseltaan, hän voi vaikuttaa viestiensä tehokkuuteen. Jämäkkyyttä voi harjoitella. Syyllistymättä ja suuttumatta voi sanoa ”Ei, se ei käy, koska … .”
  
  Kun lasta pyytää tekemään jotain, on tärkeää varmistua siitä, että lapsi ymmärtää, mitä aikuinen häneltä toivoo. ”Käyttäydy hyvin!” on liian epämääräinen pyyntö. Kerro lapselle, miten hän voi toimia myönteisesti. Varmista, että hän ymmärtää, mikä on se sopimaton teko, jonka kiellät.
  
  Lapsen kanssa kannattaa keskustella perheen säännöistä ja siitä, miksi ne ovat olemassa. Joitakin käskyjä lapsen on helpompi totella, kun niistä varoitetaan etukäteen. Esim. nukkumaan menosta tai ulos lähtemisestä voi kertoa lapselle jo etukäteen, ettei leikin lopettaminen tule yhtäkkiä yllätyksenä.
  
  1.    Valitse riitasi
  Anna vain sellaisia käskyjä, joiden takana seisot. Mieti mitkä ovat niitä asioita, joista teidän kodissa pidetään kiinni – mahdollisista protesteista huolimatta. Kaikki asiat eivät ole kieltämisen, käskemisen tai protestihuudon arvoisia. Etukäteen on hyvä myös harkita kuinka pidät kiinni niistä asioista, joita haluat kieltää, käskeä ja vaatia. Käskyt, kiellot ja valinnan vapaus pitää suhteuttaa lapsen ikä- ja kehitystasoon.
  
  Voit jakaa arjen tilanteet kolmeen luokkaan:
  
  1.    Asiat, joista on ehdottomasti pidettävä kiinni eikä niistä voi neuvotella.
  
  • Esim. autossa matkustetaan aina turvavyö kiinni tai ulos lähtiessä puetaan vaatteet päälle.
  
  2.    Tilanteet, joissa lapsen kanssa voi neuvotella tai tehdä ennakolta sopimuksia hankalien tilanteiden varalle.
  Esim., jos…
  
  • …lapsi inhoaa vihanneksia, mutta vanhemman mielestä niiden syönti on tärkeää hyvälle kasvulle. Laaditaan yhdessä lista vihanneksista, joita lapsi sietää syödä, ja joiden turvin lapsi saa riittävästi vitamiineja. Vanhempi sitoutuu tarjoamaan niitä aterioilla ja lapsi sitoutuu niitä syömään. Maistelemalla tutustutaan vähitellen vieraampiinkin makuihin ja vihanneslista laajentuu.
  • …kaupassa tulee karkkipäivänä itku siitä, kuinka paljon karkkia ostetaan. Sovitaan jo kotona yhdessä etukäteen, kuinka paljon karkkia ostetaan. Pidetään kaupassa sopimuksesta kiinni.
  
  3.    Tilanteet, joissa lapsi voi valita ja päättää asioistaan tietyissä rajoissa.
  
  • Esim. pieni lapsi saa valita aamulla päälleen kahdesta paidasta mieluisamman tai isompi lapsi saa valita kouluun mieleisenä vaatteet, kunhan ne sopivat säähän ja ovat soveliaat kouluun.
  (Mukailtu Greene 2000)
  
  
  Mitkä arjen asiat teillä kuuluvat mihinkin näistä kolmesta luokasta?
  Esim.: Saanko katsoa myöhäiselokuvan televisiosta? Minkälainen kampaus laitetaan kouluun? Onko laitettava kurahousut? Minkä lelun otan lelupäivänä päiväkotiin? Saanko kasvattaa otsatukan pois? Saanko kävellä yksin eskariin? Saanko valita mitä syön aamiaiseksi? Voinko määrätä, paljonko saan viikkorahaa? Onko takki ripustettava naulaan? Voinko syödä aterian television äärellä?
  
  2.    Käsky ei ole ehdotus tai kysymys
  Älä ehdota tai kysy silloin, kun lapsi ei voi päättää, kuinka toimitaan. Isompien lasten ja aikuisten kanssa kysymysmuotoinen ehdotus on kohtelias tapa puhua, esim. ”Laittaisitko lelut laatikkoon?”
  Pieniä lapsia kysymysmuoto hämmentää – voinko todella valita? Sano vaikka: ”Kerätäänpä lelut yhdessä laatikkoon” ja jatka tarvittaessa: ”Keräätkö sinä legot vai pehmolelut?” Käsky sanotaan ystävällisellä, mutta varmalla äänensävyllä: vanhempi tarkoittaa, mitä hän sanoo. Vältä huutamista, pyri perustelemaan käskysi.
  
  3.    Yksi käsky kerrallaan
  Lapsen on vaikea pitää mielessään kovin useita tai pitkiä käskyjä. Anna siis yksi käsky kerrallaan. Jaa pitkä ja monimutkainen käsky pienempiin osiin ja varmista, että lapsi alkaa toimia oikein ennen kuin annat lisää ohjeita. Anna kiitosta, kun lapsi toimii toivotulla tavalla.
  
  4.    Varmista lapsen huomio
  Joskus muu mielenkiintoinen asia tai tekeminen vie lapsen huomion pois vanhemman sanomisesta. Valikoivan kuulon ei ole vaikea valita, keskittyäkö lempiohjelman vai äidin käskyn kuuntelemiseen. Leikkiin uppoutuneen lapsen on vaikea keskittyä mihinkään muuhun.
  Varmista siis, että lapsi kiinnittää sinuun huomion, kun puhut hänelle. Voit mennä lapsen luokse, ottaa häntä käsistä ja katsoa silmiin samalla, kun kerrot pyyntösi. Pyri katsekontaktiin, vaikka hellästi lapsen päätä kääntämällä.
  
  5.    Varmista, että lapsi ymmärtää
  Jos et ole varma, onko lapsi ymmärtänyt tai kuullut käskysi, voit pyytää lasta toistamaan, mitä sanoit. Näin käsky ei unohdu niin helposti.
  
  6.    Miksi kannattaa toimia näin?
  Kun perustelet lapsellesi, miksi hän ei saa tehdä jotain tai miksi hänen olisi syytä tehdä jotain, on mukavampaa kuulla, mitä hyötyä asian hoitamisesta on, kuin mitä haittaa on sen hoitamatta jättämisestä.
  
  7.    Vältä syyttelyä
  Syyttely ja leimaaminen tuntuvat kurjalta ja nostavat usein karvat pystyyn. Syyttelyn sijasta kuvaile lapsellesi minä-viestin avulla, mitä hänen käyttäytymisensä aiheuttaa sinulle tai muille. Kuvaa 1. mikä on se asia tai käyttäytyminen, jota et voi hyväksyä, 2. tunne, jonka se herättää sinussa, ja 3. miten asia konkreettisesti vaikuttaa sinuun.
  Esim.: ”Kun takkisi ja reppusi ovat levällään eteisen lattialla (tilanteen kuvaaminen syyttelemättä), se suututtaa ja pelottaa minua (oman tunteesi kuvaus), kun eteisessä ei mahdu kulkemaan ja meinaan kompastua (konkreettinen vaikutus sinuun).”
  
  

  Kun lapsi ei kaikesta huolimatta tottele

  Väkivaltaiset rangaistukset, nöyryyttäminen ja nujertaminen eivät ole koskaan oikea ratkaisu. Lapselle ei saa olla väkivaltainen.
  
  Mieti minkälaisia myönteisiä tai kielteisiä seurauksia tärkeiden ja perusteltujen sääntöjen tottelemisesta tai tottelemattomuudesta seuraa. Vanhemman pitäisi seisoa lupaustensa ja asettamiensa seuraamusten takana. Vanhemman on osoitettava, että säännöt oikeasti on tarkoitettu noudatettaviksi.
  
  8.    Tunteiden ottaminen vastaan
  Kun kiellät tai pyydät lapseltasi jotain, lapsi voi ensin suuttua. Kova kovaa vastaan -asetelma nostaa usein uhman pintaan, kummankaan on enää vaikea kuunnella toista. Sen sijaan voit ottaa lapsen vaikean tunteen vastaan, osoittaa sille ymmärrystä ja silti pitää jämäkästi kiinni toiveestasi tai pyynnöstäsi:  ”Sinua harmittaa tosi paljon, että huomautan vaatteiden lojumisesta lattialla. Eteisessä on vaikea kulkea, kun siellä meinaa kompastua kasoihin.”
  Lapsi haluaa todennäköisemmin kuunnella mikä sinua tilanteessa harmittaa, kun osoitat ensin  ymmärtäväsi hänen kurjan tunteensa ja tilanteensa. Kun lapsi ottaa tarpeesi huomioon, kerro, miten mukavalta se sinusta tuntuu.
  
  9.    Oppia kantapään kautta
  Kun se on turvallista ja muutoin soveliasta, lapsen voi antaa huomata kantapään kautta, että vanhemman pyyntö tai kielto on järkevä, ja sitä kannattaa noudattaa. Pikku-nakupelle voi käydä ulkoportailla toteamassa, että ulkona on oikeasti kylmä ja vaatteet on syytä pukea päälle. Koululainen oppii kokemuksesta, kuinka kurjaa on mennä kouluun läksyt tekemättä.
  Ei ole tarkoitus asettua lapsen yläpuolelle asenteella ”Mitäs minä sanoin!”, vaan osoittaa iloa siitä, että lapsi haluaa toimia rakentavasti. Yhdessä voidaan pohtia, kuinka ikävä seuraus vältetään jatkossa.
  
  10.    Kohtuullinen seuraus
  Mieti etukäteen, mitä tärkeimpien sääntöjen rikkomisesta seuraa. Tämä on hyvä siksi, että itse tilanteessa vihaisena voi langettaa kohtuuttomia seurauksia, joista on mahdotonta pitää kiinni. Pohdi joskus ison lapsen kanssa seurauksia. Lapsi voi esim. menettää jonkin etuoikeuden määräajaksi tai joutua korvaamaan aiheuttamansa vahingon.
  Lapsesta on helpottavaa huomata, että tahalliset tai tahattomat teot on mahdollista sovittaa tai korjata ja saada anteeksi ja unohtaa. Hän myös oppii ymmärtämään, kuinka vahingon korjaamiseen menee enemmän aikaa kuin sen aiheuttamiseen.
  
  11.    Kädestä pitäen -tekeminen
  Kun lapsi ei tee, kuten vanhempi pyytää, mitä vanhempi voi tehdä? Nalkuttaminen, kiljuminen tai asian tekeminen lapsen puolesta eivät ole mukavia vaihtoehtoja. Kokeile kädestä pitäen -tekemistä. Sano samasta asiasta lapselle kaksi kertaa, varmista, että lapsi on kuullut pyyntösi. Tämän jälkeen menet lapsen luokse ja teet hänen kanssaan yhdessä sen mitä pyysit, esim. otat lasta kädestä kiinni ja nostatte yhdessä takin lattialta naulakkoon.
  Ole jämäkkä, mutta älä vihainen tai suuttunut. Kiitä lasta: ”Sinähän osaat nostaa hienosti takin naulakkoon. Kiitos! Nyt on paljon mukavampi kulkea eteisessä, kun ei tarvitse kompastua takkiisi.”
  
  12.    Viimeinen varoitus
  Kahden pyynnön jälkeen voit antaa lapselle viimeisen varoituksen. Lapsi saa valita, kuinka hän toimii. Kerro lapselle, mitä siitä seuraa, jos hän ei tottele: ”Jos vielä potkit siskoa pöydän alla, saat mennä huoneeseesi ja sinun ateriasi päättyy tähän. Voit päättää itse kumman valitset.”
  Viimeiseen varoitukseen voi liittää kolmeen laskemisen: ”Olen pyytänyt sinua kahdesti tulemaan ruokapöytään. Ellet ole täällä, kun olen laskenut kolmeen, tämä ateria jää sinulta väliin.” Seurauksen tulee olla sellainen, jonka voi toteuttaa.
  
  13.    Peli poikki ja jäähylle
  Jäähytuolin käyttäminen on yksi tapa katkaista käyttäytyminen, jota et voi hyväksyä. Idea on sama kuin jääkiekossa: sovittujen sääntöjen rikkomisesta seuraa jäähy. Jäähytuolia ei kannata käyttää liikaa, eikä sitä kaikkien lasten kanssa tarvita koskaan. Se on kuitenkin joskus toimiva keino auttaa erityisesti niitä lapsia, joiden haasteena on kehittää itsehillintäänsä esim. vilkkauden vuoksi.
  Lapsen kanssa keskustellaan etukäteen teoista, joista joutuu jäähytuolille rauhoittumaan. Lapsen on hyvä ymmärtää, että sinut on suututtanut lapsen väärä teko, ei itse lapsi.
  Jäähytuoli sijoitetaan esim. nurkkaan, jossa lapsella ei ole mielenkiintoista katseltavaa, eikä hän voi potkia seinää, ja jossa voit pitää lasta silmällä. Lapsen kanssa ei keskustella jäähyn aikana. Sopiva jäähyaika on yleensä 1–2 min. / ikävuosi, joka tapauksessa niin pitkä aika, että lapsi rauhoittuu ja lupaa lopettaa kielletyn tekemisen tai tekee kuten pyydettiin. Lapsen on pysyttävä tuolilla kunnes annat luvan poistua.
  Lapsi saattaa ensimmäisillä kerroilla protestoida rajusti jäähyllä olemista ja testata, oletko tosissasi. Jäähyn toteuttaminen vaatiikin johdonmukaisuutta. Sinun on pysyttävä lujana mutta ystävällisenä. Pienet lapset viedään jäähytuolille, isommat osaavat mennä sinne itse.
  Jäähy seuraa välittömästi kiellettyä tekemistä. Se toteutetaan, vaikka lapsi jo jäähylle vietäessä lupaa parantaa tapansa.
  Jos lapsi karkaa tuolilta, hänet viedään takaisin. Tarvittaessa lasta pidetään paikoillaan tai rauhoitetaan sylissä, minkä jälkeen hänet jätetään tuolille. Kun lapsi jäähyn jälkeen tekee sen, mitä vanhempi toivoi, lasta kiitetään.
  Jäähyn tarkoitus ei ole nöyryyttää lasta tai aiheuttaa mielipahaa, vaan antaa mahdollisuus rauhoittua, miettiä ja oppia minkälainen käytös on sallittua tai kiellettyä.
  
  14.    En kestä enää…
  Joskus voi tulla raja vastaan ja tuntua, että nyt on päästävä huudosta ja kiukusta pois. Tällöin voit hetkeksi vetäytyä rauhoittumaan toiseen huoneeseen. Voit vaikka laskea 1:stä 50:een ja potkia seinää. Lapselle voit sanoa esim.: ”Huomaan, että sinua kiukuttaa. Minun korvani ovat nyt täynnä huutoa, ja minun on saatava hetki lepuuttaa niitä. Palataan kohta asiaan.” Jos kotona on toinen aikuinen, voit lähteä vaikka lenkille tai rauhoittaa mieltäsi muuten raittiissa ilmassa.
   
  

  Tiivistetysti lapsen kiukusta ja uhmasta

  
  
  • Kaikki lapset käyttäytyvät välillä hankalasti: kiukuttelevat, hermostuvat, turhautuvat.
  • Uhmaaminen ja rajojen testaaminen on erityisen tyypillistä 2–3-vuotiailla, 6-vuotiailla sekä esimurros- ja murrosiässä. Se on normaalia ja tarpeellista itsenäisyyteen kasvua.
  • On hyvä, että lapsi oppii ilmaisemaan omia mielipiteitään ja uskaltaa osoittaa kaikenlaisia tunteita. Turhautuminen edistää taitojen oppimista, kunhan onnistumisiakin on riittävästi.
  • Lapset ovat erilaisia temperamentiltaan: toiset tulistuvat herkästi ja ilmaisevat itseään voimakkaasti, huutavat sinnikkäästi ja pitkään, toiset ovat rauhallisempia ja joustavampia.
  • Muutostilanteet ja kriisit. esim. pikkusisaren syntymä, vanhempien ero, koulun tai päivähoidon aloittaminen ja perheen muutto, voivat laukaista haastavan käyttäytymisen.
  • Kiukun takana voi olla myös alkava sairaus, nälkä, väsymys, turhautuminen, riita ystävän kanssa tai ystävän menettäminen, liian suuret vaatimukset, pyrkimys hakea selvyyttä siihen mikä on sallittua tai vanhemman huomion hakeminen.
  • Joskus lapsen hankala käytös voi johtua sellaisesta vaikeudesta, häiriöstä tai oireyhtymästä, johon lapsi ja perhe tarvitsevat apua. Oma huoli kannattaa ottaa puheeksi, jotta asia saadaan tutkittua esim. neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa.
  • Kiukun tunteeseen on lupa, mutta sen vallassa ei voi tehdä mitä vain. Satuttaminen ja tavaroiden rikkominen kielletään ja estetään.
  • Vanhempi auttaa lasta suurien tunteiden säätelyssä: rauhoittaa, hillitsee ja muistuttaa, rohkaisee, tukee ja lohduttaa.
  • Lapsen tunne-elämän kehitystä edesauttaa, kun vanhempi tavoittaa ja ymmärtää lapsen tunnetilan ja sanoittaa sen lapsen avuksi: ”Näen, että olet tosi vihainen.” Vaikeiden tunteiden jakaminen helpottaa. Riehuva lapsi tarvitsee syliä ja kiinni pitämistä.
  • Lapsi tarvitsee vanhemman asettamia rajoja ja niiden sisällä mahdollisuuksia tehdä sopivan kokoisia valintoja. Tärkeistä rajoista pidetään kiinni protesteista huolimatta.
  • Kasvatuksen perusta on vanhemman ja lapsen lämmin vuorovaikutussuhde. Lapsi hyväksytään, vaikka kaikkia hänen tekojaan ei hyväksytäkään.
  • Mielikuvitus, huumori, luovuus ja kekseliäisyys auttavat usein kiperien tilanteiden ylitse.
  • Vanhempi voi harjoitella antamaan jämäköitä ja tehokkaita käskyjä. Suuttumatta ja syyllistymättä voi käskeä, pyytää ja kieltää. Kannattaa miettiä, mitkä ovat oman perheen tärkeät asiat, joista pidetään kiinni ja kuinka tämä tehdään.
  • Kerro lapselle konkreettisesti, miten toivot hänen toimivan. Pilko pitkät ohjeet lyhyemmiksi. Varmista, että saat lapsen huomion ja että lapsi ymmärtää, mitä pyydät.
  • Vältä syyllistämistä ja leimaamista. Kerro toiveesi minä-viestillä: ”Kun tavarasi ovat levällään eteisessä, minua suututtaa ja pelottaa, kun eteisessä ei mahdu kulkemaan ja meinaan kompastua.”
  • Lapselle ei saa koskaan olla väkivaltainen.
  • Lapsen kiukun vastaan ottaminen on ajoittain raskasta. Kun oma pinna kiristyy liikaa, on hyvä vetäytyä rauhoittumaan. Pidä huolta itsestäsi ja jaksamisestasi!
   
  

  Lapsi on jatkuvasti ärtyinen ja pahantuulinen

  
  Elämän ensimmäisinä kuukausina vihan tunteet äitiä tai hoitajaa kohtaan kehittyvät lapsessa vain, jos hänet jätetään nälkäisenä ilman ruokaa, syötetään kylläisenä, herätetään kesken unien, nukutetaan väkisin, jätetään yksin vaikka hän kaipaisi seuraa.
  
  Lapsen pahantuulisuus ja ärtyisyys kasvavat sitä suuremmiksi, mitä enemmän pettymyksiä aikuiset hänelle tuottavat. Lapsi kaipaa seuraa ja aikuista leikkimään ja juttelemaan kanssaan. Hänelle ei riitä, että hänet vain ruokitaan, vaatetetaan ja hoidetaan muuten. Pienokaiselle leikki ja yhdessäolo ovat yhtä tärkeä osa elämää. Pienet lapset ovat niin riippuvaisia vanhemmistaan, että kaipaavat myönteistä huomiota usein.
  
  Mitä lapsi ei saa hyvällä, sen hän ottaa pahalla. Lapsen on helpompi sietää vanhempien paheksuntaa kuin välinpitämättömyyttä. Kun lapsi on jatkuvasti ärtyinen ja pahantuulinen, hän on tyytymätön saamaansa huomion määrään ja laatuun. Miltä itsestäsi tuntuisi, jos joutuisit selvittämään asiasi juoksemalla toisen perässä, yrittäisit kertoa tärkeää asiaa, mutta toistuvasti sinut torjuttaisiin "älä nyt häiritse, väsyttää…" tai kuulla "nopeasti nyt, mitä sinä aina viivyttelet… on kiire, senkin…"
  
  Lapsuus on lyhyt ajanjakso elämässä. Arkihuolien keskellä lasten isoksi kasvaminen tuntuu vanhemmista ehkä ikuisuudelta. Lapset tarvitsevat vanhempiaan todella tiiviisti vain muutaman vuoden. Jos vanhemmat eivät tällöin välitä lapsistaan, voivatko he odottaa, että lapset välittäisivät aikuisena heistä?
  
  

  Vinkkejä lapsen myönteiseksi huomaamiseksi ja jatkuvan ärtyisyyden vähentämiseksi

  • Varaa tietoisesti aikaa vain lasta varten sekä arkisin että viikonloppuisin.
  • Vähennä television katselua, puhelimessa puhumista, kovaäänista ja jatkuvaa musiikin kuuntelua.
  • Ota lapsi usein mukaan omiin puuhiisi, anna hänelle jokin pieni oma tehtävä suoritettavaksi.
  • Huomaa lapsi myös silloin, kun hän on hyvällä tuulella tai käyttäytyy hyvin, anna tunnustusta.
  • Varaa lapsen käyttöön leikkeihin innoittavia välineitä ja tarvikkeita.
  • Järjestä lapselle oma soppi.
  
  

  Vältä

  • vastaamasta pahantuulisuuteen pahantuulisuudella
  • lapsen uhkaamista
  • välinpitämättömyyttä
  • nalkutuksen noidankehää.

  • Lapsi valehtelee

    
    
    Jos 3-vuotias kertoo, että olohuoneessa on leijona, hän ei valehtele, vaan narraa tai satuilee. 3–4-neljävuotiaalle lapselle oma mielikuvitusmaailma on yhä hyvin todellinen ja villit mielikuvitustarinat ovat tavallisia.
    
    Vaikeuksia voi tulla vastaan, jos lapsi ei kasvaessaan aikuisen opastuksella opi erottamaan totta ja tarua toisistaan. Syynä tähän voi olla, että lapsi pelkää rangaistusta tai rakkauden tai hyväksynnän menetystä. Lapsi saattaa kokea tarvetta olla aikuiselle mieliksi ja valehtelee siksi. Vaikka todellisuus muuten olisikin jo hyvin lapsen hallinnassa, lapsi saattaa valehtelulla kieltää epämiellyttäviä asioita ja tapahtumia.
    
    On hyvä miettiä lapsen käyttäytymisen taustalla olevia syitä, jos valehteleminen toistuu. Kysy itseltäsi, mitä lapsesi yrittää sanoa. Joissain tapauksissa käytös on normaalia. On melko tavallista, että 4–5-vuotiaat keksivät omia versioita totuudesta. Lapsen on vielä vaikea erottaa todellisuutta mielikuvituksesta ja satuilu on toiveajattelua. Usein on apua siitä, että auttaa lasta kuvaamaan tekoaan sanoin. Jos lapsi on valehdellut, voit sanoa vaikka: "Tiedän, että haluat tuon olevan totta ja niin minäkin haluaisin. Mutta me molemmat tiedämme, ettei se ole niin."
    
    Toden ja tarun eron lapsi alkaa ymmärtää noin 5–6 vuoden iässä, jolloin satuilu saa enemmän tietoisen valehtelun piirteitä. 6-vuotiaan omatunto jo kertoo, mitä saa tehdä ja mitä ei. Rangaistuksen pelko voi saada kuitenkin lapsen valehtelemaan, vaikka hän on jo sisäistänyt käsityksen oikeasta ja väärästä. Jos lapsi pyrkii valehtelemalla välttymään sopimattomien tekojensa nuhteilta, on olennaista saada hänet ymmärtämään, että hän on toiminut väärin, eikä niinkään vaatia tunnustusta. Lapsen tulee ymmärtää, että mahdollinen nuhde tulee teosta – ei totuuden kertomisesta. Vanhempi voi pohtia, mikä on syynä sopimattomaan käytökseen: vahinko, liiallinen houkutus?
    
    Jos lapsi jatkaa valehtelua puuttumisesta huolimatta, kannattaa kysyä itseltään, mikä voisi olla syynä siihen, että lapsi haluaa petkuttaa. Jos lapsi valehtelee usein, se tarkoittaa sitä, että jokin painaa hänen mieltään. Kokeeko lapsi käyttäytymistä tai koulumenetystä koskevat vaatimukset liian korkeina? Rakastavasti ja vastuullisesti kasvatetut lapset saattavat valehdella, koska pelkäävät vanhempien paheksuntaa.
    
    Aikuisen miksi-kysymykset ovat lapsille hankalia. Leikki- ja kouluikäisen on vielä vaikeaa kuvata sanoin miksi hän toimii tietyllä tavalla. Selitys löytyy osittain ihan biologiasta, aivojen tasolta: vasta murrosiässä oikean ja vasemman aivopuoliskon yhteydet alkavat toimia nopeammin ja toiminnan perustelu sanoin tulee helpommaksi. Kun aikuinen tivaa: ”Miksi sinä noin menit tekemään?”, lapsi vastaa usein: ”En mä tiedä” tai hän voi keksiä sellaisen vastauksen, jolla tietää välttävänsä vaikeuksia tai oppia vastaamaan siten kuin arvelee, että hänen odotetaan vastaavan. Lasta voi hyvin auttaa ymmärtämään erilaisia tilanteita, sanoittaa niitä: ”Sinua taisi harmittaa kovasti, kun pikkusisko rikkoi leikkisi ja siksi tönäisit. Muistathan, että ketään ei saa satuttaa, vaikka kuinka suututtaisi. Pyydä ensi kerralla äitiä apuun.”
    
    Muista, että olet esimerkkinä lapselle ja suhtaudu itse totuuden puhumiseen myönteisesti. Älä selviydy tilanteista valkoisilla valheilla, ettei lapsi opi samaan. Selvitä lapselle puolitotuuksiesi syy. Lapset tekevät erittäin tarkkoja havaintoja kuulemastaan ja näkemästään, ja rehellisyyden mallin lapsi saa läheisiltään ja mediasta.
    
    

    Vinkkejä:

    
    -    Suhtaudu lapsen mielikuvitukseen iloiten ja ymmärtäen. Mielikuvitus kertoo luovuuden ja tunne-elämän kehittymisestä. Satuilulla lapsi saattaa täyttää toiveitaan.
    
    -    Anna lapsen pitää mielikuvituskaveria. Sille lapsi purkaa omia hyvän- ja pahanolontunteitaan kuin ystävälle ja se auttaa lasta tuntemaan itsensä rohkeaksi.
    
    
    -    Hyväksy lapsen satuilu menemättä kuitenkaan itse liikaa mukaan siihen. Tarvittaessa satuilun ja todellisuuden rajaa on kuitenkin selvennettävä hienotunteisesti.
    
    -    Oikean ja väärän oppimista edistävät oikeuden- ja johdonmukainen kasvatus.
    
    
    -    Pidä kiinni lupauksistasi äläkä viljele tyhjiä uhkauksia – lapsi vaistoaa herkästi epäaitouden eikä opi rehellisyyttä.
    
    -    Kerro lapselle, että valehtelemisesta seuraa epäluottamusta ja sinun on valehtelun jatkuessa vaikeaa tietää, milloin lapsi kertoo oikeasti tapahtuneita asioita. Koska lapsi on sinulle tärkeä, haluat tietää hänelle sattuneet myönteiset ja kielteisemmätkin asiat – totuus on tärkeintä.
    
    

    Satuhyllyn sanataituri: Peppi Pitkätossu

    Lainaus kirjasta: Lindgren A. 2005. Minä olen Peppi Pitkätossu. WSOY.
    
    ”- Nyt valehtelet, sanoi Tommi.
    Peppi mietti hetkisen.
    - Niin, olet oikeassa, Minä valehtelen, hän sanoi surullisesti.
    - Valehteleminen on rumaa, sanoi Annikka, joka vihdoinkin uskalsi avata suunsa.
    - Niin, valehteleminen on tosiaan hyvin rumaa, sanoi Peppi vielä surullisempana.
    - Mutta minä en aina muista sitä, käsitäthän. Ja kuinka oikeastaan voisi vaatia, että pikku tyttö, jonka äiti on enkeli ja isä alkuasukaskuningas ja joka itse on purjehtinut merillä koko ikänsä, osaisi aina puhua totta? Ja teidän on muuten hyvä tietää, hän sanoi ja hänen pisamaiset kasvonsa kirkastuivat kauttaaltaan, - teidän on hyvä tietää, ettei Belgian Kongossa ole ainuttakaan ihmistä, joka puhuisi totta. Ne valehtelevat päivät päästään. Aloittavat kello seitsemän aamulla ja jatkavat aina auringonlaskuun asti. Niin että jos minä sattuisin jonkin verran valehtelemaan, niin koettakaa antaa se anteeksi; sehän johtuu vain siitä, että olen ollut vähän liian pitkän aikaa Belgian Kongossa. Voimme kai joka tapauksessa olla ystäviä, vai mitä?
    - Totta kai, sanoi Tommi ja tunsi, ettei tästä päivästä tulisi ainakaan ikävä.”
    
    
    

    Lapsi pelkää

    Mitä pelko on?

    Pelko on tunne kuten ilo, suru, viha tai kateus. Pelon tarkoituksena on ollut ihmisen kehityshistorian aikana auttaa ihmistä selviytymään olemassaolon taistelussa ympäristössä, joka on ollut täynnä vaaroja. Pelon tunne onkin ollut merkittävä ihmisen suojautumisen ja eloonjäämisen kannalta – pelko on arvokas itsesäilytysmekanismin osa. Pelon tehtävänä on mm. auttaa ennakoimaan vaaraa ja valitsemaan taistelu- tai pakoreaktio.
    
    Sekä aikuinen että lapsi voi pelätä monenlaisia asioita, kuten yksin olemista, humalaisia, mopoja, eläimiä, sairastumista, hylätyksi tulemista, lääkäriä, koulua, ukkosta, sotaa ja kuolemaa. Pelon tunne on tuttu kaikkialla maailmassa, mutta pelkoon suhtaudutaan eri kulttuureissa eri tavoin. Esim. länsimaisessa joidenkin pelkojen näyttämistä pidetään nolona tai epätoivottavana, kun taas esim. intiaanien mukaan pelkojen osoittaminen on merkki tarkkanäköisyydestä.
    
    

    Pelon kohteet muuttuvat lapsen kasvaessa

    
    Lapset kokevat varttuessaan erilaisia pelkoja. Kaikille pienille lapsille yhteisiä pelkoja ovat vieraiden ihmisten pelkääminen n. 7–12 kk:n iässä, kovien ja äkillisten äänten pelko sekä tasapainon menettämisen pelko. Taaperoikäisten ensimmäisiä pelon kohteita ovat tavallisesti pimeä, yksin jääminen sekä uudet ihmiset ja tilanteet.
    
    Leikki-ikäisillä on usein mielikuvitusolentoihin, kuten kummituksiin, liittyviä pelkoja. Tyypillisiä alle kouluikäisten lasten pelkoja ovat myös eläinpelot. Nämä voivat kohdistua kotoisiin tai eksoottisempiin eläimiin esim. koiriin tai virtahepoihin.
    
    Lapsen varttuessa pelot muuttuvat realistisemmiksi. Kouluikäisillä lapsilla on nuorempia enemmän omaan ja läheisten terveyteen sekä tulevaisuuteen liittyviä pelkoja. Lapsilla voi olla myös kouluun liittyvää pelkoa. Tutkimuksissa on havaittu, että kaiken kaikkiaan lasten pelot vähenevät, kun lapsi kasvaa.
    
    Lasten luonteissa ja temperamenteissa on eroja. Toiset lapset ovat herkempiä ja pelkäävät useammin kuin toiset. Temperamentin lisäksi myös älykkyydellä on havaittu olevan yhteys pelkojen esiintymi-seen. Selitys voi olla se, että älykkäät lapset alkavat pelätä varsin nuorina, koska he tiedostavat vaaro-jen mahdollisuudet toisia herkemmin.
    
    Vanhemman tärkeä tehtävä olisi huomioida ja hyväksyä lapsensa yksilöllisyys. Myös vanhemman persoonalla on vaikutusta: herkän ja aran vanhemman voi olla helpompi ymmärtää pelkäävää lastaan kuin kovin määrätietoisen ja rohkean vanhemman. Olisi toivottavaa, että vanhempi voisi sietää lapsen-sa pelkäävää ja epävarmaa puolta, jolloin lapsi kokee, että hän voi näyttää tunteensa ja puhua pelois-taan. Hänen ei tarvitse esittää rohkeampaa kuin on.
    
    Kun vanhempi hyväksyy oman lapsensa sellaisena kuin tämä on, vanhemman on helpompi viestiä tätä samaa myös ympäristölle. Arkaa lasta ”pakkoreipastaville” sivullisille voi sanoa jämäkästi, että lapsel-la on oikeus olla omanlaisensa, välillä rohkeampi, välillä ujompi. Jokainen saa totutella asioihin omas-sa tahdissaan.
    
    

    Lapsen tapa ilmaista pelkonsa

    
    Pelolla on eri sävyjä ja asteita, kuten epävarma, huolestunut, säikky, pelästynyt, hädissään, kauhistunut ja suunniltaan pelosta. Pelkäävän lapsen ajatuksia sävyttää kokemus uhattuna olemisesta. Ne viestivät, että sinulle voi tapahtua kohta jotain kauheaa ja hallitsematonta.
    
    Kun lapsi ajattelee pelottavia ajatuksia, pelon tunne vahvistuu ja elimistön pelkoreaktiot voimistuvat. Pelkäävän lapsen sydän voi tykyttää kiivaasti, hän voi hikoilla tai vatsa voi olla kipeä. Pelästyessään lapsi voi itkeä, täristä, juosta pakoon, piiloutua ja etsiä turvaa tutusta aikuisesta.
    
    Lapset eivät välttämättä osaa tai tahdo puhua peloistaan. Luontevampaa lapselle on ilmaista itseään leikkien. Nukke voi olla leikissä vakavasti sairas ja lapsi lohduttaa ja hoivaa nukkea, luo uskoa parem-paan lupaamalla, että kyllä sinä pian paranet. Tai hurjan merirosvon roolissa lapsi voi olla julma ja armoton ja pakottaa kurjan miehistön kävelemään lankkua pitkin haiden ruuaksi. Piirtämällä, maalaa-malla ja askartelemalla pieni pala pelon tunnetta siirtyy paperille.
    
    Satuihin eläytyminen vahvistaa lapsen tunnetaitoja. Satua kuunnellessaan lapsi voi turvallisesti vaihtaa samaistumisen kohdetta, kuvitella itsensä kiltiksi tai tuhmaksi, rohkeaksi tai pelokkaaksi. Leikit, piir-rokset ja sadut ovat lapsen hyviä ja luonnollisia tapoja purkaa pelkoa ja saada sitä hallintaan. Van-hemman ei tarvitse olla huolestunut lapsen käsitellessä tällä tavoin tunteitaan.
    
    

    Vanhempi auttaa hallitsemaan pelkoja

    
    Kun lapsi pelkää, vanhemman on hyvä rauhoittaa itseään muistuttamalla, että pelot lieventyvät ja menevät yleensä ohi lapsen kasvaessa. Vaikka pelkääminen onkin ohimenevää, lasta ei saa jättää yksin pelkonsa kans-sa.
    
    Pelkäävä lapsi kaipaa aikuisen kokemusta, turvaa ja vastakaikua tunteiden ilmaisulleen. Kun lapsi saa jakaa vaikean tunteensa vanhemman kanssa, ja aikuinen auttaa häntä sen kohtaamisessa ja käsittelyssä, lapsi oppii vähitellen omia tapoja hallita suuria tunteitaan: ”Minulla ei ole mitään hätää. Kaikki sujuu hyvin.” Toisaalta vielä aikuisenakin on lohduttavaa jakaa toisen aikuisen kanssa kaikkein vaikeimmat tunteet.
    
    Lapsen tunne-elämän tasapainoisen kehittymisen kannalta on ihanteellista, jos vanhempi pystyy välittämään lapselleen sellaisen kokemuksen, että ei ole vaarallista pelätä, ikävistäkin asioista voi puhua ja että kaikki pelkäävät joskus. Kun vieressä on aikuinen, joka antaa turvaa, lohduttaa ja ymmärtää, lapsi rohkaistuu ilmai-semaan pelkoaan. Yleensä vanhemman ymmärrys ja tuki lapsen pelätessä riittää: vanhemman tukemana lapsi voi sietää pelon tunnetta, joka sitten vähitellen lievittyy ja poistuu.
    
    Joskus pelkojen taustalla voi olla ns. pelko-oireinen häiriö, jolle on tyypillistä hyvin pysyvä, voimakas ja kohtuuttomasti lapsen elämää häiritsevä pelko tiettyjä kohteita, toimintoja tai tilanteita kohtaan. Tai voi olla, että lapsi on joutunut kohtaamaan jotain epätavallisen vaikeaa ja pelottavaa elämässään. Näissä tapauksissa voi olla tarpeen selvittää lapsen kokonaistilanne yhdessä ulkopuolisen asiantuntijan kanssa, ja lapsi voi esim. terapeutin ja vanhempien yhdessä suunnitteleman tuen avulla käsitellä pelkojaan. Ulkopuolista tukea on hyvä hakea myös aina silloin, jos lapsen pelkääminen saa vanhemmassa aikaan kovin voimakkaita ja toistuvia huolen tunteita.
    
    On hyvä muistaa, että lapsi käsittelee kokemuksiaan ja tunteitaan myös ilman aikuisen ohjausta mm. mieli-kuvituksen ja vapaan leikin avulla. Vapaa leikki on lapsen itsensä keksimää ja ohjailemaa. Tälle tärkeälle, jokapäiväiselle leikille tulisi olla aikaa, tilaa ja välineitä.
    
    Myös vaikeat tunteet, kuten pelko, viha tai häpeä, kuuluvat ihmisyyteen. Peloista ei ole tarkoitus päästä täy-sin eroon, eikä pelottomuus varmasti olisi lapsen tai aikuisen tunne-elämälle hyväksikään. Voi olla, että jo kerran voitettu pelko palaa myöhemmin taas pintaan, ja joskus lapsen vain tarvitsee saada pelätä pidemmän aikaa, kuin mitä aikuisen on helppo ymmärtää.
    
    Lapsen pelko saa usein vanhemmassa aikaan vahvoja tunteita. Joskus vanhempi joutuu määrittele-mään, onko kyseessä aito pelko vai esim. lapsen yritys hakea huomiota. Lapset voivat rajoja ja huo-miota hakiessaan käyttää äärimmäisiä ja hyvinkin nokkelia keinoja. Kiukuttelun, maanittelun, ja mui-den keinojen ohella pelkääminen voi olla varsin tehokas keino saada vanhemman huomio osakseen tai oma tahto periksi. Tällöin vanhempi usein huomaa ja osoittaa lapselleen, että tämä kaipaa nyt jotain muuta, kuten jämäkkää rajoista kiinni pitämistä, lisää yhteistä rauhallista aikaa ja huomiota tai jonkin huolen purkamista yhdessä.
    
    Perehdy syvemmin lapsen pelkoihin työkirjassa Pelottaa! Työkirja lapsen pelkojen kohtaamiseen

    Perheessä on pitkäaikaissairas- tai vammainen lapsi

    
    
    Ylva Krokfors
    VTM, lastentarhaopettaja
    
    Tulevilla vanhemmilla on mielikuvia ja toiveita siitä, millaisen lapsen he saavat. Mielikuvat eivät ole kovin tietoisia, mutta vanhempia yhdistää se, että useimmat vastaavat sukupuolta kysyttäessä: ei väliä, kunhan lapsi vain on terve.
    
    Joissakin tapauksissa jo sikiötutkimuksissa selviää, että syntyvä lapsi on pitkäaikaissairas tai vammainen. Pitkäaikaissairaudella tarkoitetaan sairautta, joka aiheuttaa pitkäaikaista lääketieteellistä ja toiminnallista haittaa lapsen elämässä.
    
    Raskauden varhaisvaiheessa todettu sikiön sairaus tai vamma tuntuu ahdistavalta. Toisaalta vanhemmille jää aikaa valmistautua tulevaan. Useimmiten sairaus selviää kuitenkin vasta lapsen syntymän jälkeen.
    
    ”Saimme tietää, että odottamallamme lapsella on Down-syndrooma. Meille oli itsestään selvää antaa raskauden jatkua. Alkusurusta selvittyämme otimme yhteyttä Kehitysvammaliittoon ja hankimme kaiken mahdollisen saatavilla olevan tiedon. Isoille sisaruksille ja isovanhemmille oli eniten apua videosta, jossa seurattiin elämää perheessä, jossa oli Down-lapsi. Itse lapsen syntymä ei sitten ollut meille järkytys vaan ilo, niin kuin muidenkin lastemme syntymät.” (äiti)
    
    Aiemmin terveen lapsen pitkäaikainen sairastuminen tai vammautuminen tulee usein täydellisenä yllätyksenä ja vaatii paljon sopeutumista koko perheeltä ja lähiympäristöltä. Tässä tilanteessa perhe tarvitsee aikaa ja monipuolista tukiverkostoa. Näitä voivat läheisten ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten lisäksi olla erilaiset potilas- ja omaisjärjestöt.
    
    ”Jani ei voi enää koskaan hiihtää, luistella, ei edes kävellä. Se tuntuu musertavalta!” (isä)
    
    
    Suhde sairaaseen lapseen
    Suhde sisaruksiin
    Vanhempien elämä muuttuu
    Vanhempien parisuhde
    Perheen läheiset
    Vanhempien suhde viranomaisiin
    Kuka lasta hoitaa?
    Surusta kohti valoa
        Suruprosessin vaiheita
        Surun kohtaaminen
    Elämän ilot
    Lähteet
    
    
    
    

    Suhde sairaaseen lapseen

    
    
    Lapsia halutaan usein suojata vaikeilta asioilta ja kertoa heille vähän tai ympäripyöreästi heidän sairaudestaan tai vammastaan. Pienimmätkin lapset kuitenkin vaistoavat perheen ilmapiirin: surun, huolen ja ahdistuksen, joka vanhemmista välittyy. Lapsi voi luulla olevansa syyllinen vaikeaan asiaan josta ei puhuta.
       
    Monesti vanhemmat pyrkivät suojelemaan lastaan liikaa tai rajoittamaan tarpeettomasti tämän kokemusmaailmaa. Mikäli tunnontarkasti noudatetaan kaikkien asiantuntijoiden ohjeita, esim. lapsen kuntoutuksesta, voi tärkein välillä unohtua: Lapsi on ensisijaisesti lapsi, eikä sairas lapsi. Lapsen elämään kuuluvat luontaisesti leikki, liikunta, kysely, asioiden ja ilmiöiden tutkiminen. Huolimatta pitkäaikaisesta sairaudesta tai vammasta lapsella on oltava oikeus ja mahdollisuus tehdä näitä asioita!
       
    Elämää uhkaava sairaus tuo normaalia suuremman huolen lapsesta. On melko tavallista, että lapselle ei puhuta avoimesti hänen sairautensa kaikista ulottuvuuksista tai että hänen mielipidettään ei kysytä päätöksiä tehtäessä. Näiden asioiden käsittely voi tuntua vanhemmista ahdistavalta. Lapsen on kuitenkin saatava asianmukaista itseään koskevaa tietoa ottaen huomioon hänen ikä- ja kehitystasonsa. Tämä koskee niin sairastunutta tai vammautunutta lasta kuin hänen sisaruksiaan ja muita lähipiirin lapsia. Lasta hoitavilta ammattilaisilta ja erilaisilta potilasjärjestöiltä voi saada tukea siihen, kuinka keskustella ahdistavista aiheista lapsen kanssa.
       
    Lapset voivat luoda mielessään uhkaavia mielikuvia, jotka ovat todellisuuttakin pelottavampia. Lapset pelkäävät erityisesti vanhemmistaan eroon joutumista, yksin jäämistä ja kipua. Vaikeiden asioiden ymmärtäminen voi viedä aikaa ja asiaan kannattaa palata, kun lapsi seuraavan kerran esittää kysymyksiä asiasta tai jos asia selvästi näyttää vaivaavan lasta. Puhuminen on askel avoimuuteen ja avoimuus lisää turvallisuuden tunnetta.
         
    Lapset ovat monesti sopeutumiskykyisempiä kuin aikuiset saatuaan riittävästi tietoa sairaudesta tai vammasta. Lapsi saattaa myös aavistaa asioiden todellisen tilan, vaikkei siitä ole hänelle kerrottu ja tuoda ajatuksiaan esille leikeissään tai piirustuksissaan. Vanhempien kanssa on luontevinta jakaa sairauteen liittyviä kysymyksiä. Kuitenkin lapsikin saattaa jossain vaiheessa tarvita ulkopuolista apua vaikeiden asioiden käsittelyssä.
       
    Pitkäaikaissairaat tai vammaiset lapset ovat usein pidemmän aikaa tiiviimmässä kontaktissa vanhempiinsa kuin ns. terveet lapset. Sairauden on myös todettu lisäävän vanhempien ja kaikkien perheen lasten välistä vuorovaikutusta.
       
    Vanhempien voi olla vaikeaa rajoittaa tai rankaista sairasta lasta. Syynä saattaa olla esim. se, että vanhemmat kokevat lapsen olevan jatkuvasti vaarassa. Vanhemmat ehkä ajattelevat, että lapsella on jo entuudestaan tarpeeksi vaikeaa ja että rajoittaminen tai rankaiseminen vain lisää sairauden aiheuttamaa epäoikeudenmukaisuutta. Kuitenkin myös sairas tai vammainen lapsi tarvitsee turvallisia rajoja, muuten lapsi ei ehkä opi monia tärkeitä taitoja eikä hän ehkä koskaan opi jakamaan asioita ja toimimaan yhdessä toisten kanssa.
       
    ”Mä en ainakaan enää koskaan mee kauppaan niin että Jaska on mukana. Kun se näkee vaikka karkkia jota se haluu, alkaa karsee huuto ja pään hakkaus… Se saa mitä tahansa ja ihmiset kattoo moittivasti…”(sisar)
       
    Rajoittunut ja itsekeskeinen maailmankuva voi saada lapsen käyttäytymään epäempaattisesti. Hankala käyttäytyminen vaikeuttaa vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa ja saa toiset kenties karttelemaan häntä. Vanhemmilla on huoli siitä, miten lapsi käyttäytyy esim. päivähoidossa ja toisaalta, miten muut lapset ja aikuiset häneen suhtautuvat.
       
    Pitkäaikaissairaat tai vammaiset lapset tarvitsevat pitkään, usein loppuelämänsä toisten ihmisten apua ja tukea arkielämänsä sujumiseen. Arkielämää on oman perheen lisäksi usein jakamassa iso joukko erilaisia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Tätä tukea, esim. henkilökohtaisia avustajia, ei ole aina helppoa saada ja hoitokontaktit voivat jäädä lyhytkestoisiksi. Lapsi joutuu kokemaan kenties useita tärkeiden läheisten henkilöiden menetyksiä ja vaihtuvia ihmissuhteita. Näiden vaihtuvien ihmisten kohtaaminen vaatii lapselta sopeutumiskykyä, mutta toisaalta kasvattaa sosiaalisuuteen.
       
    Pitkäaikaissairaat tai vammaiset lapset joutuvat valitettavan usein jo pienestä pitäen kohtaamaan ihmisten ennakkoluulot, tuijotuksen, tunkeilevat kysymykset. Perheen ja läheisten rakkaus, tuki ja läsnäolo ovat lapsen kasvun ja kehityksen kantavia voimia. Näiden lisäksi lapsi tarvitsee:
    
    • asiallista tietoa sairaudestaan tai vammastaan
    • kasvua ja kehitystä tukevia erilaisia terapioita, tuki- tai erityisopetusta, tukihenkilöitä.
    • Sopeutumisvalmennuskurssit, vertaistapaamiset muiden pitkäaikaissairaiden tai vammaisten lasten kanssa sekä erilaiset terapiat ja harrastukset tukevat myös lapsen myönteistä kasvua ja kehitystä.

    Suhde sisaruksiin

       
    Sisaruussuhde on usein elämän pisimpään kestävä ihmissuhde. Sisaruksen sairaus tai vammaisuus tuo siihen uusia ulottuvuuksia.
       
    Sairastunut lapsi tarvitsee runsaasti huomiota, ja voi käydä niin, että vanhemmilla ei enää riitä aikaa toisille lapsille. He saattavat jopa huomata pitävänsä terveiden lastensa ongelmia vähäpätöisinä ja ärsyttävinä. Sairaus tulee keskeiseen asemaan perheessä vaikuttaen koko perheen henkiseen hyvinvointiin. Myös sisarukset joutuvat sopeutumaan uuteen tilanteeseen.
       
    ”Vanhemmat ei saisi unohtaa perheen muita lapsi, kun touhuavat sairaan lapsen kanssa.” (veli)
       
    Nuoremmat lapset ilmaisevat mustasukkaisuuden, huolen ja surun tunteitaan usein hyvin avoimesti. Vanhemmat lapset saattavat muuttua kilteiksi tunnollisiksi ”pikku-hoitajiksi” tai kovaäänisiksi kapinoijiksi.
       
    ”Joskus taloon mennessäni näin Tiinan teini-ikäiset sisarukset, he eivät koskaan sanoneet mitään. Söivät keittiössä ja häipyivät yläkertaan, omaan valtakuntaansa. En vieläkään tiedä heidän nimiään, vanhemmat eivät puhuneet heistä mitään. Mitenköhän ne nuoret nyt pärjäävät?” (hoitaja)
       
    Sisarussuhde on sairaudesta huolimatta tavallinen, ainutkertainen ihmissuhde, jossa molempien osapuolten persoonallisuudet vaikuttavat. Kuten kenen tahansa sisarusten välillä koetaan rakkautta, kateutta, kiintymystä ja kiukkua. On hyviä ja huonoja päiviä. Tunteet sairasta tai vammaista siskoa tai veljeä kohtaan voivat vaihdella ilosta ja ylpeydestä vihaan, häpeään ja katkeruuteen. Tunteet ovat luonnollisia ja ymmärrettäviä, mutta voivat aiheuttaa sisaruksessa hämmennyksen ja syyllisyyden tunteita.
       
    Vaikeista tunteista puhuminen perheen ulkopuolisten aikuisten tai toisten samassa tilanteessa elävien sisarusten kanssa on usein helpompaa kuin omien vanhempien tai kavereiden kanssa. Koko perheelle tarkoitetut sopeutumisvalmennuskurssit, erilaiset vertaisryhmät ja sisaruksille tarkoitettu kirjallinen materiaali voivat olla avuksi.
       
    Sairasta tai vammaista lastaan hoitavat vanhemmat joutuvat jatkuvasti tasapainoilemaan antamastaan ajasta ja huomiosta. He ovat usein huolissaan siitä, että muut lapset tuntevat itsensä hylätyiksi, että heidän kanssaan olemiseen jää liian vähän aikaa. Olisi tärkeää, että jokainen perheen lapsista saisi päivittäin edes hetkeksi vanhempansa jakamattoman huomion, oman yhteisen hetken, jolloin puhutaan tai puuhaillaan yhdessä. On myös tärkeää, että sisarukset saavat yhteistä aikaa. Jokainen perheenjäsen tarvitsee aikaa, huomiota ja tunteen siitä, että on hyväksytty ja rakastettu.
       
    ”Minulla on tapana käydä vanhemman pojan kanssa uimassa kerran viikossa. Siinä saunan lauteilla tulee välillä juteltua vaikeistakin asioista, ja saadaan olla ihan kahdestaan. Se on mun tapani antaa huomiota ja osoittaa välittämistä. Eikä näitä tapaamisia muuten hevillä peruta!” (isä)
       
    On tärkeää, että sisarusten päivähoidossa ja koulussa tiedetään perheen pitkäaikaissairaasta tai vammaisesta lapsesta. Tieto auttaa ymmärtämään sisaruksia ja tarjoamaan heille tarvittaessa erityistä tukea. On myös hyvä, että sisarusten ystävät ja heidän vanhempansa saavat tietoa sairaudesta tai vammasta. Yleensä tieto lisää ymmärtämystä, vähentää pelkoa ja ennakkoluuloja, joita ulkopuolisilla usein on. Tämä myös vähentää sisarusten tarvetta salata tai hävetä asiaa. 
       
    Sisarussuhde on lapselle tärkeä, ainutlaatuinen ja opettava ihmissuhde. Pitkäaikaissairaan tai vammaisen lapsen sisarusten on todettu olevan persoonallisuudeltaan ja sosiaalisilta taidoiltaan keskimääräistä kehittyneempiä. Heidän on helpompi ennakkoluulottomasti kohdata erilaisia ihmisiä.
       
    ”Kaisan syntymän jälkeen mä oon huomannut näkeväni ihmiset jotenkin erilailla. Vammaset ei sillee enää pelota, ja mä yritän aina auttaa, jos joku tarttee apua vaikka pyörätuolin kanssa.” (veli)
       
    ”Musta on kai vähitellen kehittyny sellanen taistelija. Mä en voi kattoa sivusta jos jotain lasta tai nuorta kiusataan… Kukaan ei voi sille mitään, jos on sairas tai vammainen. Kiusaamiseen pitää heti puuttua.”(sisar)
       
       
    

    Vanhempien elämä muuttuu

       
    Vanhempien käsitys ja mielikuvat arjesta muuttuvat sairaan lapsen synnyttyä tai terveen lapsen vammauduttua. Varsinkin asioiden tärkeysjärjestys muuttuu. Useimmat vanhemmat ovat sitkeitä ja vahvoja ja sopeutuvat paremmin kuin kukaan olisi osannut odottaa. On kuitenkin tosiasia, että koko perhe joutuu kohtaamaan monia ongelmia ja kestämään suunnatonta ahdistusta.
       
    Vammaisen tai pitkäaikaissairaan lapsen hoitaminen vaatii paljon aikaa ja paneutumista. Vanhemmat voivat joutua jaksamisensa äärirajoille. Erityisen vaikea voi tilanne olla perheissä, joissa on vain yksi huoltaja ja mahdollisesti useampia lapsia. Näissä tapauksissa tarvitaan ulkopuolista apua perheen arjen sujumisen varmistamiseksi.
       
    ”En itse huomannut, miten uupunut olin. Loukkaannuin aluksi kovasti, kun koin että mulle tuputettiin apua. Tajuan nyt, että ilman apua ei olisi selvitty.” (yksinhuoltaja-äiti)
       
    Useimmat vanhemmat tarvitsevat jonkun, jolle puhua huolistaan. Läheiset pystyvät auttamaan vanhempia suuresti pelkästään olemalla läsnä ja kuuntelemalla ilman että tarvitsee yrittää poistaa vanhempien tuska. Eräs äiti kuvaa parhaiden auttajien olleen sellaisia, joilla on ”pieni suu, mutta suuret kädet”.
    
    ”Perheet tarvitsisivat enemmän inhimillistä tukea ja myös lapsen terveen puolen huomioimista ja kannustusta normaaliuteen. Meille ainakin kävi niin, että esim. neuvolakäynneillä olimme lähinnä tiedon jakajia heille eikä päinvastoin.”(äiti)
       
    ”Matin ollessa parivuotias havahduin ajatukseen siitä miten monen uuden ammatti- ihmisen kanssa olemme olleet tekemisissä… Sataan päästyäni lopetin laskemisen.” (isä)
    
    
    

    Vanhempien parisuhde

    
    Kaikki parisuhteet vaativat vaalimista, yhteistä aikaa. Parisuhde joutuu erityisen koville perheissä, joissa on pitkäaikaissairas tai vammainen lapsi. Apua lapsen hoitoon voi saada esim. omilta läheisiltä tai ammattilaisilta. Lapselle on myös hyväksi, jos hän vähitellen tottuu siihen että myös muut ihmiset voivat häntä hoitaa ja olla hänen kanssaan. Tämä helpottaa jatkossa lapsen itsenäistymistä.
       
    Vanhempien kyky sopeutua lapsen sairauteen ja siitä parisuhteelle seuraavaan muutokseen riippuu ainakin osittain siitä, minkälainen suhde oli ennen vakavasti sairaan lapsen syntymää. Suhde joutuu kovalle koetukselle ja sen on jossain määrin muututtava.
       
    Puolisot ovat huolissaan lapsesta, ja heillä voi sen vuoksi olla vähemmän aikaa toisilleen. Tämän takia he eivät ehkä pysty entiseen tapaan tyydyttämään toistensa emotionaalisia, käytännöllisiä, seksuaalisia, sosiaalisia ja älyllisiä tarpeita.
         
    Suhteeseen liittyvät ongelmat ovat tavallinen aihe keskusteluissa toisten vanhempien kanssa, esim. sopeutumisvalmennuskursseilla. Vaimosta saattaa tuntua, ettei mies tue häntä riittävästi, kun taas mies saattaa valittaa, ettei vaimolla ole hänelle enää aikaa.
       
    Puolisoiden erilainen tapa käsitellä suruaan voi myös aiheuttaa väärinymmärryksiä, riitoja, mielipahaa. Perinteinen suomalainen kuva miehestä, jonka ei kuulu paljon puhua eikä juurikaan näyttää tunteitaan, voi joillakin miehillä istua lujassa.
    
    ”Halusin itkeä, niin kuin jotkut nuoremmat isät sairaalassa. Se ei vaan onnistunu, en osannut. Tuli tunne että mää menen palasiksi…” (isä)
       
    Ongelmia syntyy myös silloin, jos vanhemmat ovat eri mieltä lapsen hoidosta. Nämä ongelmat johtuvat usein siitä, että toinen vanhemmista ei tapaa lasta hoitavia ammattilaisia tarpeeksi usein, jolloin hän ei ehkä ole saanut riittävästi tukea ja tietoa. Tai siitä että käsitykset ja odotukset lapsen kyvyistä ja kasvun mahdollisuuksista ovat vanhempien kesken jo alun perin kovin erilaiset.
       
    Äiti saattaa myös ”omia” lapsen itselleen. Hänestä voi tuntua, että kukaan muu kuin äiti ei voi eikä saa hoitaa lasta. Hän voi pelätä lapsen kärsivän isän tai vieraan hoitajan hoivasta. Molempien vanhempien pitäisi pystyä luomaan oma suhde lapseensa.
       
    Jaettu vastuu tukee parisuhdetta, kun toinen puoliso ei silloin uuvu lapsenhoidossa. Epätasaisesti jaettu vanhemmuus voi johtua puolisoiden omasta tahdosta, taloudellisista seikoista (miehellä paremmin palkattu työ) tai vaikka ammattilaisten painostuksesta (äitihän jää kotiin).
       
    ”Joskus tekis vaan mieli jättää kaikki ja huutaa miehelle: tos on, hoida sinä, mä en enää jaksa!” (äiti)
       
    ”Pakko tunnustaa, että joskus tuntuis paremmalta vaan jäädä töihin. Heti kun avaa kodin oven, alkaa helvetinmoinen jäkätys, tai sitten yksityiskohtainen selvitys siitä, mitä lapsi on tehnyt, miten vatsa toiminut ja niin edelleen.” (isä)
       
    ”Ensimmäisen vuoden jälkeen alkoi tuntua siltä, että tästä selvitään. Silloin tuli pitkästä aikaa myös halu lähteä kahdestaan illalla ulos ilman lapsia. Pätevän hoitajan saaminen vain on niin vaikeaa, kaikki pitää suunnitella monta viikkoa etukäteen.” (isä)
       
    Pariskunnalla on voinut ennen lapsen syntymää tai sairastumista tai vammautumista olla yhteisiä tapoja tai harrastuksia, joita he voisivat jatkaa tai kenties he voisivat aloittaa aivan uuden harrastuksen. Joskus arkiympäristön jättäminen ja vaikka vain parin tunnin tai illan yhdessäolo voi piristää, aina ei tarvitse olla kyse suurista erikoisjärjestelyistä.
       
    ”Kun saisi jonkun katsomaan Liisaa, että päästäis vaimon kanssa pihalle. Puutarha alkaa olla hurjassa kunnossa. Yhdessä tekeminen on meille aina ollut tärkeää. Puutarhaa rapsutellessa voi jutella ja vaan olla yhdessä.” (isä)
         
    ”Oltiin syömässä kahdestaan. Ilokseni huomasin, että meillä kaikkien vaikeiden vuosienkin jälkeen riitti puhumista.” (äiti)
       
    Sairaan tai vammaisen lapsen hoito on yleensä hyvin tarkasti aikataulutettua. Jo mahdollisuus olla kahden, olla noudattamatta mitään erityistä aikataulua voi piristää parisuhdetta.
       
    Parisuhteelle voi joskus olla hyväksi myös se, että puolisot viettävät hetken aikaa erillään. Eräs pariskunta jonka suhde toimi huonosti kertoo:
       
    ”Kotiolot alkoi vaan ahdistaa, se jatkuva riitely. Kaverit soitti ja houkutteli lomalle ja päätin lähteä.” (mies)
    
    ”Me ei olla aikoihin puhuttu niin paljon, kun sen viikon aikana. Pena soitteli parikin kertaa päivässä ja juteltiin kunnolla. Se oli ihan oikeasti ajatellu muuttaa pois. Kai se viis päivää sai sen tajuamaan, mitä me sille merkitään. Että ei oiskaan niin kivaa yksin…” (vaimo)
    
    ”Mä lähdin sitte siskon luokse yhtenä viikonloppuna. Pena oli ihan hermona ja mietti, miten se pärjää lasten kanssa. Kyllä muakin jännitti, mutta oli vaan pakko lähteä. Oli ihana nukkua aamulla pitkään ja käydä uimassa. Kun mä tulin kotiin, kaikki oli tosi ilosia, ja Pena oli ostanu mulle kukkiakin. Ilta ja yö meni mukavasti kahdestaan… (vaimo).
       
    Lapsen varttuessa kannattaa selvittää leiritoimintoja, intervallihoitomahdollisuuksia tai eri järjestöjen ylläpitämiä kotihoidon lomitusmahdollisuuksia.
       
    Pitkäaikaissairaan tai vammaisen lapsen murrosikä voi olla parisuhteelle erityisen kova paikka. Vanhemmilla voi olla erilainen suhtautumistapa lapsen irtiotto-pyrkimyksiin, tai lapsen ajoittaiset hyvinkin rajut reaktiot hämmentävät. Myös vanhempien ja nuoren henkilökohtaisten hoitajien tai avustajien välille voi tulla ristiriitoja.
       
    ”Meidän kiltti ihana tyttö! Värjäsi hiuksensa ja on ruvennut uhittelemaan. Avustaja sanoo että se kuuluu ikään, sitä on vain niin vaikea hyväksyä!” (äiti)
       
    Nuorten tarve itsenäistyä ja irtautua vanhemmistaan on luontainen. Joskus itsenäistyminen ei nuoren sairauden tai vamman vaatiman hoidon vuoksi ole mahdollista. Vanhemmat, itsenäistyvä nuori ja sosiaali- ja terveyden-hoitoalan ammattilaiset joutuvat pohtimaan tulevaisuutta, mm. nuoren hoitoa ja asumista. Samalla on huoli siitä, miten nuori tulevaisuudessa pärjää. Monet nuoret voivat muuttaa tukiasuntoihin, asuntolaan tai tavallisiin apuvälineillä varustettuihin asuntoihin.
       
    
    

    Perheen läheiset

    
    Lapsen sairastuttua vanhemmat joutuvat arvioimaan uudelleen ja muokkaamaan niitä mielikuvia, joita heillä on sukulaisistaan, ystävistään ja tuttavistaan. Jotkut perheet eristäytyvät omasta tahdostaan, esim. sen vuoksi, että toiset eivät näytä ymmärtävän perheen kokemia vaikeuksia, tai siksi, että he välttelevät perhettä, koska eivät tiedä, mitä sanoa tai miten auttaa.
       
    Vanhemmat reagoivat tällaisiin tilanteisiin eri tavoin: he voivat olla vihaisia ihmisille, jotka tuijottavat sairasta lasta, he saattavat hävetä lapsen outoa käytöstä tai turhautuvat joutuessaan jatkuvasti selittelemään tilannettaan.
       
    ”Meillä oli aiemmin vilkas seuraelämä, nyt meitä harvoin kutsutaan mukaan. Välillä se surettaa.”(äiti)
       
    Kun ihmistä kohtaa suru, ympärillä olevat haluavat usein auttaa ja tukea. Mutta usein halutaan myös paeta. Näitä ristiriitaisia tunteita voi olla vaikea ymmärtää ja sietää: ”Haluaisin olla avuksi, mutta en osaa, pelottaa. Mitä minä osaan sanoa?” Niinkin voi käydä, että myötätunnosta ja myötäelämisestä tulee niin voimakasta, että on vaikea enää erottaa omia ja toisen tunteita. Koska kaikki ovat joskus kokeneet menetyksiä, voi toisen ihmisen suru herättää tunteita, jotka liittyvät omiin menetyksen kokemuksiin.
    
    ”Tätini soitti ja itki puhelimessa kovaa kohtaloamme. Tulisi mieluummin meille vaikka isompien seuraksi!”(äiti)
    
    ”Aika monet on ruvenneet kertomaan omista sukulaisistaan tai tuttavistaan ja niitten sairauksista. Sitten niitä saa kuunnella ja lohduttaa vaikka pitäisi olla päinvastoin”(äiti).
       
    Vanhemmilla on kokemuksia siitä, kuinka jotkut ihmiskontaktit ovat vähentyneet tai loppuneet, mutta myös läheisten tuen ja yhteydenpidon voimistumisesta.
       
    ”Yksi lapsuudenystävä on `kadonnut´, joulukortti taisi tulla… Vanhempiini ovat välit parantuneet, he osaavat auttaa oikealla hetkellä ja vetäytyä taustalle, kun on sen aika.”(isä)
       
    ”Kummit ovat etsineet netistä tietoa sairaudesta ja opettelevat nyt kanssamme tukiviittomia, ihania ystäviä, ollaan tultu entistä läheisemmiksi!”(äiti)
       
    Erään äidin ystävätär kertoo:
    "Mun ystävän perheellä on samanikäiset lapset kuin meillä. Me ollaan vietetty aika paljon aikaa yhdessä, jaettu lapsiperheen iloja ja kiukkuja. Sitten heille syntyi vakavasti sairas lapsi. Mulle tuli ensin tunne, että mä en voi enää koskaan valittaa hänelle mistään meidän perheen tavallisista murheista, ne tuntuu niin pieniltä kun heidän perheessä on aivan toisen tasoiset pulmat. Ikään kuin mun ystävä olisi nyt tavallisten murheiden yläpuolella. Sitten mä tajusin, että eihän se niin ole! Mä yritän parhaani mukaan kuunnella ja jakaa heidän murheitaan ja arkeaan, mutta musta tuntuu, että yhtä lailla on tärkeää, että me saadaan yhdessä purkaa vaikka terveiden  lasten uhmaiän tinttailuja ja siihen väsymistä. Jotenkin musta meidän ystävien yksi tehtävä on pitää tää ystävä kiinni myös kaikessa tavallisessa ja normaalissa vaikeampien pulmien rinnalla. Vaikka elämä muuttuu paljonkin, niin ei ihminen muutu kokonaan siksi, että siitä tulee isä, äiti tai sairaan lapsen vanhempi! Mun ystävä on joutunut kasvamaan ja kypsymään hurjasti, mutta on sama rakas ihminen kuin ennenkin. Meistä on edelleen kiva käydä kahdestaan syömässä tai tavata ja matkustella perheiden kesken, jutella, meilailla, vitsailla ja parantaa maailmaa.”
       
    Toiset pitkäaikaissairaiden tai vammaisten lasten vanhemmat voivat olla tärkeä henkisen ja käytännöllisen tuen lähde.
       
    ”Siellä kurssilla istuttiin iltaa isäporukalla saunoen ja jutellen. Puhuttiin juttuja, joita ei muuten tule juteltua, perhejuttuja…”(isä)
       
    ”Kun tuntuu, että ei enää jaksa, on ihana tietää, että on ihmisiä, joille voi soittaa milloin vaan ja jotka ymmärtää, mitä kaikkea tähän sairauteen liittyy. Olen saanut uusia ihania ystäviä!” (äiti)
    
    
    

    Vanhempien suhde viranomaisiin

    
    Vanhemmille muodostuu kuva niistä ammattilaisista, jotka hoitavat heidän lastaan. Parhaassa tapauksessa vanhemmat pitävät asiantuntijoita auttavaisina, ymmärtäväisinä, luotettavina, tukea tarjoavina ja kunnioittavina. Tämä parantaa vanhempien kykyä selvitä tilanteesta ja helpottaa sairauden hoitoa.
    
    Ensitiedon antamisessa ammattilaisilla, useimmiten lääkäreillä, on vaativa tehtävä. Vanhemmat ovat odottaneet, pelänneet ja toivoneet tietoa lapsen sairaudesta tai vammasta. He ovat usein väsyneitä jännittyneitä ja ”ylivirittyneessä” tilassa. Vanhemmat rekisteröivät tarkasti erilaisia asioita, sanat ja tunnelma jäävät mieleen kuin filmille tallennettuna. Väärinkäsitysten riski on silloin tavallista suurempi.
    
    Hyvin onnistunut, empaattinen tiedon anto tukee vanhempien selviytymistä. Huonosti toteutettuna tiedon antotapa voi aiheuttaa vihaa, katkeruutta ja ahdistusta vielä kymmenienkin vuosien jälkeen.
    
    Useat tutkimukset osoittavat, että vain noin puolet vanhemmista on tyytyväisiä tapaan, jolla heille ensimmäisen kerran kerrottiin diagnoosi. Useinkaan ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota sokkiin, jonka vanhemmat kokevat kuullessaan lapsensa olevan vakavasti sairas.
    
    ”Me kutsutaan sitä (lääkäriä) kuoleman-enkeliksi. Se oli ahdistuneen oloinen, ei antanut mitään toivoa, hoki vaan että teidän lapsenne on hyvin vakavasti sairas. Ei se edes tiennyt siitä sairaudesta mitään!” (äiti)
       
    Jos ensitiedon saaminen on koettu vaikeana, vanhempien olisi hyvä keskustella tästä jonkun kanssa, mieluiten tietysti ensitiedon antajan kanssa. Jos keskustelu tuntuu vaikealta, voi aina kirjoittaa kirjeen tai lähettää sähköpostia.
       
    ”Haudoin sitä asiaa mielessäni kaksi kuukautta. Se tapaaminen, lääkärin sanat vaivasivat mieltäni ja tunsin oloni katkeraksi. Lopulta kirjoitin lääkärille kirjeen. Sen jälkeen helpotti.” (äiti)
       
    Monet vanhemmat tulevat eri asiantuntijoiden kanssa asioidessaan usein hyvin kriittisiksi. Osittain tämä varmasti johtuu tiedon ja ajanpuutteesta, puolin ja toisin. Vanhemmat voivat kokea, että lääkärit ja hoitajat keskittyvät vain sairauteen tai vammaan, eivätkä tarpeeksi lapsen ja perheen yleiseen hyvinvointiin.
    
    ”Meidät kutsuttiin huoneeseen, jossa pöydän ympärillä istui lääkäreitä, terapeutteja ja hoitajia, suuri osa meille tuntemattomia. He kertoivat keskustelleensa Joonan hoidosta ja päätyneensä seuraavaan… En kuullut oikein mitään mitä he sanoivat. Mieleni täytti suuttumus, hämmästys siitä, että meidän pojan asioista päätetään ilman, että meitä vanhempia kuullaan! Välillä olen miettinyt, että kenen tämä lapsi oikein on, meidän vai sairaalan? Kunpa jo saisimme Joonan kotiin!”(äiti)
    
    ”Osa asioiden kokemisesta negatiivisena saattaa johtua siitä, että aiempaa kokemusta tästä oireyhtymästä ei juuri ole ollut, eikä osata ajatella miten monitahoisiin haasteisiin perhe joutuu vakavasti sairastavan lapsen syntymän myötä! Hoitohenkilökunnan tiedon puutteen vuoksi meille on annettu myös vääriä arvioita tai ennustuksia lapsen tilasta.”(äiti)
    
    Joskus lapsi joutuu olemaan pitkään sairaalahoidossa tai kotona, jossa on vanhempien lisäksi lasta hoitavia ammattilaisia. Nämä tilanteet ovat pitkään jatkuessaan niin lapsen, perheen kuin hoitajien kannalta hyvin vaativia. Lapsen ja perheen tulisi saada näissä tilanteissa tukea, esim. keskusteluterapiasta, ja hoitohenkilökunnan työnohjausta.
    
    Kun lapsi aloittaa päivähoidon tai koulun, on tärkeää että päiväkodin ja koulun henkilökunta saa riittävästi tietoa lapsesta, hänen sairaudestaan tai vammastaan. On tärkeää, että tarkoin mietitään ja selvitetään, mitkä päivähoitomuodot ja koulumuodot sopivat lapselle parhaiten.
    
    Suomessa oppivelvollisuus koskee kaikkia lapsia. Lapsen sairauden tai vamman mukaan hänellä voidaan antaa opetusta kotiopetuksena, tavallisessa luokassa, mukautettuna opetuksena, osittain eriytetyssä opetuksessa, erityisluokalla, erityiskoulussa. Turvallinen, kannustava ja lapsen erityiset tarpeet huomioiva opettaja on lapsen oppimisen kannalta tärkeä tuki.
    
    Perheen tuen tarpeet vaihtelevat perheittäin ja eri aikoina. Yhteiskunta viime kädessä määrittää virallisen tuen määrän ja laadun. Suomessa voi valitettavasti olla suuriakin alueellisia eroja esim. terapioiden, päiväkoti- ja kouluavustajien sekä erilaisia perhettä tukevien toimintojen saamisessa.
    
    On valitettavan tavallista, että pitkäaikaissairaiden tai vammaisten lasten vanhemmilla on negatiivisia kokemuksia vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisista, lapsen hoitoon ja kuntoutukseen liittyvien palvelujen hakemisesta. Viranomaisten todistus, lisälausunto ja selvityspyynnöt sekä mahdolliset valituskierrokset saaduista päätöksistä koetaan usein raskaina ja jopa loukkaavina.
    
    ”Kaikkihan näkee, miten sairas tyttö hän on. Miksi se pitää vielä moneen kertaan papereilla todistaa!” (äiti)
    
    ”Jo lapsen sairauden kanssa selviäminen vie voimia, mutta tämä valtava selvittely ja paperisota vie viimeisetkin mehut.” (isä)
    
    Parhaimmillaan kontaktit eri sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoihin tukevat lapsen, perheen ja läheisten jaksamista; pahimmillaan ne uuvuttavat ja aiheuttavat perheelle lisää huolta.
       
       
    

    Kuka lasta hoitaa?

    Oman sairaan lapsen hoitaminen koetaan tärkeäksi, kuitenkin usein taloudelliset seikat vaativat vähintään toisen vanhemman tekemään työtä kodin ulkopuolella. Vanhemmat joutuvat tekemään päätöksiä työskentelystään. Toisen tai kummankin vanhemman on ehkä siirryttävä osa-aikatyöhön tai luovuttava työstä voidakseen huolehtia sairaasta lapsesta.
    
    Kodin ulkopuolisen työnteon lopettamiseen liittyy psyykkisiä tekijöitä, sillä monille ihmisille työ on monenlaisen mielihyvän lähde; työ tarjoaa haasteita, se saattaa parantaa itsetuntoa ja asemaa yhteiskunnassa ja lisäksi monille ihmisille työ merkitsee myös kumppanuutta ja ystäviä. Toisille taas kotiin jääminen ja lapsen hoitaminen tuntuu ainoalta luontevalta vaihtoehdolta, mutta voi taloudellisista syistä olla vaikeaa.
    
    ”Töihin palaaminen tuntui todella ahdistavalta. Jaksoin kuukauden, olin kuin sumussa. Sen jälkeen tein päätökseni jäädä kotiin hoitamaan Kallea, vaikka tiesin, että se vaikuttaa meidän rahatilanteeseen.” (äiti)
    
    ”Huolen, hädän, sopeutumisen ja muun käsittelyyn ei vanhempana jäänyt oikein tilaa. Pitää olla ammattimainen, vahva, osaava, kyseenalaistava ja hoitaa lapsen asioita herkeämättä, jotta lapsi saisi asiallisen hoidon ja mahdollisuudet elämään perheessä.” (äiti)
    
    Monien eri pitkäaikaissairauksien tai vammojen vuoksi on mahdollista, että lasta hoitavat vanhempien lisäksi tai pelkästään hoitoalan ammattilaiset. Tällöin hoito voi tapahtua kotona, osittain kotona ja hoitolaitoksessa tai sairaalassa tai kokonaan laitoksessa tai sairaalassa.
    
    ”Tuntuu äitinä toisaalta hyvältä ja toisaalta hyvin raskaalta, kun pitää jakaa oman lapsen hoito niin monen naisen (hoitajan) kanssa.” (äiti)
    
    

    Surusta kohti valoa

    
    Kroonisen sairauden tai vamman toteaminen lapsella on järkytys. Vanhempien, koko perheen, läheisten on yhtäkkiä sopeuduttava uusiin, usein pelottaviin olosuhteisiin. Käsitys maailmasta, arvomaailma, koko elämä voi muuttua. Tunteet sopeutuvat menetykseen usein hitaammin kuin järki.
    
    Aiemmasta mielikuvasta, ”unelmalapsesta”, on vaikea päästää tunnetasolla irti, vaikka järjen tasolla tietäisikin, miten asiat ovat. Vanhemmat käyvät läpi eräänlaista suruprosessia, jossa halu säilyttää mielikuva terveestä lapsesta on suuri.
    
    Puolustusmekanismit ovat normaaleja ja suojaavat surevaa tiedoilta, jotka voivat olla liian raskaita kerralla hyväksyttäviksi. Ne auttavat sopeutumaan uuteen todellisuuteen, vaikkakin ne ovat eräänlaista itsepetosta.
    
    Diagnoosin kuultuaan vanhemmat saattavat olla sokissa, turtia tai sekavia. He kuvailevat usein jälkeenpäin oloaan sanomalla, etteivät he muista, mitä heille sanottiin. Kysymykset, mielikuvat ja ajatukset ovat täydellisessä sekamelskassa.
    
    
    ”Menettämisen pelko oli meillä aluksi valtava ja vasta ajan myötä tilanteeseen on sopeutunut, mutta vieläkin huolehtimisen kanssa painii ja miettii, miten iän myötä kasvaa tilanteen mukana. Olen huomannut, että monet asiat selkiintyvät eivätkä ole ongelmia enää siinä vaiheessa, kun niiden aika on lapsen elämässä. Tämä on opettanut uskoa huomiseen. ”(äiti)
    
    ”Ärsyttää, kun kaikki hokevat, että pitää elää päivä kerrallaan. Mun tapani selviytyä on aina ollut miettiä asioita pitkällä aikavälillä pohtien eri vaihtoehtoja. En jaksa elää vaan päivä kerrallaan!”(isä)
    
    
    

    Suruprosessin vaiheita

    (perheterapeutti Gurli Fyhrin ajatuksiin pohjautuen)
    
    Aluksi vanhemmat saattavat kaivata menetettyä unelmaa, tervettä lasta ja kapinoida sitä vastaan, että unelma on särkynyt. Reaktioina esiintyy usein itkua, vihaa, ärtymystä ja syytöksiä. Jotkut vanhemmat pyytävät apua useilta eri tahoilta, toiset taas kieltäytyvät kaikesta ulkopuolisesta avusta. Tunteen ja järjen välillä voi olla kuilu: Järki tietää, että asia on niin kuin lääkäri sen kertoi, mutta tunnetasolla asiaa ei ole vielä voitu käsittää.
    
    Ajan kuluessa todellisuus alkaa painaa haaveet taka-alalle, kun vanhemmat kokevat toistuvia pettymyksiä haaveiden ja todellisuuden törmäyksistä. He voivat olla epätoivoisia ja pettyneitä. Pahimmillaan voi tuntua siltä kuin elämän perusta katoaisi, unelmat ovat kuolleet, eikä tulevaisuutta ole. Mielen valtaa levottomuus ja masentuneisuus. Mitkä tahansa ulkoiset muutokset voivat entisestään haitata surevan psyykkistä tasapainoa, koska hän on surussa menettänyt sisäisen turvallisuutensa.
    
    Vaikeiden vaiheiden jälkeen alkaa vähitellen syntyä uusi unelma tulevaisuudesta. Elämä alkaa rakentua uudelleen.
    
    Ihminen itse, kokemukset ja elämäntilanteet vaikuttavat ihmisen mahdollisuuteen surra. Luopuminen, irtipäästäminen ja tuskan kohtaaminen pelottavat. Tyhjyyden, yksinäisyyden ja tarkoituksettomuuden tunteet ovat hyvin vaikeita kohdata.
    
    On elämätilanteita, joissa sureminen voi olla ylivoimaista; on pakko pitää perhe koossa, arki pyörimässä. Silloin vanhempi voi esim. suuntautua työhön, täyttää päivänsä mahdollisimman tiiviisti kaikenlaisilla velvollisuuksilla ja jatkaa elämäänsä, kuin mitään kovin suurta ei olisi tapahtunutkaan. Olisi toivottavaa, ettei kenenkään vanhemman tarvitsisi paeta pahaa oloaan, jäädä sen kanssa yksin. Jokaisella on oikeus surra tavallaan ja ajallaan. Tunteiden patoaminen vie voimavaroja. Ihmisen mieli pyrkii tasapainoon, ja padotut tunteet etsivät yleensä purkautumiskanavansa myöhemmin. 
    
    
    

    Surun kohtaaminen

    
    Suru sinänsä ei ole mikään sairaus vaan luonnollinen elämään kuuluva asia! Surematon suru voi ilmestyä vuosienkin kuluttua esim. pakkotekoina, ahdistuksena, univaikeuksina, pelkoina jotka tyypillisesti saattavat ”puhjeta”, kun asioiden pitäisi olla hyvin ja elämän sujua jotenkuten menetyksen jälkeen.
    
    Tavalliseen terveeseen suremisprosessiin tarvitaan usein vain turvallisten lähimmäisten tukea. Jos sureva reagoi hyvin voimakkaasti suruun, saa fyysisiä oireita jotka eivät poistu, tuntee voimakasta vihaa, epätoivoa joka ei poistu, on hyvä hakea ammattiapua.
    
    Surutyö helpottuu, kun ympäristö näkee ja hyväksyy, että on tärkeää saada surra. Sureva tarvitsee ennen kaikkea ihmisiä, jotka ovat läsnä, jotka eivät ole päällekäyviä ja jotka eivät pelkää surevan lapsellisia tai aggressiivisia reaktioita.
    
    Lähimmäisen on turha tehdä päätelmiä siitä, onko suru tervettä vai sairasta. Surevaa ei pitäisi painostaa nopeuttamaan suruprosessiaan tai yrittää houkutella surevaa pois tunteistaan.
    
    Jos läheisesi suree:
    
    • Voit helpottaa suruprosessin läpikäymistä olemalla käytettävissä, kuunnellen.
    • Sinun pitäisi hyväksyä surun ilmaisut ja kunnioittaa surevaa sekä antaa surun ottaa aikansa.
    • Jos tuntuu, että ei tiedä mitä pitäisi tehdä, kannattaa kysyä apua joltakin asiantuntijalta.
    Useimmat vanhemmat kokevat erilaisia väsymyksen oireita. Suurin osa oppii elämään asian kanssa ja löytää itsestään tarvittavia, joskus yllättäviäkin voimavaroja jaksamiseen. Tällaisessa elämäntilanteessa voi kehittyä ”koettelemusmasennus”. Ihminen kohtaa elämässään vaikeita muutoksia tai järkyttäviä tapahtumia ja tämän jälkeen alkaa kärsiä masennuksen oireista. Tämä masennus ei ole psykiatrinen sairaus, vaan ihmisen normaali reaktio poikkeavaan tilanteeseen. Se voi kuitenkin pitkään jatkuessaan muuttua sairaudeksi, jolloin lääkärin on asianmukaista arvioida terapian ja lääkehoidon tarve.
    
    Masentuessaan ihmiset lakkaavat usein tekemästä asioita, jotka ilahduttavat heitä. Pitäisi opetella vähitellen uudelleen tietämään, mistä asioista pitää ja mistä ei.
    
    
    

    Elämän ilot

    
    Pitkäaikaissairas tai vammainen lapsi mullistaa perheen elämää myös monella myönteisellä tavalla.
    
    Perheenjäsenet ja läheiset voivat löytää paljon iloa ja tyydytystä pienistä lapseen liittyvistä asioista: ”Tänään Vesa söi itse yli 10 ml maitoa ruiskusta. Ilon päivä!”
    
    Vanhemmat ja sisarukset joutuvat miettimään ja suunnittelemaan elämäänsä uudella tavalla ja kenties tekemään muutoksia, joita ovat ehkä toivoneet, mutta eivät muuten olisi uskaltaneet tehdä.
    
    Vuorovaikutus perheessä lisääntyy: arjen pyörittäminen vaatii keskustelua, yhteistyötä, joustoa, kompromisseja. Perheen sisäinen tehtävienjako saattaa muuttua ja perheenjäsenistä paljastua uusia kykyjä: ”Sähän laitat hyvää ruokaa!”
    
    Monissa perheissä myös elämänarvot muuttuvat, aineellisten asioiden merkitys vähenee ja henkisten lisääntyy. Voi olla järisyttävä kokemus huomata, miten rakkaita ja tärkeitä läheiset ovat. Miten arvokkaita ovat yhdessä vietetyt hetket!   
    
    Usein yleinen kiinnostus sairaiden ja vammaisten ihmisten asioiden ajamiseen lisääntyy. Monista tulee aktiivisia potilas- ja muiden järjestöjen jäseniä. Samoja kokemuksia läpi käyvien kanssa ihmissuhteisiin voi löytyä uudenlaista syvyyttä ja merkitystä.
    
    Perhe kohtaa lapsensa kanssa monia uusia lähimmäisiä ja ammattilaisia jotka auttavat, tukevat monin tavoin.
    
    ”Käsitykseni siitä, mikä on normaalia ja mikä poikkeavaa, muuttuvat päivittäin. Koen, että minä en kasvata, vaan lapseni kasvattaa minua joka päivä. Tunnen suurta rakkautta ja iloa!” (äiti)

    Vanhemmaksi kasvu ja oman lapsuuden merkitys

    Aikuisuus ja vanhemmuus seuraavat täysi-ikäiseksi tuloa ja lasten syntymää. Kun löytyy se oikea ihminen, jonka silmissä näkee lapsensa isän tai äidin, hänen kanssaan on ihana haaveilla yhdessä tulevasta. Voi nähdä horisontissa sen kaiken: punaisen tuvan ja perunamaan, lapset pihalla leikkimässä tai auton takapenkillä nahistelemassa.

    Elämän muutos ensimmäisen lapsen syntyessä yllättää tuoreen äidin ja isän. Oma lapsi on ihme, oma perhe tuntuu hyvältä, mutta uudenlainen vastuu myös hirvittää. Vaikka perhe-elämästä yhdessä ennakkoon jutellaan ja vauvaa todella toivotaan, mullistava muutos kaksikosta kolmikoksi tapahtuu kuitenkin nopeasti. Ja edelleen kolmikosta nelikoksi, nelikosta viisikoksi… Uusissa tilanteissa yhtä aikaa eletään, iloitaan ja sopeudutaan.
    
    

    Minä: yksilö ja vanhempi

    
    Kun lapsi syntyy, elämä väistämättä muuttuu. Pieni ihminen on avuton ja riippuvainen vanhemmastaan oikeastaan joka hetki, päivin ja öin. Vanhempi melkein hengittää vauvan tahdissa ja on valmiustilassa antamaan lapselleen aikaa. Lapsen leikki-ikä, kouluikä ja teini-ikä ovat vanhemmuuden vaiheita toisensa jälkeen. Jokaisessa vaiheessa on omat haasteensa.
    
    Vanhempi on muutakin kuin vain vanhempi. Hän on se samainen äitinsä ja isänsä lapsi, jolla on takanaan oma lapsuus ja nuoruus, elämänkokemukset ja tehdyt valinnat. Hän on aikuinen kumppani parisuhteessaan, aikuinen sisar tai veli sisarusparvessaan, aikuinen ystävä ja opiskelu- tai työkaveri. Eli siis kuka ja mikä? Minkälaiseksi yksilöllinen identiteetti muodostuu?
    
    Nykyään yleisessä keskustelussa sanotaan yksilöllisyyden merkitystä korostettavan liikaakin. Yksilöllinen aikuinen tahtoo olla itsetietoinen ja ymmärtää, miksi hän on sellainen kuin on. Mistä tulevat tietyt toistuvat toimintatavat? Entä luonteenpiirteet? Mistä asioista todella pitää ja saa voimia, mitkä asiat vievät energiaa tai saavat ärtymään? Yhtä aikaa vanhemmuuden suurten kysymysten kanssa moni kokee tarvetta vastata myös näihin kysymyksiin. Tulee tarve ymmärtää ja säilyttää kokemus itsestä eheänä ihmisenä.
    
    Kysymyksiä ja sisäistä ristiriitaisuuttaan ei tarvitse pelätä. On aivan mahdollista olla yhtä aikaa lastaan rakastava, hyvä vanhempi ja keskeneräinen, kehittyvä ihminen.
    
    

    Kaikkeen ei voi riittää

    
    Nuorena, ennen vanhemmaksi tuloa erilaiset asiat ovat tärkeitä. Ennen lasten syntymää on voinut muodostua tiivis ystäväverkosto, jonka kanssa on tottunut viettämään vapaa-aikaansa. Elämän ovat täyttäneet henkilökohtaiset suunnitelmat ja niiden toteutus. On voinut harrastaa, valvoa silloin kun on siltä tuntunut ja nukkua aamulla pitkään univelkojaan pois. Kodin siisteyteen, itsensä sivistämiseen ja kaikkeen mielenkiintoiseen on voinut käyttää halutessaan aikaansa. Seurustelu vastakkaisen sukupuolen kanssa on ollut vakiintunutta tai vähemmän vakiintunutta. Parisuhde on ollut kahdenvälinen ja ehkä hyvinkin tiivis. Toisen kautta on voinut peilata omaa viehättävyyttään ja tutustua yhdessä eroottiseen kanssakäymiseen, seksuaalisuuteen. Lapsen syntymän jälkeen ajankäyttö ja voimavarat on punnittava uudelleen.
    
    Lapsiperheessä kaikilla on tarpeita. Tarpeiden tyydytys liittyy kiinteästi käytettävissä olevaan aikaan. Vuorokaudessa on tunteja vain tietty määrä, eivätkä ne enää riitä kaikkeen siihen, mihin ne riittivät aikaisemmin. Eivätkä riitä vanhemman voimavaratkaan. Lapsen kehityksen kannalta on onni, kun vanhemman mieli asettuu lapsen kanssa samalle aaltopituudelle. Silloin vanhempi tutustuu rauhassa lapseensa ja auttaa tunnesäätelyssä lastaan juuri hänen tarvitsemallaan tavalla. Huolehtii ja hoivaa.
    
    Vanhemman ja lapsen virittäytyminen tunnevuorovaikutukseen on kokonaisvaltaista, ja lapsen perustarpeista huolehtiminen on päivittäin toistuvaa työtä. Aamulla herätään ja illalla mennään nukkumaan ja siinä välissä tarvitaan vanhempaa huolehtimaan lukuisista asioista.
    
    Äitinä ja isänä ei ole helppoa riittää kaikkeen ja siirtyä joustavasti roolista toiseen. Tulee ajanjaksoja, jolloin ei tee mieli tai ei jaksa jakautua moneksi. Kaikki eivät omaksu vanhemmuutta yhtä helposti keskeisimmäksi ja antoisimmaksi elämänsisällökseen. Jostakusta voi tuntua kipeältä todeta, että ”en riitä kaikkeen, minun on rauhoituttava joihinkin asioihin, jotka ovat juuri nyt tärkeimpiä”.
    
    Mielikuva tehovanhemmasta, jonka elämän erilaisten osa-alueiden pitää olla kontrollissa ja hallinnassa ja tarjota jatkuvaa tyydytystä, on virheellinen. Se on siksi virheellinen, että se on mahdoton toteuttaa. Vastaan tulevat ihmisenä olon inhimilliset rajoitukset.
    
    Kun saa perheen ja vanhemmuuden, on samalla jostain luovuttava. Uusi elämänvaihe antaa paljon uutta ja hyvää, mutta samalla vanhempi joutuu suremaan jotain, minkä menettää tai jättää taakseen.  
    
    

    Tätäkö minä tahdon?

    
    Useimmille ihmisille käy niin, että eri elämänvaiheissa tehdyt valinnat joutuu myöhemmin punnitsemaan uudestaan. Tämä valintojen arviointi voi tapahtua tietoisemmin tai tiedostamatta, ehkä kahvipöydässä aamulla, kun tulee rauhallinen hetki tai yöllä, kun uni tuo mieleen menneet. Herää kysymys, ovatko tekemäni valinnat ja ratkaisut oikeita?
    
    Vaikuttaa siltä, että toiset ihmiset ovat vapaampia tekemään sellaisia valintoja, joista seuraa myönteisiä asioita elämään. He löytävät kumppanikseen läheisen ihmisen, jota tahtovat rakastaa. Löytyy antoisa ura ja tasapainoisen elämän avaimet.
    
    Ja toisille meistä aikuistuminen, lapsuuden kodista irtautuminen, perhe-elämään asettuminen ja vähitellen oman tien löytäminen, on taas kovin takkuista. Tämä takkuisuus voi ilmetä vaikeutena löytää sisäistä levollisuutta ja vakautta. Epävakaus vaikuttaa luonnollisesti ihmissuhteiden laatuun. Tyypillisesti levottomuutta, tyhjyyttä ja aikuisena olemisen hankaluutta paetaan sellaisiin asioihin, joista seuraa, ikävä kyllä, entistä kurjempi olo. Monet käyttävät päihteitä niin paljon, että ihmissuhteet kärsivät, terveys kärsii ja vastuut jäävät hoitamatta. Tai sitoutuminen parisuhteeseen voi olla vaikeaa, koska on saatava kokea aina uudelleen tuoreen ihmissuhteen ihana alkuhuuma tunteineen. Uusiin suhteisiin voi ajaa sellainen syvältä kumpuava ajatus, että ”jossain on oltava se ihminen, jonka kautta pystyn lopulta kokemaan täyttymyksen”.
    
    Sisäinen aikuistuminen, eheytyminen on mahdollista ihan jokaiselle. Vähitellen oppii erottamaan itselleen todella tärkeät asiat niistä asioista, jotka pikemminkin syövät voimia. Samalla ymmärtää senkin, että toisen kautta asiat eivät muutu täydellisen hyviksi. Ja huomaa, että ihmisellä on taipumus toistaa itseään. Muuttuminen ei ole mahdollista ilman henkistä ponnistelua. Mutta ennen tätä sisäistä aikuistumista voivat valinnat olla kerta toisensa jälkeen sellaisia, joita katuu. 
    
    

    Levoton mieli

    
    Ihmisen mieli on koko valveillaoloajan vireä. Ajatusten virta, jatkuva sisäinen vuoropuhelu ennakoi ja arvioi tekojamme, antaa palautetta, kuiskii järkeviä ohjeita ja järjettömiä viestejä. Jo yhden päivän aikana ehtii ajatella paljon – ja tuntea lukuisan määrän tunteita. Ajatukset ja tunteet ovat yhteydessä toisiinsa.
    
    Joillakin ihmisillä on taipumus nähdä itsensä tai elämän tapahtumat hyvin kielteisessä valossa. Heille asiat näyttäytyvät ongelmallisia ja omat selviytymismahdollisuudet vähäisinä. Sisäinen kriitikko on alati läsnä ja muistuttelee, että ”Olisit voinut tehdä tuonkin toisin, siis paljon paremmin…”; ”Ei sinusta ole mihinkään, olet huonompi kuin muut.”; ”Ei sinusta ole isäksi…”; ”Oletpa laiska ja saamaton äiti…”; ”Kuka tahansa toinen olisi toiminut paljon viisaammin”. Mieliala on silloin alavireinen, kielteiset tunteet vallitsevia.
    
    Kielteisiä tunteita ovat kaikki sellaiset tunteet, jotka vievät voimia, lamaannuttavat. Tavallisia kielteisiä tunteita ovat esim. syyllisyys, häpeä, kiukku, epävarmuus ja pelko.
    
    

    Lapsuuden kokemukset

    
    Epäluottamus omiin kykyihin ja kielteinen sisäinen puhe voivat olla seurausta menneistä kokemuksista niinkin kaukaa kuin lapsuudenkodin tunnelmista. Miten äiti suhtautui, miten isä? Saiko osakseen rakkautta ja hellyyttä vai arvostelua ja tyytymättömyyttä.
    
    Kukaan ei ole, onneksi, kokenut täydellistä lapsuutta, eivätkä lapsuuden kokemukset sellaisinaan aikaansaa onnea tai ongelmia aikuisena. Runsaasti alkoholia käyttäneen isän pojasta ei välttämättä tule päihteiden liikakäyttäjää, väkivaltaa kokenut ei väistämättä käytä kuritusta omien lastensa kasvatuksessa. Kokemuksilla kuitenkin on eritasoisia vaikutuksia.
    
    Tyypillisiä vaikuttavia lapsuudenaikaisia asioita ovat vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat, perheen taloudellinen epävarmuus tai vanhempien täydellinen omistautuminen esim. työlle tai uskonnolle. Näissä tilanteissa vanhemmalta ei ehkä riitä tarpeeksi aikaa ja voimavaroja vanhemmuudelle.
    
    Monenlaiset yksittäiset, yllättävät tapahtumat voivat muuttaa lapsuuden kokemusmaailmaa ja perheen ilmapiiriä. Oma tai läheisen sairaus ja kuolema ovat niistä traagisimpia. Vanhempien ero on myös iso muutos lapselle.
    
    Monen ihmisen menneisyys sisältää erilaisia kehityksellisiä riskitekijöitä. Menneiden tapahtumien vaikutus ei ole kuitenkaan missään nimessä vääjäämätön ja selvä. Vaikeudet voivat kääntyä voitoksi, henkilökohtaisiksi voimavaroiksi ja selviytymistarinoiksi. Kokemukset kasvattavat ja lisäävät sopeutumiskykyä.
    
    

    Vuorovaikutus muovaa meitä

    
    Olemme syntymähetkestämme lähtien vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja sisäistämme vähitellen, miten muut suhtautuvat meihin. Läheiset ovat voineet suhtautua meihin sallien, hyväksyen, rauhoitellen, kannustaen tai vaikka arvostellen, mitätöiden ja vältellen.
    
    Erilaisten uudelleen ja uudelleen toistuvien suhtautumistapojen seurauksena meille kehittyy melko pysyviä tapoja olla suhteessa itseemme ja toisiin ihmisiin. Olemme tottuneet odottamaan tietynlaista kohtelua, suhtautumista, ja menemme uusiin tilanteisiin tämän oletuksen ohjaamina. Tietysti myös synnynnäinen temperamentti ja myöhemmät ihmissuhteet ja kokemukset muovaavat meitä.
    
    Sellainen ihminen, johon on lapsena luotettu ja joka on saanut aistia vanhempiensa hoivassa olevansa arvokas itsensä kaltaisena, puutteineen, virheineen ja keskeneräisyyksineen, ei ole aikuisena yleensä liian ankara itselleen ja kanssaihmisilleen. Ihanteellista olisi, jos turvallinen lapsuuden aikuinen olisi oma vanhempi, mutta se voi olla myös joku muu henkilö: isovanhempi, sukulainen, hoitotäti, opettaja. Lapset ovat taitavia löytämään turvaihmisiä ja kiinnittymään heihin.
    
    Turvallisen kiintymyssuhteen kokeneen omanarvontunne on myönteinen ja elämän valinnat tulee tehtyä itseään ja toisia arvostaen, hyvää tahtoen. Sisäinen puhe on silloin pääsääntöisesti kannustavaa ja hoivaavaa. Kun tulee vastaan tilanteita, joissa omat taidot eivät riitä tai tulee käyttäydyttyä jotenkin typerästi, sisäisen puheen tuomio ei ole armoton. Läsnä on koko ajan turvallisilta aikuisilta sisäistynyt lohduttava ja epätäydellisyyttä hyväksyvä puoli, joka sanoo ”ei ole vaarallista epäonnistua, sinä olet arvokas ja hyvä ihminen”.
    
    

    Kohti itsetuntemusta ja jaksamista

    
    Itsetuntoaan ja itsetuntemustaan voi kehittää koko elämänsä ajan. Itsetunto ei ole mikään aina samanlaisena pysyvä ominaisuus, joka on joillain ihmisillä hyvä ja toisilla huono. Ongelmien keskellä lähes jokainen kokee omaavansa huonon itsetunnon. Kun sitten tilanne helpottuu, myös itsearvostus kasvaa.
    
    Usein luulemme, että muilla on parempi tai vahvempi itsetunto kuin itsellä. Kun muita ihmisiä hetken seurailee, näkee herkästi sen, minkä tahtoo nähdä. Epävarmuus ja itsesyytökset kuuluvat kuitenkin jokaisen kokemusmaailmaan. Joillakin niitä on vaan enemmän ja ne ovat voimakkaampia kuin toisilla.
    
    Kokemusmaailma voi olla siihenkin suuntaan painottunut, että näkee oman toimintansa aina myönteisessä valossa ja toisten kielteisessä. Itsensä tuntemista voi aina lisätä. Yksi tapa on tutustua ajattelutapaansa havainnoimalla sitä. Ensin on tultava tietoiseksi ajattelustaan. Jos sitten huomaa sisäisen kriitikon tai mitätöijän olemassaolon, voi vähitellen alkaa muokata kielteistä sisäistä puhettaan totuudenmukaisemmaksi, myönteisemmäksi.
    
    Omia ajatuksiaan voi kyseenalaistaa, niitä ei tarvitse ottaa vastaan vääjäämättöminä faktoina. Itseltään voi kysyä, että liioittelenkohan nyt ongelmia? Näenkö kaiken turhan synkässä valossa? Ajattelenko liian mustavalkoisesti ja sillä tavalla, että minun on onnistuttava joko täydellisen hyvin tai jos en onnistu, olen täydellisen epäonnistunut?
    
    Hyvinvointiaan voi lisätä tutkimalla menneisyyttään. Moni on lapsena joutunut sellaisten aikuisten vaikutuspiiriin, joilla ei erilaisten syiden takia ole aina ollut riittävästi voimavaroja asettua lapsen asemaan. Lapsen kokemuksena on silloin voinut olla turvattomuus, yksinäisyys, syyllisyys, häpeä. Aikuiset ovat ehkä käyttäytyneet todella pahasti, satuttaneet henkisesti ja ruumiillisesti. Se on ehdottoman väärin. On ihan sallittua olla vihainen niille kokemuksille, joiden muisteleminen tuo pintaan viiltäviä tunteita. Kokemuksista saa tulla kiukkuiseksi ja surulliseksi. Tunteitaan voi purkaa hiljaa mielessään tai yhdessä toisen kanssa. Usein itku helpottaa.
    
    Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus saada turvaa, hellyyttä ja aikuisen vastuullista vanhemmuutta osakseen. Jos näin ei ole tapahtunut, voi vielä aikuisenakin olla vaikeaa myöntää, että omat vanhemmat toimivat epäreilusti, väärin. Ihan kuin arvostellessaan vanhempiaan veisi samalla jotain pois itsestään: ”Jos minä olen heistä syntynyt, heiltä eväät saanut, arvostelemalla mitätöin myös itseni.” Se ei ole totta. Vuorotellen vartumme, itsenäistymme ja jatkamme lapsinemme sukupolvien ketjua. Olemme yksilöitä, joilla on arvo sinällään, irrotettuna kaikista muista ihmisistä ja kokemuksista.
    
    Kun tuntee taustansa ja hyväksyy menneisyytensä surullisetkin asiat osaksi itseään, vapautuu voimia. On ehjempi olo ja enemmän mahdollisuuksia tehdä hyviä valintoja. Valinnan vapaus syntyy siitä, kun ei tarvitse sokkona seurata jotain sisäistä käsikirjoitustaan, vaan voi ottaa askeleen sivuun, miettiä, harkita, punnita vaihtoehtoja.
    
    Menneisyyttään voi tarkastella kirjoittamalla muistojaan tai juttelemalla niistä ystävälle tai ammattinaan keskusteluhoitoa antavalle henkilölle. Monissa kirjoissa käsitellään menneisyyden vaikutuksia ja itsetuntemusta lisääviä asioita. Toisten ihmisten kokemuksiin samaistuminen, esim. elämänkertateoksia lukemalla, voi auttaa ymmärtämään omia kokemuksia. Monet elokuvat toimivat samalla tavalla.
    
    Henkisten keinojen lisäksi hyvinvointiaan voi lisätä toiminnalla. Esim. liikunta tutkitusti kohottaa mielialaa. Nykyään lääkärit jopa määräävät potilailleen liikuntaa siinä missä reseptillä lääkkeitä mm. lievään masennukseen. Epämääräinen tunkkainen tai paha mieli jää, ainakin osittain, lenkkipolulle, raikkaaseen ilmaan. Väsyneenä ei vaan huvittaisi, pelkkä ajatus sohvalta nousemisesta ja lenkkareiden jalkaan laittamisesta on silloin liikaa. Mutta jos hyväksyy tämän, voi ajatella niin, että ”ei huvita yhtään, lähden silti liikkeelle, voin tehdä lenkin, vaikka väsyttääkin”. Asioita voi tehdä, vaikka ei huvittaisi ja väsyttää. Yleensä tekemistä jo sinällään seuraa hyvä mieli.
    
    Kannattaa miettiä, mistä asioista todella pitää ja tehdä niitä. Kannattaa myös miettiä keiden seurassa todella viihtyy ja tavata heitä.       
    
    

    Olenko riittävä vanhempana?

    
    Kun jokin asia on oikein tärkeä ja sen tahtoo tehdä parhaalla mahdollisella tavalla, saattaa käydä niin, että rimakauhu yllättää. Huolestuu siitä, että ei osaa eikä selviä koitoksesta. Monenlaisiin asioihin voi valmentautua ja harjaannuttaa itseään. Lopputulos on sitten hyvin harjoitelluista osasuorituksista muodostuva täydellinen kokonaisuus. Vanhemmuus on erilainen asia, siinä ei voi onnistua täydellisesti.
    
    Vanhemmuus pitää kyllä sisällään osa-alueita, joissa voi ja kannattaa kehittää itseään, koko perheen edun nimissä. On esim. hyvä tietää lapsen kehitysvaiheista, jotta voi paremmin ymmärtää pikku tuittuilijaa uhmaiässä ja isompaa lasta teinimyrskyssä tai ettei aseta lapselleen liian varhain liian isoja vaatimuksia. Ja on hyvä ymmärtää, mitä lapsi tarvitsee vanhemmaltaan. Että vanhemmuus on sillä tavalla vastuullinen asia, että lapsen hyvinvointi on pitkälti äidin ja isän hoivan varassa.
    
    Sekin on tärkeää sisäistää, että vanhemman on pidettävä myös puolensa, huolehdittava itsestään ja jaksamisestaan. Mutta vanhemmuudessa liika tieto ja liika yrittäminen voivat tehdä siitä suorittavaa ja rasittavaa.
    
    Vanhempi voi suhtautua vanhemmuuteen hyvin vakavasti ja kokea vastuun painavan harteillaan. Sellaiset kysymykset voivat risteillä mielessä, kuten ”Vietänkö riittävästi aikaa lapseni kanssa ja teenkö hänen kanssaan tarpeeksi asioita? Olenko riittävän hyvä äiti tai isä? Aiheutanko ongelmia lapselleni jaksamattomuudellani ja kiukkuisuudellani?”
    
    Kysymykset ovat tärkeitä. Niiden olemassaolo kertoo siitä, lapsi on vanhemmalle tärkeä, todellinen toinen ihminen omine tarpeineen. Vanhempi ei pidä lastaan itsestäänselvyytenä, oman minänsä osana tai jatkeena. Vanhemman mieli on silloin jo ottanut pitkän askeleen lapsesta huolehtimiseen, lapsuuden suojeluun.
    
    Jos nämä kysymykset kokonaan puuttuvat tai eivät kiinnosta vanhempaa ollenkaan, kannattaa ehkä vähän huolestua. Mutta toisaalta, jos omaa riittävyyttä mittaavat kysymykset ahdistavat ja valtaavat mielen jatkuvasti, kannattaa tilannetta tarkastella lisää.
    
    Mikä on riittävää? Ihmisten elämäntilanteet vaihtelevat paljon. Harva aikuinen voi viettää niin paljon aikaa lapsensa kanssa kuin haluaisi. Yleisin syy ajan riittämättömyyteen on perheen välttämättömän toimeentulon hankkiminen. Työtä on tehtävä, ja kiire voi olla läsnä myös kotona.
    
    Toinen syy, joka vie lapselta vanhemman sivuun, on jokin ongelma tai suuri asia, jonka kanssa vanhemman mieli työskentelee. Ihmissuhderistiriidat vievät paljon energiaa. Samoin huoli omasta tai läheisen terveydestä, toimeentulosta, jaksamisesta. Silloin ei meinaa jaksaa tai muistaa olla aina riittävästi läsnä.
    
    Haastavissa elämäntilanteissa lapsen kanssa yhdessä jaettu aika saa tavallistakin suuremman merkityksen. Kun ollaan yhdessä, kannattaa olla saman asian, yhteisten kokemusten ja tunteiden äärellä. Aikuinen pystyy, kun vaan päättää ja tahtoo, komentamaan häiritsevät muut ajatukset hetkellisesti pois ja keskittymään lapsen kanssa jakamiseen. Kun tähän pyrkii mahdollisimman usein, se on riittävää.
    
    Vanhemman voi olla vaikeaa luottaa omiin ratkaisuihinsa ja tapaansa hoivata lastaan. Vanhemmuus kaipaa rohkeutta ja pientä kapinamieltä, vähintäänkin ajoittaista tottelemattomuutta.
    
    Lastenkasvatusoppaat ja aikakausilehdet ovat täynnä hyvää tarkoittavia kasvatusvinkkejä ja määritelmiä siitä, mikä on lapselle eduksi, mikä taas haittaa hänen kehitystään. Ohjeet lisäävät riittämättömyyden tunnetta. Ihan kaikkia neuvoja ja asiantuntijaviisauksia ei kannata suodattamatta imeä itseensä ja noudattaa. Niitä kun ei ole räätälöity juuri oman perheen tilanteeseen. Äiti ja isä tuntevat itsensä ja lapsensa parhaiten ja voivat valita ohjeista ne, jotka luontevimmin heille sopivat.
    
    Hyvä vanhempi voi olla lukuisin eri tavoin.
    
    

    Suuret tunteet

    Vanhemman vaikeat tunteet Jokainen vanhempi tuntee välillä vaikeita tunteita: raivoa, ärtymystä, pettymystä, pelkoa… Moni on sitä mieltä, että vasta vanhemmaksi tulo haastaa kokemaan koko tunneskaalan ääripäineen: syvintä onnea ja tyydytystä, mutta ajoittain myös alkukantaista raivoa tai pohjatonta väsymystä.

    Kuinka elää vaikeiden tunteiden kanssa? Tässä asiaa pohditaan psykologi Tuovi Keräsen ja parinkymmenen 5–10-vuotiaan lapsen vanhemman kanssa.
    
    Vanhemmuus on syömistä hyvän ja pahan tiedon puusta. Onnen ja ilon yöpuolella on vähemmän miellyttäviä tunteita: syyllisyyttä, epävarmuutta, kyllästymistä, raivoa...
    
    - Lapset pakottavat aitoihin tunteisiin. He eivät päästä aikuista ennen kuin saavat kokemuksen todellisista tunteista, hyvässä ja pahassa. Lapsi haastaa taisteluun, lasta ei huijata, perustelee psykologi Tuovi Keränen sitä, että vanhempi tutustuu tunneskaalaansa äärestä laitaan.
    
    Voimakkaat tunteet vievät mennessään. Ihminen voi velloa vihassa, rakkaudessa, onnessa, pelossa niin ettei kuule eikä näe muuta. Puhuminen selkiyttää päätä ja sydäntä. Energiaa vapautuu, tulee tilaa ratkaisuille.
    
    - Tunne pitäisi saada kulutettua. Reagoi, näytä tunteesi - mutta kohtuudella. Kun saat tunteen ulos, sen voima ei kasva sisälläsi, huomauttaa Keränen.
    
    Perheen kesken kannattaa asioita ratkoa pitkin matkaa. Ilmoittaa kun kiukuttaa, jännittää, ihastuttaa.
    
    - Ääneen sanomisesta ja riitelystä ei ole haittaa, viikon mökötyksestä on! Mykkäkoulu on julmaa vallankäyttöä. Lapsia pelottaa ja ahdistaa, jos aikuinen vetäytyy kommunikaatiosta.
    
    

    Syyllisyys

    
    Syyllisyys on vanhempien ikioma tunne. Vai tunsitko muka sen kalvavan ennen kuin sinulla oli lapsia? Ehkä väläyksinä, silloin tällöin, ohimennen. Laiskottelusta, palauttamattomista kirjaston kirjoista, kasvihuoneilmiöstä. Mutta jatkuvana seuralaisena - ei totisesti.
    
    - Riittävä, terve syyllisyys on muutosvoima. Se pistää harkitsemaan, onko kaikki kohdallaan. Syyllisyys on vanhemmille keino pohtia, onko elämässä tarpeeksi lapsen näkökulmaa, sanoo Tuovi Keränen.
    
    - Jos mokaat vaikka yhteisen menon, älä selittele lapselle kiireitäsi. Pyydä anteeksi, pyydä toista mahdollisuutta. Lasten ja aikuisten suhteessa ei ole kyse kasvojen menettämisestä, toisin kuin monesti aikuisten välisessä anteeksipyynnössä.
    
    Se syyllisyydessä on kinkkistä, että se on kytkyssä itsekkyyteen. Syyllisyys herää kun haluan itselleni jotakin. Kun omat ja toisten tarpeet törmäävät.
    
    - Syyllisyyttä kokee vain ihminen, jolla on terve tunne-elämä, lohduttaa Tuovi Keränen.
    
    Mistä syyllistyt?
    
    •    Kun jyrään lapsen enkä anna hänelle tilaa selittää näkökulmaansa.
    •    Kun vien vähän kipeän oloisen lapsen hoitoon ja hän on haettaessa entistä kipeämpi. En ole reagoinut tarpeeksi nopeasti, en ole kuullut tai nähnyt.
    •    Syyllisyys kuuluu samaan pakettiin töiden kanssa. Tuntuu, että on aina väärässä paikassa.
    •    Lapset ovat eron jälkeen joka toisen viikon isänsä luona. Kahden kodin systeemi aiheuttaa syyllisyyttä, vaikka se toimiikin meillä hyvin.
    •    Kun syötän kiireessä lapsille eineksiä. Kun annan lapsille hampurilaisia. -Kun en ehdi leipomaan pullaa.
    •    Kun raivoan.
    •    Jos laiskottaa enkä jaksa lähteä leikkimään tai ulos.
    •    Jos poltan tupakkaa ja lapsi sanoo: "Sähän lupasit ettet enää polta".
    •    Kun toinen lapsi on vakavasti sairas enkä jaksa huomata tervettä lasta tarpeeksi.
    •    Jos on omia menoja.
    •    En käy lasten kanssa näyttelyissä enkä konserteissa, liian harvoin luonnossakaan.
    •    Olen liian pieni osa lasteni elämää, liian paljon poissa.
    •    Kun ajatukset ovat muualla, vaikka olenkin lasten kanssa.
    •    Kun unohdan että lapset ovat lapsia eli kohtelen heitä kuin aikuisia.
    
    Mikä auttaa syyllisyyteen?
    
    •    Pyydän anteeksi.
    •    Ajattelen, että koko perhe voi hyvin, jos sallin itselleni jotain mistä pidän kuten työnteko.
    •    Mietin, mitä joku muu olisi minuna tehnyt, ja että muutkin olisivat ehkä toimineet kuten minä.
    •    Meillä on töissä rinki, jossa tunnustamme virheemme vanhempina ja annamme toisillemme synnit anteeksi.
    •    Syytellään leikisti puolison kanssa itseämme: "Mä oon huono". Siihen toisen kuuluu sanoa "Et sä oo huono, sä oot ihan hyvä".
    •    Uskon, että kaikesta huolimatta lapseni voivat hyvin.
    •    Kun huomaan itsessäni kehitystä: pinna ei pala niin nopeasti kuin aiemmin.
    •    Jos ostan hampurilaiset, päätän että teen viikonloppuna kunnon kotiruokaa enkä pane paljon suolaa.
    •    Puhun lapsen kanssa miksi kävi niin kuin kävi.
    •    Järkeilen: jos lapsi itkee perääni kun minulla on jokin meno ei hänellä kuitenkaan ole mitään hätää, sillä isä jää kotiin.
    •    Etsin asioista valoisia puolia. Ei saa jäädä syyllisyyteen makaamaan.
    
    Mitä hyötyä syyllisyydestä on?
    
    •    Se pysäyttää. En jatka rähinöintiä loputtomiin.
    •    Se ohjaa pysymään hyvässä vanhemmuudessa.
    •    Syyllisyys on herkkyyttä lapsen tilanteelle.
    •    Tajuaa, että ihanneihmistä ei ole olemassa.
    
    

    Kyllästyminen

    
    Ottaa päähän - itse asiassa tympii kaikki. Perhe-elämä on yhtä ja samaa tasapaksua vatkulia ilman sattumia. En luvannut sinulle ruusutarhaa - niinpä, mutta ei tällaisesta ryteiköstäkään ollut puhetta.
    
    Kyllästyminen nolottaa, koska kaikkihan me halusimme perheen, emmekä tosissaan vaihtaisi osaamme mihinkään. Välillä ei vain voi mitään sille että siippa on riippa ja kakarat kaheleita kahleita. Velvollisuuksia ei voi pötkiä pakoon.
    
    - Jos vanhemmuuden hoitaa hyvin, kyllästyminen on jokapäiväinen tunne, valaisee psykologi Tuovi Keränen. Arkirutiinit pitävät lapsen hengissä ja luovat hänelle psyykkistä rakennetta, siksi niistä ei voi paljoa lintsata.
    
    Kun kohtalotoverin kanssa jupisee aikansa elämän harmautta, taakka vähenee. Lapselle et kuitenkaan saa sanoa, että olet kyllästynyt häneen.
    
    - Ajattele jos seurustelukumppanisi tai puolisosi sanoo olevansa kyllästynyt sinuun, se loukkaa. Sitä vastaan ei voi puolustautua millään. Itse asiassa et ole kyllästynyt lapseen, vaan siihen siteeseen, riippuvuuteen, pakkotahtisuuteen, huomauttaa Keränen.
    
    Ääneen voit kyllä julistaa asian joka jurppii, kuten "Minua väsyttää kun saan komentaa sata kertaa ennen kuin mitään tapahtuu." Keräsen mukaan ihmiset ovat usein järkyttyneitä siitä, millaista puurtamista kotielämä ja kasvattaminen ovat.
    
    - Totuuden nimessä pitäisi perhettä perustaville tuoda ajoissa esille myös elämän väsyttävä puoli. Näin saisi realistisemman kuvan tulevasta, osaisi ennakoida ja valmistautua siihen.
    
    Lasten kanssa saa tottua suunnitelmien sortumiseen. Kevennykseksi tarkoitettu viikonloppuvisiitti ei onnistukaan korvatulehduksen tai ripulin takia.
    
    - Aikuisen on osattava ottaa takapakkia, luopua omista haaveistaan ja suurista suunnitelmistaan, muistuttaa Keränen.
    
    Ratkaisevaa on, miten oppii näkemään kyllästymisen ohi. Jos lisähappea ei virtaa elämään, voi uupuminen uhata. Virkistymiseen ei onneksi tarvita suuria; tuokio riittää ensi hätään. Siinäkin suhteessa perhe-elämä koulii tehokkaaksi. Tunnin mittainen ruokakauppareissu omin päin lohduttaa. Uimahallikäynti itsekseen täyttää jo ylellisyyden tunnusmerkit.
    
    - Järjestä tauko itsellesi. Sen jälkeen näet taas lapsesi rakkaana ihmisenä eikä taakkana, neuvoo Tuovi Keränen.
    
    Mikä kyllästyttää?
    
    •    Lapsi ei lopeta leikkejä vaikka pitäisi mennä pesulle.
    •    Samaa peliä pitää pelata uudestaan ja uudestaan, loputtomiin.
    •    Kun joutuu lukemattomia kertoja kieltämään.
    •    Yöheräily.
    •    Samoista asioista jankuttaminen: pese hampaat, pese kasvot, siivoa huone.
    •    Tahtojen taistelu. En voi antaa periksi muttei muksukaan anna.
    •    Hoputtaminen.
    •    Vaatteet jätetään hujan hajan ja ruttuun. Kukaan ei siivoa vaikka käsken.
    •    Lapset märisevät ruuasta kun olen nähnyt vaivaa ja tehnyt kaiken.
    •    Kakan haju.
    •    Tuttipullojen tiskaus.
    •    Lasten kanssa pitäisi aina olla niin aikuinen, vaikka välillä on omatkin pelimerkit totaalisen sekaisin.
    •    Aamulla asiat pitää toistaa aina samassa järjestyksessä että ennätetään kouluun ja töihin.
    •    Työn jälkeen haluaisin lösähtää hetkeksi mutta lapsi kiskoo leikkimään ja pelaamaan.
    •    Esimerkkinä oleminen. En tunne olevani kovin kummoinen roolimalli.
    •    Lasten kinastelu.
    •    Ainainen sumpliminen harrastuksiin ja muihin menoihin kuljettamisessa.
    •    Rutiinit kyllästyttävät - mutta jos yritän rikkoa rutiineja niin sitten vasta elämä meneekin sekaisin.
    •    Jatkuvat rahanreiät.
    
    Mikä auttaa kyllästymiseen?
    
    •    Aikuisseura. Että voi nauraa käkättää ystävien kanssa.
    •    Hyvä kirja.
    •    Musiikin kuunteleminen.
    •    Hetken hiljaisuus, kun olen saanut lapset nukkumaan.
    •    Muistelen miten kovasti halusin lapsia.
    •    Puhun vaimon kanssa.
    •    Katson nukkuvaa lasta.
    •    Muutetaan aikatauluja lomilla ja viikonloppuina.
    •    Jumppa.
    •    Lenkki.
    •    Punnertaminen.
    •    Pitää löytää nautinto kotihommista.
    •    Ikuisen loman periaate: Kun olen töissä, pidän lomaa kotiasioista.  Kun olen kotona, pidän lomaa työasioista.
    
    

    Riittämättömyys

    
    Vanhemmuus on laji, missä kamppaillaan vain kultamitalista. Jokainen äiti ja isä haluaisi olla täydellinen: antaa aina lapsilleen parasta.
    
    Urheilussa voi nappisuoritukseen pyrkiä, mutta kasvatuksen kaltaisen ihmissuhdelajin harjoittaja on jatkuvasti maitohapoilla. Joko yrittää liikaa ja menee kipsiin, tai suoritukset ovat alle oman sen hetkisen kunnon. Tyylipisteitä ei heru ja tekniikka on sekaisin. Suosionosoitusten sijaan saakin riittämättömyyden taakan.
    
    Kiire ja väsymys muodostavat muhevan kasvualustan riittämättömyydelle. Kun yrittää kovasti paikata aikapulan piikkiin pistämiään laiminlyöntejä, kiire pahenee entisestään, ja väsymys syvenee.
    
    Lapset kyllä hoksaavat, milloin vanhemmat ovat heikoilla, ja vyöryttävät vaatimuksiaan: miksi ei meillä ikinä kun kaikilla muilla aina? Uupuneena aikuinen helposti sortuu pitkiin esitelmiin ja menee mukaan lapsen vaatimuksiin. Alkaa tosissaan miettiä, tuleeko lapsesta luuseri, jos hänellä on väittämänsä mukaan vain vähän puuleluja ja nekin enimmäkseen patterin välissä. Siunaukseksi riittämättömyyden tunne kääntyy, jos se saa ihmisen arvioimaan elämäänsä uudemman kerran. Jos aika ei riitä kaikkeen, pitää karsia.
    
    Oikeastaan on vain kaksi asiaa, joista lapsen kanssa ei voi tinkiä: aika ja rakkaus. Niitä ei voi korvata, kaiken muun voi.
    
    - Pysähdy, mieti voimiesi riittämistä ja elämäsi tärkeysjärjestystä, ole armelias itsellesi, neuvoo psykologi Tuovi Keränen.
    
    - Tee keskittyneesti se, minkä teet. Lapset inhoavat sitä, että he saavat vain yhden miljoonasosan vanhempiensa mielenkiinnosta. He ryhtyvät rähisemään, että saisivat jakamattoman huomion.
    
    Vanhemmuuden rima nousee, jos alkaa uskoa mainosten ja muiden myyttien superihmisiin, jotka pyyhältävät baanalla kaksi kannettavaa - vauva ja tietokone - kainalossaan. Kiitos tehokkaiden vaippojen ei äidin kotelopuku eivätkä isän prässibossit tahriinnu, ja he ovat valmiita hyppäämään kiperään palaveriin potkuhousulaisen viereltä kun kännykkä hälyttää.
    
    - Rokota itsesi ihanneihmisen kuvaa vastaan! Sano itsellesi, että olen tällaisena oolrait, hoidan hommani tarpeeksi hyvin. Laske itse rimaa. Samalla olet hauskempi ihminen, yllyttää Keränen.
    
    - Sano suoraan, jos et jaksa. Mieti, miten saisit apua ystäviltäsi, sukulaisiltasi, erilaisilta verkostoiltasi, myös kasvatusasioissa. Ihmiset kyllä auttavat.
    
    - Mikään ei ole lapselle kaameampaa kuin täydelliset vanhemmat. Lapsen on silloin mahdotonta aikanaan päästä samalle tasolle heidän kanssaan, saati ohi. Epä-täydellisyys antaa elintilaa toisille. Muutkin voivat onnistua jossakin, rohkaisee Tuovi Keränen.
    
    Mistä tunnen riittämättömyyttä äitinä tai isänä?
    
    •    Ihan kaikesta ja koko ajan.
    •    Eskari-ikäisellä ei ole vieläkään mitään harrastuksia. Hänestä ei varmaan tule huippua missään lajissa.
    •    Keksin tekosyitä, ettei minun tarvitsisi leikkiä.
    •    Lasten kanssa riidellessä menen lapsen tasolle, en pysy aikuisena.
    •    Pitäisi enemmän tukea läksyjen teossa.
    •    Jos en murrosikäisten kanssa riidellessä pysy aikuisena vaan menen mukaan nuoren kaaokseen.
    •    En tiedä, osaanko tukea nuorta kun hän etsii omaa paikkaansa ja elämänsä suuntaa.
    •    Jos lapsella on ongelmia, en oikein osaa hoitaa tilanteita. Tuntuu, että tarvitsisin jonkin koulutuksen äitinä olemiseen.
    •    Rahaa voisi olla enemmän, että voisimme tehdä kaikkea hauskaa yhdessä.
    •    Joskus arkihössötyksessä ohitan lapseni, joka yrittää sitkeästi kertoa minulle jotain tärkeää.
    •    Ei ole tarpeeksi aikaa olla lasten kanssa arki-iltaisin, tai olen väsynyt päivän puurtamisesta enkä aina kovin hyvällä päällä.
    •    Tunnen itseni riittämättömäksi suojelemaan lapsia kaikelta väkivallalta ja pahuudelta.
    •    Kun on ollut töissä pitkään ja tulee kotiin, lapsi odottaa että olisin täpöillä hänen kanssaan. En jaksa, makaan sohvalla, katson telkkaa, toivon että lapsi rakentaisi legoilla.
    •    En tiedä, olenko tasapuolinen eri-ikäisille lapsilleni, pystynkö ottamaan huomioon heidän erilaiset tarpeensa.
    •    Kun lapsi sanoo: "Minä tiedän, että sinä et kuuntele, vaikka minä puhun sinulle."
    
    Mitä sinulla on riittävästi lapsellesi?
    
    •    Huumoria. Meillä nauretaan ja hassutellaan paljon.
    •    Pusuja ja halauksia.
    •    Kirjastokäyntejä, taidenäyttelyjä, elokuvia.
    •    Tapakasvatusta.
    •    Yritän pönkittää lasten itsetuntoa aina kun mahdollista.
    •    Kouluaineissa neuvon kykyjeni mukaan.
    •    Yhteisiä aterioita.
    •    Turvallisuutta.
    •    Kannustusta.
    •    Huolenpitoa
    •    Jos lapsi on hädissään, osaan rauhoittaa hänet.
    •    Jalat maassa -asennetta.
    •    Jos lapsi kysyy minulta mitä tahansa asiaa, vaikka sukupuoliasioista, hän saa aina vastauksen. En mene kipsiin mistään kysymyksistä.
    •    Hyväksyn lapseni sellaisina kuin he ovat.
    •    Olen aina lapsen tavoitettavissa.
    •    Näytän lapselle, miten paljon rakastan häntä.
    •    Uskallan olla aikuinen ja pistää lapsille rajoja.
    •    Jaksan touhuta, leikkiä ja olla läsnä - silloin kun on aikaa.
    •    Olemme puhuvaista sakkia: innostumme höpöttämään monenlaisia asioita, kiistelemme, kinaamme, vääntelemme ja kääntelemme asioita.
    •    Minulla on aikaa olla lasteni kanssa.
    •    Syliä.
    •    Ravitsevia aterioita.
    •    Johdonmukaisuutta. Pystyn pitämään säännöistä kiinni.
    •    Lapset saavat olla lapsia minun kanssani.
    
    

    Suosiminen

    
    Samankin perheen lapset saattavat elää eri maisemissa. On isän tyttöjä ja äidin poikia. On kruununperijöitä, kullannuppuja, hännänhuippuja, iltatähtiä, lellikkejä, Luojan mieliharmeja.
    
    Aikuiselle joku perillisistä saattaa tuntua omimmalta, läheisimmältä. Toiselle sallii sen, mistä toista rankaisee. Rajoja vedellään sen mukaan, kuka niitä kulloinkin kolistelee. Siihen tykästyy, ketä ymmärtää, kenen aikeet arvaa jo puolesta sanasta. Suosimista on vanhemman vaikea myöntää, koska äkkiseltään se kuulostaa siltä, että rakastaa yhtä enemmän kuin toista.
    
    - Suosiminen ei kerro siitä, että rakkauden tunne eri lapsia kohtaan olisi eri suuri, vaan siitä, miten helppoa tai vaikeaa kanssakäyminen lapsen kanssa on. Rakkaus siellä taustalla on varmasti yhtä voimakas, huomauttaa psykologi Tuovi Keränen.
    
    Vanhemmat saattavat hämmästellä tykönään, että miten näin mutkattomista ihmisistä voi syntyä noin kimurantti vesa; kokea jopa vierauden tunnetta. Uusi ihminen on sananmukaisesti yksilö. Hän on paljon muutakin kuin kooste sinun ja minun ihanimmista piirteistä.
    
    Aikuisen on ehkä helpompi suvaita aurinkoista menestyjää ja sosiaalisesti taitavaa supliikkihaita kuin äkkiväärää möksäyttelijää. Onneksi äidin- ja isänrakkaus näkee yleensä pärstäkerrointa syvemmälle.
    
    Jos lapsi on temperamentiltaan eri planeetalta kuin vanhempi, ukkoskuuro seuraa toistaan. Nopeatempoisen hihat palavat herkästi mietiskelijää hoputtaessa.
    
    Mutta ei ole helppoa silloinkaan, jos aikuisen ja lapsen temperamentit ovat yksi yhteen. Kun kylmähermolla on vastassaan itsensä veroinen viilipytty, hänessä näkee oman kuvansa, eikä sitä aina ole helppo katsella.
    
    Sukupuolikin sanelee suosimista: äidit tuppaavat olemaan hellempiä pojilleen, isät tyttärilleen.
    
    - Lapselle ei kannata julistaa, että sinun kanssasi menee hyvin ja sinun kanssasi ei. Lapsi ei ymmärrä, että joku on "vaikea" tai "helppo". Lapsen pitää tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään. Hänen ei tarvitse muuttua äidin ja isän takia, korostaa Keränen.
    
    - Aikuisen kasvun mahdollisuus on siinä, että hän tutkailee itseään ja miettii, miksi tämä lapsi tuntuu juuri nyt hankalalta. Näe lapsen erilaisuus ja iloitse siitä: tässä on ihminen, jonka elämään minun pitää paneutua. Moni sanookin, että erityisen läheiseksi tulee se lapsista, jonka kanssa on joutunut koville, rohkaisee Tuovi Keränen.
    
    Rankka suosiminen lietsoo sisarkateutta ja voi tärvellä parven välit pysyvästi. Jos joku katraasta jää jatkuvasti jalkoihin ja vaille huomiota, se jättää jäljet.
    
    Aikuisuuteen kuuluu, että äiti ja isä osaavat hillitä lellimistä, ja tietoisesti ottavat huomioon myös sen lapsistaan, jonka kanssa sukset yleensä rusahtavat ristiin.
    
    - Voit päättää esimerkiksi, että tämän viikon seuraan erityisesti tuon yhden elämää, kyselen läksyt tarkkaan, käymme yhdessä kävelyllä. Tarkennan katseeni, zoomaan huomioni juuri häneen.
    
    Onnellista on, jos apua tulee ympäriltä. Suku, kummit, ystävät, päiväkoti, koulu voivat paikata vanhempien vajavuuksia ja suitsuttaa suosiota pahnanpohjimmaisellekin. Pääasia, että rumalla ankanpojallakin on joutsenhetkensä; että jossain lapsi hyväksytään täpöillä.
    
    Äidin ja isän on terveellistä kuulla lapsistaan kommentteja muilta aikuisilta. Omissa liemissään kiehuvaa virkistää sivummaltakatsojan freesi mielipide. "Villi-ihminen", sanoo isä - "dynaaminen", hahmottelee eno lapsen ominaislaadun.
    
    Uusperheissä paletti on perusperhettä kirjavampi. On sinun, minun ja meidän lapsia.
    
    - Silloin aikuisten väliset ääneen lausutut sopimukset ovat erityisen tärkeitä. Aikuiset sopivat esimerkiksi, että kaikki isovanhemmat kohtelevat kaikkia lapsenlapsiaan samalla tavoin. Kun mummi tulee kylään, hänellä on tuliainen joko kaikille tai ei kenellekään. Tämä suojaa lapsia epätasa-arvolta, muistuttaa Tuovi Keränen.
    
    Se ei sulje pois sitä, etteikö joku lapsista saa esimerkiksi olla "omassa" mummolassaan hemmoteltavana silloin tällöin. Niille, jotka eivät pääse tästä osalliseksi, pitää järjestää jotakin vastaavaa, antaa tasoitusta.
    
    Ketä suosit, kuka jää vähemmälle?
    
    •    Esikoisen tekemisiä seuraa tarkkaan, ja pienintä pitää puolustaa. Keskimmäinen jää eniten paitsi. Hän huutaa: Kukaan ei koskaan kuuntele minua!
    •    Poika tekee asiat mutkattomasti, keskittyneesti. Hän on samanlainen kuin minä, olemme sukulaissieluja. Siksi tykkään hänestä ja kehun. Siitä toinen sitten ärtyy.
    •    Se joka käyttäytyy kunnolla saa minulta suosimista. Sillä osoitan huonosti käyttäytyvälle, että jos on kunnolla niin äitikin on tosi kiva. * Saa osoitettua, millaista käyttäymistä toivoo.
    •    Suosimista tapahtuu kun lapsella on oikein paha mieli jostain. Sitä haluaa osoittaa että hän on hyvä ja arvokas ja ansaitsee jotain extraa.
    •    Pojan kanssa suunnittelen moottorikelkkareissuja, kalastus- ja laavuretkiä mielelläni. Tyttö meinaa unohtua niistä jutuista.
    •    Lellin nuorempaa, koska hän heittäytyy vauvaksi ja on avuton. Pidän enemmän sylissä, passaan, teen valmiiksi. Iso haluaa olla omatoiminen, ei tule silleen tykö.
    •    Pojassa näkee liikaa itteänsä, pelkään että siitä tulee samanlainen tohelo kuin itse olin penskana. Hänelle tulee sanottua kovemmin kuin muille.
    
    Miten annat tasoitusta?
    
    •    Sanon että nyt on sun vuorosi istua etupenkillä.
    •    Lupaan että toinen saa joskus toiste jotakin jos ei nyt.
    •    Toinen vanhemmista tekee yhden lapsen kanssa kerrallaan jotakin, mitä lapsi haluaa: käy kiinalaisessa syömässä, menee uimaan, pelaa ulkopeliä…
    •    Suosiminen tasoittuu pitkässä juoksussa. Suosimiset ovat yksittäisiä tapauksia ja tilannesidonnaisia.
    •    Isä hakee vanhimman pojan koulusta ja he juttelevat kaksistaan matkalla
    •    Annan kummallekin samanlaisia viikkotehtäviä, siivous- ja tiskihommia sekä yhtä paljon viikko- ja vaaterahaa.
    •    Jos jään kiinni suosimisesta, eli toinen lapsi huomaa, on hommaan reagoitava heti. Usein pyydän anteeksi. Helposti käy niin, että suosii toista heti perään. Suosimisesta ei pitäisi ottaa hirveää pulttia, koska se kohdistuu varsin tasapuolisesti molempiin lapsiin.
    •    Vanhempi tyttö sanoo joskus että äiti rakastaa pikkusiskoa enemmän. Sanon että se ei pidä paikkaansa.
    
    

    Pelko

    
    Kun lapsi syntyy, hänellä on kummassakin kädessään viesti vanhemmilleen. Toisessa lukee "toivo". Se tarkoittaa: kaikkea hyvää voi tapahtua. Toisessa lukee "pelko". Se tarkoittaa: kaikkea pahaa voi tapahtua.
    
    - Ihminen tulee haavoittuvaksi saatuaan lapsen. Lapsen menettäminen on vanhemmille loppuelämän mittainen pelko. Mutta vastasyntyneen vanhemmat pelkäävät myös omaa kuolemaansa, kertoo psykologi Tuovi Keränen.
    
    - Alussa se onkin tarpeellinen tunne, koska vauva on täysin riippuvainen vanhemmistaan. Näin vanhemmat eivät ota turhia riskejä vaan suojelevat itseäänkin.
    
    Eloonjäämisen kysymykset risteilevät kodissa vauvavuotena. Vanhemmat heräävät tarkistamaan, hengittääkö lapsi. Onko kaikki kunnossa?
    
    - Uupuneena ja yksin ihminen pelkää. Siksi on hyvä, että ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa voi puhua ja joilta saa myös käytännön apua. Jotkut tarvitsevat myös ammattitukea pelkojensa kanssa.
    
    Synnytyksen jälkeiseen masennukseen kuuluu usein ahdistus ja yletön huoli. Äiti ei uskalla jäädä vauvan kanssa kahden, tai pelkää vahingoittavansa lasta, koska suhde on niin tiivis.
    
    - Parasta pelon ennaltaehkäisyä on, ettei uuvu. Etteivät ajatukset pyöri vain siinä, miten meidän vielä käy, muistuttaa Keränen.
    
    Ensivuoden jälkeen pelko muttuu. Välillä menettämisen pelko on taustalla, välillä pinnalla. Aina kun lapsen kehitysvaiheeseen kuuluu elämänpiirin laajeneminen, pelko pullistuu. Kun lapsi alkaa kontata, vanhemmat hätäilevät, että hän sieppaa suuhunsa jotakin ja tukehtuu, tai muksahtaa ja teloo päänsä.
    
    Viimeistään kun kouluikä lähenee, havahtuvat vanhemmat painajaisiin pedofiileistä, huumehörhöistä, kiusaamisesta ja liikenteestä. Sairastuminen, lieväkin, lietsoo huolta. Lasten kanssa vanhemmat eivät yleensä aikailekaan lääkäriin menossa, toisin kuin omien kremppojensa kanssa.
    
    Pelot ovat erittäin järkeenkäyviä. Maailma on aikuisten maailma. Säännöt, mittasuhteet ja vauhti ovat isojen ihmisten. Ehkä tieto lisää tuskaa, mutta se myös auttaa katsomaan kauhua kasvoihin. Kohtuullinen pelko virittää aikuisen varmistamaan, että lapsen ympäristö on kunnollinen.
    
    Pohjimmiltaan kyky ja halu suojella itseään kehittyy lapselle, jota kohdellaan hyvin. Se tulee tunteesta, että on arvokas. Siksi vauvana saatu huolenpito ja rakkaus säteilevät pitkälle.
    
    Elintärkeitä taitoja hiotaan lapsen kanssa vähitellen, toistaen: liikenteen lukemista, uimataitoa, kykyä sanoa ei. Kartoitetaan turvalliset raitit ja reviirit, sovitaan kotiintuloajoista ja tarkistussoitoista. Vanhemman ahdistus helpottaa, kun hän pystyy antamaan lapselleen selviytymisen säveliä.
    
    - Pelkoja voi käsitellä järjellä. Eräs yksinhuoltaja-äiti pohti jatkuvasti, miten lapsen käy, jos hän kuolee. Hän otti asian puheeksi erään sukulaisensa kanssa: jos näin kävisi, huolehtisitko lapsesta? Kun hän sai asian selvitettyä, pelko ei enää vaivannut, kertoo Keränen. Jos pelko kasvaa liian suureksi, se lamaannuttaa. Elämä kalpenee ja elintila kapenee: älä tee, ei saa, varo. Ylihuolehtiva vanhempi yrittää kaikessa olla kalleimpansa ja pahan maailman välissä.
    
    Jos vanhemmat varjelunhalussaan pistävät hanttiin lapsen luonnolliselle kehitykselle, hän ei pääse uuteen asiaan käsiksi herkkyysvaiheessa, jolloin oppiminen ja omaksuminen olisi helppoa. Sadun Tynnörissä kasvanut tyttö ei selvinnyt arkisistakaan tehtävistä, koska ei osannut tulkita tilanteita. Piilossa pidettynä hän ei ollut saanut kehittää sosiaalisia taitojaan eikä itsesuojeluvaistoaan.
    
    Pelko ei mene ohi, vaikka ystävä takoo hartioihin ja sanoo: reipastu. Pelon kanssa pitää mittelöidä: puhua, pohtia, purkaa palasiksi. Omien kauhunpaikkojen tunteminen on tärkeää, etteivät vanhemmat siirrä omaa taakkaansa lapselle. Pelko nimittäin näkyy ja tarttuu.
    
    Aikuiset voisivat kokeilla keskenään tunnepohjaista työnjakoa: Vettä vieroksuva luovuttaa uimaopetuksen reippaammalle puoliskolle. Sieniretkeä johtaa se, joka ei jännitä koko ajan käärmeitä ja eksymistä. Lentomatkalla pienen vieressä istuu osapuoli, jonka ei tarvitse rystyset valkeina pitää konetta ilmassa ajatuksensa voimalla. Kummi vie koululaisen ratsastustunneille, äiti ja isä kun karsastavat kavioeläimiä.
    
    Työnjako vaatii hellittämistä omasta erinomaisuudesta ja luottamista muihin aikuisiin.
    
    - Suomalaisten naisten perisynti on ajatella: Vain minä pystyn tekemään tämän. Jos en kontrolloi, kaikki menee kaaokseksi, sanailee Tuovi Keränen.
    
    Pelko pakottaa tekemään kanssaan sinunkaupat. Sille ei ole terveellistä antaa yliotetta, mutta ei sitä voi lopullisesti nirhata elämästään kuin pahaa tapaa tai harmillista hyönteistä. Vai tunteeko joku ihmisen, joka ei pelkää mitään, ihan oikeasti?
    
    Mikä sinua pelottaa, kun ajattelet lapsiasi?
    
    •    Mietin, kasvaako lapsesta tarpeeksi vahva kestämään elämän kolhut.
    •    Pelottaa ajatella kaikkia päättömyyksiä, mitä tuli nuorena tehtyä. Jos oma tytär tekee samat metkut kuin äitinsä, miten hänen käy? Maailma on muuttunut ja tullut vaarallisemmaksi.
    •    Oma tai lapsen isän kuolema. Lapsemme tarvitsevat meitä vielä pitkään.
    •    Maailman pahuus ja maapallon tulevaisuus.
    •    Liikenne, pedofiilit, tapaturmat, syöpä, huumeet.
    •    Pahin pelko on lapsen menettämisen pelko.
    •    Lapsi on villi, katson kauhulla pihaleikkejä, puilla ja kallioilla kiipeilyä.
    •    Miten lapselta sujuvat opiskelu ja seurustelu.
    •    Että lapseni ei löydä paikkaansa maailmassa.
    •    Että huumehörhö sieppaa autoon ja tekee pahaa.
    •    Kun tyttölapseni kasvavat, tulee pelko heidän turvallisuudestaan ja fyysisestä koskemattomuudestaan. Kaupungille kaverin kanssa päästäminen pelottaa.
    •    Että TV räjähtää ja syttyy tulipalo kun lapset ovat keskenään kotona.
    •    Että lapseni alkaa inhota minua.
    •    Että lapseni menettää kykynsä iloita elämästä.
    
    Miten rauhoitat itsesi?
    
    •    Loogisella ajattelulla. Suhteutan uhkat toteutumisen todennäköisyyteen.
    •    Sanon että jos TV alkaa savuta, pitää juosta suoraan ulos, vaikka sukkasillaan.
    •    Muistutan, että autoja pitää varoa, ettei saa ottaa vieraalta vastaan mitään eikä puhua vieraille.
    •    Olen opettanut, ettei lasten tarvitse olla kohteliaita aikuisille, jotka käyttäytyvät pelottavasti tai oudosti.
    •    Olemme puhuneet itsepuolustuskurssin käymisestä.
    •    Uskon kohtaloon. En pysty kaikelta varjelemaan.
    •    Luotan lapsen järkeen ja ajattelukykyyn. Itsenäisyyttä pitää harjoittaa. Jos kaiken tekee ja vahtii, saa lopun ikäänsä vahtia.
    •    Hyvä näytelmä tai kirja auttaa käsittelemään omia pelkoja
    •    Kyselen aika ajoin, onko lapsille tarjottu huumeita. Keskustelu on ainoa keino, että tuntee asian olevan jotenkin hallinnassa.
    •    Juttelen lapseni kanssa, olen läsnä niin paljon kuin voin ja nautin täysillä niistä hetkistä, jotka hän on kanssani.
    •    Opetan lapselle, että jos kiipeää puuhun, pitää myös päästä itse alas.
    
    

    Raivo

    
    Raivoraketti ampaisee kotia kiertävälle radalle. Lautaset lentävät, iva sivaltelee, ovia paiskotaan. Kukin raivoaa tyylillään.
    
    Siinä missä suru ja syyllisyys vetävät voimattomaksi, raivo on ehtaa energiaa. Raivo suuntautuu ulospäin. Se kasvaa vuorovaikutuksesta ja tarvitsee vastapelurin. Adrenaliinin jyminässä ihminen vie keskeneräisen asian loppuun, ratkaisee epäkohdan, tekee päätöksen. Siksi raivo tuntuu puhdistavan ilmaa: Vihdoinkin päästiin asiaan. Sainpas sanottua! Energian kääntöpuoli on se, että raivo voi olla sokeaa, vaarallista, tuhoavaa.
    
    - Raivon vallassa ihminen on altis tekemään katalia tekoja, sanomaan äärimmäisen pahasti. Raivo on älykäs tunne. Raivostunut keksii, miten loukata toista, määrittelee psykologi Tuovi Keränen.
    
    Lapsen kanssa ei aikuinen saisi päästää sokeaa raivoa valloilleen. Lasta ei saa pahoinpidellä, ei ruumiillisesti eikä henkisesti. Tukkapölly ja hylkäämisellä uhkaaminen ovat väkivaltaa; pelolla ja kivulla kasvattamista.
    
    Kun suutut lapsen kolttosiin, puhu niistä. Älä runttaa itse ihmistä pahuuden, laiskuuden tai typeryyden leimalla.
    
    - Jos hyökkäät lapsen persoonaa kohtaan, hän muistaa sen lopun elämäänsä. Itsetunnolle voi niiltä osin sanoa hei hei, toteaa Keränen.
    
    Raivarin aiheuttaja on usein kytkyssä ihmisen henkilöhistoriaan. Kerro minulle, mistä saat raivarin, niin minä kerron, mistä lapsuudenkodissasi tapeltiin. Taustalla muhii ehkä kiire, väsymys, ratkaisematon asia, suru, huoli. Jo yksi huonosti nukuttu yö saattaa nostattaa räyhähengen. Vihan leimaama yleistila voi viestiä syvästä uupumuksesta.
    
    - Aikuinen ei saisi päästää itseään niin nääntyneeksi tai päähänpotkituksi, että joutuu sokean raivon valtaan. Jos uupumus on jatkunut pitkään, toipumiseenkin pitää tehdä pitkän ajan suunnitelma, huomauttaa Keränen.
    
    Kiukkua ei ole toki syytä niellä näkyvistä. Kodissa pitää olla tilaa myös riidalle. Paha olo lieventyy, jos sanot ääneen tunnetilasi ja selität, miksi saattaa tulla sammakoita suusta: "Nyt olen väsynyt ja vihainen." Näin lapsellekin tulee lupa tuoda julki oma vimmansa.
    
    Kun raivo alkaa pirskahdella, ota aikalisä. Mieti, onko hyökkäyksessä mitään järkeä. Mikä kiukun oikeastaan käynnisti? Onko töissä piinallista, kaihertaako ulkopuolisen paha sana. Rauhoituttuaan on aikuisen pyydettävä melttoamistaan anteeksi. Raivon vastapainona pitää olla samalla mitalla rakkautta.
    
    Aikuista saattaa helpottaa, kun pääsee itsekseen puhisemaan pururadalle. Mutta on kohtuutonta vaatia, että lapsen pitäisi rauhoittaa itse itsensä omassa huoneessaan.
    
    - Kulttuurimme suosii itsehillintää, ja raivoa pelätään. Myönteiset tunteet jaetaan, mutta kielteiset pitäisi kantaa yksin. Lapsi tarvitsee aikuista selvitäkseen raivostaan, se on niin iso tunne, painottaa Keränen.
    
    Raivossa on suuren draaman aineksia. Raivotar tietää pääsevänsä keskipisteeksi. Lapsikin oppii, että raivolla voi hallita. Siksi aikuinen ei saa pelätä lapsen raivokohtauksia. Tyranneja syntyy siten, että kaikki säikkyvät yhden ailahduksia ja elävät varpaillaan, henki kurkussa. Raivareiden laskelmoitu viljely on vallankäyttöä, ei avointa tunteiden tuulettamista.
    
    Aikuiset kaatavat helposti pahan olonsa muiden niskaan. Älä suostu olemaan kumppanin, kaverin tai työtoverin sylkykuppina. Ihmettele ääneen, sen sijaan että kelaisit pääsi sisällä: "Mistä sinä noin pillastuit?"
    
    Mielen paiseita voi toki puhkoa karjuen, mutta kannattaa hioa muitakin ilmaisuvälineitä. Vastaansanominen, eri mieltä oleminen, neuvottelu, kuuntelu ja mielipiteen kertominen ovat joskus jopa tehokkaampia tyylilajeja kuin älämölö. Niidenkin avulla voi saada viestinsä perille.
    
    - Mitä enemmän tunteitaan muuttaa sanoiksi, sitä paremmin ne saa hallintaansa. Tunteiden täysi hallinta ei ole tarpeenkaan! heittää Tuovi Keränen. Se, jolla on kaikki aina kontrollissa, onkin jo kone.
    
    Mikä raivostuttaa lapsissasi?
    
    •    Kun lapset nahistelevat, riitelevät, ärsyttävät toisiaan.
    •    Kun hommat, joista on sovittu sata kertaa, tökkivät: hampaiden harjaus, tiskikoneen tyhjennys, roskien vienti...
    •    Kun musiikki soi liian kovaa.
    •    Kun lapsi haukkuu minua homoksi.
    •    Kiroilu, pyllisteleminen, valehtelu, huoneiden sekasotku.
    •    Kun lapset menevät likaisissa vaatteissaan sängylle makaamaan.
    •    Kun tulen kotiin eikä siellä ole pantu tikkua ristiin.
    •    Kun kaikki huutavat samaan aikaan.
    •    Kun on vaarallisia paikkoja ja lapset menevät sinne, vaikka on varoitettu.
    •    Kun "mä tahdon" -nauha jää päälle.
    •    Kun tavarat ovat kadoksissa ja minun pitäisi tietää missä ne ovat.
    •    Jos kotiintuloajat eivät pidä.
    •    Jos lapset koko ajan keskeyttävät aikuisten juttelun, terrorisoivat muuta seuruetta tai häiritsevät, kun puhun puhelimessa.
    •    Kun olen tehnyt ruokaa ja lapset sanovat ensimmäiseksi YÖK.
    
    Miten rauhoitut?
    
    •    Lähden tilanteesta pois. En puhu kenellekään mitään ainakaan viiteen minuuttiin.
    •    Sulkeutuminen yksin suojaisaan tilaan, vaikka vessaan, helpottaa.
    •    Karjun ja huudan. Ratkaisen tilanteen.
    •    Raivo sammuu itsestään kun on päässyt purkautumaan. Alan katumusharjoitukset ja pyydän anteeksi.
    •    Lähden lenkille.
    •    Pitää tehdä sovinto: pysähdytään, jutellaan, katsotaan silmiin, pyydetään anteeksi.
    
    Mistä et raivostu?
    
    •    Sotkusta ja metelistä.
    •    Uhmakohtauksista julkisilla paikoilla. Hoidan ne tyylikkäästi; otan lapsen tiukasti syliin ja rauhoittelen.
    •    Jos lapsi tuhlaa omat rahansa karkkiin ja limsaan tai syö pakastimesta kaiken jäätelön.
    •    Jos lapsi tekee jotakin vahingossa.
    
    

    Pettymys

    
    Haaveita ja paineita risteilee sakeana jälkeläisen ympärillä. Soisimme lapsemme olevan parannettu painos itsestämme. Perheen helmi, suvun kruunu, isänmaan toivo ja ihmiskunnan ilo.
    
    Mutta miksi hän perikin ujouteni, äkkipikaisuuteni, hörökorvani? Joutuuko lapsi kärsimään samoista asioista mistä minäkin aikanani? Toivottiin lukupäätä, tulikin pelisilmää. Odotettiin poikaa, tulikin tyttö. Tai päinvastoin.
    
    Vanhemman pettymys saattaa kohdistua lapsen ulkonäköön tai persoonallisuuteen. Aikuisesta lapsi on silloin jotain liikaa tai liian vähän: liian hento tai liian tuhti. Arka tai ärhäkkä. Vetäytyvä tai ylivilkas. Jostakin kohtaa häiritsevän erilainen kuin oma mielikuva. Pettynyt äiti tai isä ärisee ja äksyilee lapselleen. Tunne taustalla on suru, mutta ulos se tihkuu vihana.
    
    Lapsen kasvaessa kuva hänen kyvyistään ja ominaisuuksistaan terävöityy. Mukaan tulevat realismin kaikki sävyt. Toiveet ja haaveet kohtaavat todellisuuden.
    
    - Jos äiti ja isä eivät hyväksy tosiasioita, se on aikamoinen riesa lapselle. Kukaan ei halua nähdä jatkuvaa pettymystä vanhempiensa silmissä. Tyytymättömien vanhempien lapsi keskittyy hyväksynnän hankkimiseen. Hän mielistelee, elää itsensä ohi, suorittaa vanhempiensa elämää, selvittää psykologi Tuovi Keränen.
    
    Myöhemmin nämä ihmiset usein kuvailevat elämäänsä sanomalla, että eivät tulleet hyväksytyiksi omana itsenään.
    
    - Jokaiselle lapselle soisi arkiset, realistiset vanhemmat. Sellaiset, jotka tyytyvät lapseen sinänsä. Se on parasta, mitä lapsi voi saada, painottaa Keränen.
    
    Mitä epävarmempi aikuinen, sitä enemmän hän kasaa lapselle perheen käyntikortin tehtäviä. Siksi uhmakohtaus kauppareissulla hävettää: mitä ihmisetkin ajattelevat!
    
    Vanhemmalla pitää riittää pinnaa silloinkin, kun lapsi ei ole salonkikelpoisimmillaan. - Vahvat kehitysvaiheet kuten uhma- tai murrosikä vievät lapsen mukanaan. Lapsi elää täysillä kehitystään, häntä ei kiinnosta vanhempiensa maine, muistuttaa Keränen.
    Toki vanhemmilla on joskus syytä pettymykseen: Kun sopimukset eivät pidä. Kun on harjoiteltu rauhanomaista rinnakkaiseloa sisarusten kesken, mutta nyrkit vain heiluvat. Kun lapsi yhä näpistelee, vaikka on kielletty.
    
    - Jos pettymys ei liity lapsen persoonallisuuteen, sukupuoleen tai ulkonäköön, harmin saa sanoa ääneen. Jos lapsi on töppäillyt, anna hänelle tilaisuus korjata tekosensa. Tarjoa toinen mahdollisuus. Osoita, että pettymyksestäkin selviää. Jos lapsi lipsui kotiintuloajasta, pyydä häneltä ehdotuksia, miten sopimukset pystytään pitämään, ehdottaa Keränen.
    
    Jos surkuttelet jotakin lapsen piirrettä, mieti vaihteeksi, mitä hyvää kyseinen ominaisuus tuo: Onko ujouden kääntöpuolella hyvä keskittymiskyky? Suuntaako nyrkkisankari voimansa pienempiensä puolustamiseen?
    
    Kun puhut pettymyksestä toisen aikuisen kanssa, se haalistuu. Toisaalta mitä enemmän panttaat, sitä suuremmaksi suru kasvaa. Kulissien kannattelu käy kunnon päälle.
    
    Pettymys on aikuiselle erinomainen tunne jäljittää omia kipukohtiaan, ehkä vähitellen hakea niihin lievitystä. Pettymyksen voima on suhteessa sielun mustiin aukkoihin. Lapsen teot tai tekemättä jättämiset ovat harvoin niin kohtalokkaita, että ne romahduttavat vanhemman. Pettymyksen iskiessä kannattaa miettiä, mikä tässä on niin vaikeaa.
    
    Olisinko itse mielinyt joutsenprinsessaksi? Hyvittäisikö pojan urheilu-ura oman kompurointini? Jos lapset valjastetaan vetämään vanhempiensa unelmakuormaa, heille ei ehkä selviä, tekevätkö he todella sitä, mitä haluavat.
    
    Ehkä äiti voisi mennä itse aikuisten balettialkeisiin ja isä ostaa itselleen nappulakengät. - Kaikkea hassutusta voi ottaa aikuisuuteen mukaan. Ettei siirrä lapsiin elämätöntä elämäänsä ja valitse heidän puolestaan, huomauttaa Tuovi Keränen.
    - Luota siihen, että lapsi osaa valita, jos vain saa mahdollisuuksia.
    
    Milloin olet pettynyt lapsiisi?
    
    •    Olen kirjojen ystävä. Kärsin, kun poikani eivät välitä lukemisesta.
    •    Pikkupettymyksiä on päivittäin: sovitut hommat eivät hoidu tai älytön nahistelu jatkuu loputtomiin.
    •    Koko vanhemmuus on välillä pettymys, ei ollenkaan niin helppoa kuin kuvittelee.
    •    Kun en saa kiitosta.
    •    Kun se, mitä sovitaan ei pidä, lähinnä kotiintuloajat. Yritän luottaa ja keskustella, annan yrittää uudestaan ja petyn taas.
    •    Kun lapsi oli kavereineen päivällä kotona juomassa viiniä vaikka olisi pitänyt olla koulussa.
    •    Lapsi on erilainen kuin kuvittelin ja sitä on vaikea hyväksyä. Haluaisin että hän olisi ulospäin suuntautunut ja reipas.
    •    Kun näen lapsessa niitä piirteitä, mitkä ärsyttävät puolisossani ja hänen suvussaan.
    •    Jos lapsi ei soita leiriltä kotiin.
    
    Miksi olet ylpeä lapsistasi?
    
    •    On ihanaa, kun lapseni käyttäytyvät ihmisiksi silloin kun muut lapset sikailevat.
    •    Lapset tuottavat paljon iloa ja herkkiä hetkiä, se on vanhemmuudessa hienointa.
    •    Mielestäni minulla on maailman parhaat lapset. Heillä on mielikuvitusta, huumorintajua, he oppivat koko ajan uusia asioita, heidän kanssaan on mukava olla, he leikkivät, heillä on ystäviä, heitä on helppo rakastaa ja he ovat kauniita ja suloisiakin. Ehkä pieni osa heidän valloittavuudestaan on minun ansiotani.
    •    Leikkikoulussa on sanottu, että poika on reilu kaikkia kohtaan.
    •    Kauniista tavoista. Lapset muistavat sanoa kiitos.
    •    Kun lapseni ovat olemassa.
    •    Muskarin kevätjuhlissa tyttö lauloi hienosti.
    •    Meillä on hyvät välit.
    •    Lapseni osaa nuoreksi ihmiseksi hoitaa hommansa ja raha-asiansa kunnolla.
    
    

    Lapsirakkaustesti

    
    

    Lapsirakkaus-testi on tarkoitettu jokaiselle aikuiselle lasten välittämisen ja huolenpidon lisäämiseksi. Ajattele omien lastesi lisäksi esim. naapurin lapsia, sukulaislapsia, kummilapsia, lastesi päiväkoti- ja koulukavereita.

    	Kyllä, miltei aina	Joskus	En ehdi	En jaksa
    Hymyilet lapsille
    Kuuntelet lapsia keskittyneesti
    Muistat lasten kavereiden nimet
    Valmistat lapsille lämmintä ruokaa
    Hierot väsynyttä lasta
    Kiität lasta ja lapsia
    Urheilet lasten kanssa yhdessä
    Naurat lasten kanssa
    Soitat lapsille kotiin
    Lähetät lapsille postikortteja
    Nautit hiljaisuudesta lasten kanssa
    Ymmärrät lasten intoa tietotekniikkaan
    Ajattelet lapsista hyvää
    Hulluttelet lasten kanssa
    Leivot lapsille ihania herkkuja
    Huolehdit etteivät lapset palele
    Puuhailet mukavia lasten kanssa
    Tarkistat, että turvavyö on kiinni
    Kuuntelet musiikkia lasten kanssa
    Katsot lapsia silmiin
    Kehut lapsia muiden kuullen
    Annat lapsille hetken helmiä
    Rapsutat lasta
    Asetat lapsille selkeät rajat
    Pidät kiinni asettamistasi rajoista
    Olet aito - vahva - aikuinen
    Siirrät omia taitojasi lapsille
    Yrität itse olla hyvänä esimerkkinä

    	Kyllä	Kohta on	Katsotaan nyt
    Sinulla on savuton koti

    
    Riemuitse jokaisesta kyllä-vastauksestasi.
    Ole tyytyväinen joskus-vastauksiin.
    
    Tulosta testi paperille ja tee se uudestaan puolen vuoden kuluttua, sillä on hyvä arvioida suhdetta lapsiin aika ajoin.

    Yhteinen ateria

    Perheen yhteinen ateria on sapuskaa suurempi juttu, ei pelkkää nälän sammuttamista. Sen aikana jaetaan pottuja ja pastaa - mutta myös rakkautta ja rooleja.
    
    

    Rauhoita ruokahetki

    
    - Kaikissa kulttuureissa yhdessä syömisellä on voimakas lataus, olipa ruoka sitten käärmettä, tofua tai jauhelihapihviä. Yhdessä syöminen tarkoittaa: hyväksyn sinut, olemme läheisiä, määrittelee apulaisprofessori Leena Räsänen Helsingin yliopistosta.
    
    Ruokaan liittyy Räsäsen mukaan vahva tunnesisältö toisin kuin muihin kodin kulutushyödykkeisiin. Nälän vaimentamisen lisäksi ruokaan kytkeytyy psykologiaa, vuorovaikutusta, ihmisten välisiä suhteita.
    
    Ruokailu on otollinen kasvatustilanne, koska se toistuu säännöllisesti päivittäin. Aterialla vahvistetaan sosiaalisia rooleja: katsotaan kuka kodissamme kokkaa, kuka kattaa, kuka pitää kuria, kuka johtaa keskustelua, jatkaa Leena Räsänen.
    
    Ruokailussa vahvistetaan perheen sääntöjä ja sopimuksia, määritelläänhän lautasten ääressä sallitun ja kielletyn rajoja, joita lapsi luonnostaan kokeilee.
    
    Ateriointi on lapsille oman tahdon ja vaatimusten näyttämö. Moni sovittaa käytöksensä yleisön mukaan: kotona ruuan kanssa puljaava saattaa päiväkodissa syödä ongelmitta, koska ei saa siellä tempuilleen yhtä kiihkeää huomiota kuin vanhemmiltaan.
    
    Pöytätavat tarttuvat mallia seuraamalla.
    - Kun vanhemmat lukevat lehteä pöydässä, ei heidän auta ihmetellä jos lapsi puuhailee omiaan ruoka-aikana. Malli vaikuttaa jopa makumieltymyksiin. Lapselle voi joku ruoka olla epämieluisaa, mutta kun hän näkee toisen lapsen syövän kyseistä ruokaa, hän ehkä itsekin alkaa sitä maistella, sanoo perheen ruokailua tutkinut psykologi, filosofian tohtori Raimo Lappalainen.
    
    

    Ruokarauha tuo nautinnon

    Jos puhti ei lapsiperheessä piisaa jokapäiväiseen yhteisateriointiin, satsataan ainakin viikonloppuihin, jolloin aikaa on enemmän. Arkisin jälkikasvu ehkä kipittää Pikkukakkosen ääreen lautasineen, mutta viimeistään vapaapäivinä keräännytään koolle.
    
    Ruokailun nautintoa lisää, kun aterian ääreen asetutaan yhdessä, eivätkä kaikki nakerra saalistaan omassa koloissaan ja oloissaan. Kokoontumiselle ja ateriaan keskittymisellä kunnioitetaan ruokaa. Kokki ilahtuu, kun saa vaivanpalkaksi huomiota keitoksilleen.
    
    Aterialla kuulutaan yhteen, ollaan omien joukossa, palvellaan ja tullaan palvelluiksi. Ruokapöytä on perheen tietotoimisto. Sen ympärillä vaihdetaan kuulumiset: miten menee, millainen oli päiväsi.
    
    Aamiaisesta puhuminen kammottaa niitä, joilla arkivarhaiset ovat paniikkia ja parittomia sukkia, kaaosta ja kadonneita kännyköitä. Mutta jos aikaa riittää, voi aamiaisestakin luoda perheen yhteisen, miellyttävän ruokailuhetken.
    
    

    Nalkutus vie nälän

    Lapset ovat taitavia säätelemään energian saantiaan. Jos terve tenava jättää aterian väliin, seuraavalla jo sapuska maistuu. Vanhempien on kuitenkin vaikea uskoa tätä. Pöydässä tuputetaan, lahjotaan, jopa pakotetaan.
    
    Ruokahaluttomuutta ei ainakaan julmistelulla hoideta, nalkutus nimittäin vie nälän. Ruotsalaistutkimus paljastaa, että mitä enemmän vanhemmat arvostelevat kielteisesti lapsia ruokapöydässä, sitä vähemmän lapset syövät. Karjuen tarjottu kaurapuuro ei kelpaa.
    
    Pöytäpuheiden sävy vaikuttaa jopa makumieltymyksiin.
    - Jos lapsi saa myönteistä huomiota syödessään, hänen mieltymyksensä syötyyn ruokaan kasvaa. Vastaavasti kielteinen suhtautuminen, arvostelu ja rankaiseminen voivat alentaa mieltymystä tilanteessa tarjottuun ruokaan, tietää Raimo Lappalainen.
    
    Tämä ei tietenkään tarkoita, että pöydässä ollaan kuin pellossa. Tapoihin voidaan ohjata yhtä aikaa ystävällisesti ja tiukasti.
    
    Kun tajuaa ruoan tunnelatauksen, ymmärtää ehkä jotain siitä ahdistuksesta, mikä syömishäiriöihin liittyy. Ollaanhan tekemisissä perusarvojen kanssa; ruuasta kieltäytyvä ikään kuin kääntää selkänsä huolenpidolle ja välittämiselle.
    
    Raimo Lappalainen huomauttaa, että säännöllinen ruokailurytmi näyttäisi osaltaan ehkäisevän syömishäiriöitä. -Syömishäiriöille on tyypillistä aterioiden pitkät välit ja keskipäivän ruokailun yli hyppääminen. Perinteinen malli, jossa ateriat eivät ole liian kaukana toisistaan, tuntuu tässäkin mielessä hyvältä.
    
    

    Hampurilaiset, nuo murheenkryynit

    Kun haikaillaan perheen ateriayhteyden katoamista, puetaan huoli yleensä ravitsemukselliseen asuun: väitetään, että valmisruoka ja välipalat tuhoavat terveyden, mikro hävittää ruuan elinvoiman. Leena Räsänen uskoo, että taustalla on huoli perheen yhteisyydestä. Pikaruoan ravintosisältöä tivaava kysyy itse asiassa: "Onko meillä enää kunnon perhettä, kun emme syö yhdessä?" tai jopa "Hajoaako sosiaalinen järjestelmämme?"
    
    Räsänen uskoo, että kun syytetään hampurilaisia epäterveellisyydestä, on kysymys lopulta siitä, että ne syödään kodin ja koulun kontrollin ulkopuolella.
    
    - Hampurilaiskulttuuri on osa nuorten sosiaalisten verkkojen luomista. Jos he eivät syö hampurilaisia, he syövät jotain muuta kavereiden kanssa - eivätkä ainakaan maksamakkaravoileipää ja rasvatonta maitoa kotikeittiössä! Minun nuoruudessani syötiin baarissa munkkia ja limsaa. Se on ravitsemuksellisesti hampurilaisia huonompi vaihtoehto.
    
    - Kärjistäen: terveellisen ravinnon voi periaatteessa koota pelkistä itsekseen nautituista välipaloista. Mutta mistä otamme silloin yhteiseen ruokailuun liittyvän tunnesisällön, kysyy Leena Räsänen.
    
    

    Lasten kanssa ravintolassa

    Pelkästään lasten pienen iän vuoksi ei kannata tyrmätä ajatusta ulkona syömisestä. Pitserian tuntee joka perhe, mutta joskus voi kokeilla myös "valkoisten pöytäliinojen paikkaa".
    
    Perheellinen osaa arvostaa ravintolassa ruokailua. Saa istahtaa valmiille, ja tiskit hoitaa joku muu. Saa mussuttaa tuttua herkkupitsaa tai pyydystää puikoilla kanaa kantonilaisittain.
    
    Ravintolaan mennään tankkaamaan, juhlimaan tai vaihtelun vuoksi: Lomareissuilla omat eväät eivät aina riitä. Häitä ja merkkipäiviä kokoonnutaan usein viettämään ravintolaan, äitienpäivänä ravintolat täyttyvät lounastavista perheistä. Kotikulinaristit hakevat à la cartesta uusia ideoita perheen patoihin.
    
    

    Varaa pöytä

    Varsinkin reissussa ollessa lähimpään kuppilaan marssitaan vasta kun vatsa vinkuu. Mutta jos suunnittelette ravintolaruokailusta viikonlopun kohokohtaa kannattaa varata pöytä. On kaamea kohtalo joutua käännytetyksi täyden ravintolan ovelta ja haahuilla hiukovana etsimässä uutta kuppilaa, tai painua kotiin nyhjäämään päivällistä tyhjästä.
    
    Varatessasi pöytää kerro, että seurueessa on lapsia. Pyydä pöytä ravintolan savuttomasta osasta.
    
    Jos seurueeseen kuuluu syöttötuoli-ikäinen, tuolin varaaminen on edellytys keikan onnistumiselle. Muuten lapsi vanuu vanhempien sylissä tai muljahtelee lattialle liian massiiviselta mööpeliltä. Sellaisenkin lapsen, joka pysyy jo topakasti aikuisten tuolilla, on ehkä mukavampaa tähytä pöydän antimia korkeammalta kuin lautastasosta.
    
    Ruokaa syödään myös silmillä. Osa nautinnosta häipyy, kun annos tarjoillaan katseen korkeudelle. Aikuinen voi hankkia lapsinäkökulmaa yrittämällä syödä nenä pöytälevyn tasolla. Eli varatessasi pöytää pyydä henkilökuntaa huolehtimaan siitä, että syöttötuoli todella on paikoillaan kun tulette.
    
    Pienokaisten kanssa otollisin aika ravintolareissuun on päiväunien jälkeen. Välipala hyvissä ajoin ennen ravintolaan menoa ei vie ruokahalua, mutta luo malttia ruuan odotukseen. Aikuinen pystyy panttaamaan syömistään, jos tietää pääsevänsä lihapatojen ääreen. Lapselta ei sitä voi vaatia. Kiljuvan nälkäinen lapsi kiljuu, ravintolassakin.
    
    Pitkään yhdessä paikassa istuminen on lapsille myrkkyä. Niin antoisaa kuin alkuruoasta pääruuan kautta jälkiruokaan eteneminen onkin, voi perhe ruokailla lyhyen kaavan mukaan ja hypätä suoraan pääruokaan. Jälkiruokakin tilataan vasta syötyä. Jos lapset kuhisevat ja kiehnäävät tuoleillaan, jälkkärin asian ajaa vaikka kotimatkalla nautittu jäätelö.
    
    

    Toiminko oikein?

    Julkisella paikalla lasten käytös on suurennuslasin alla. Mikä kotipöydässä vielä menee läpi ei käykään ravintolassa. Sosiaaliset tilanteet vaativat harjoittelua, yksi tällainen on ravintolassa käyttäytyminen. Senkin oppii. Vanhempien osa on ohjata ja neuvoa lapsiaan uudessa tilanteessa.
    
    Käytösoppaat ovat väärällään ohjeita ravintola- ja ruokapöytäkäyttäytymisestä, mutta koko etikettejä ei tarvitse hallita ennen kuin uskaltaudutaan ravintolaan. Jos häkeltyy hummerisaksien edessä, tarjoilijaa voi pyytää neuvomaan oikeat otteet. Etanapihtien oikeaa käyttöä tärkeämpää on lapsenkin oppia ottamaan muut huomioon.
    
    Lapsi on yksi asiakkaista, ei suinkaan koko salin hellanlettas. Taaperoa ei voi päästää riekkumaan ympäri salia. Myös muut asiakkaat maksavat nautinnollisesta hetkestä, eikä siihen kuulu vieras vaippakansalainen pöydän reunalla notkumassa.
    
    Monissa ravintoloissa on leikkinurkkaus lapsille. Puuhapaikat madaltavat lapsiperheiden rappua ravintolaan, mutta aina ateriointipaikkaa ei tarvitse varata liukumäen mukaan. On hyvä jos lapsi oppii senkin, että kaikkialla ei voi rynnätä peuhaamaan; että ravintolassa keskitytään ruokaan ja seurusteluun.
    
    

    Hyvin palveltu pelaa

    Hyvä palvelu lämmittää sydäntä. Hyvän palvelun tunnistaa siitä, että reissusta jää mukava mieli. Hyvin palveltu tulee toistekin. Ja viidakkorummun kutsumana monet hänen tuttavansakin, joille ravintolan plussat ja miinukset ruoditaan.
    
    Henkilökunta on ravintolassa asiakkaita palvellakseen. Jos tunnet tulleesi kaltoin kohdelluksi, jos miedoksi mainittu ruoka on tönkkösuolaista tai hot pot jäähileessä, kannattaa siitä huomauttaa. Se on parempi kuin jupista jälkeenpäin ja kärsiä nahoissaan. Ravintolassa syöminen perheen voimin on useimmille harvinaista ylellisyyttä, joten silloin toivoo saavansa vastinetta rahoilleen.
    
    Suunsa voi avata myös kiitokseen kun kaikki sujuu.
    
    Sitäkin kuulee, että lasten kanssa saa jopa paremman palvelun kuin aikuisseurueessa! Ravintolan kannalta perheet ovat kiitollisia asiakkaita: he eivät jää asumaan koko illaksi vaan syövät ja suoriutuvat tiehensä. Pöytä vapautuu pian uusille nälkäisille maksaville.
    
    

    Matkoilla makumailla

    Nakit ja muusi, Hessu Hopon erikoinen, Pepin perhospasta: monissa ravintoloissa on lapsille oma ruokalista. Mikä ei tarkoita sitä, että lapselle on tilattava vain lastenlistalta. Kokeileminen sallitaan. Utelias etsijä toteuttaa periaatetta: syön sitä, mitä kotona ei ainakaan saa.
    
    Makumatkailu avartaa. Vaikka kotikulmilta liikahtaisi mihinkään, lautasen ääressä pääsee kokeilemaan thaikeittiön curry-kookoskeittoa, Ahmedin parempaa lammashöystöä tai Milanon mamman tuhtia tiramisua.
    
    Pienokaiselle, joka vasta vain näykkii kiinteää ruokaa, voi pyytää ylimääräisen lautasen, johon vanhemmat jyvittävät omista annoksistaan. Tai voi kysyä, saisiko aikuisten annoksesta pienemmän version lapselle. Alkuruoat ovat usein sopivan kokoisia taaperoiden aterioiksi. Joskus annoksissa on jouston varaa: Voi pyytää ranskalaiset vaihdettaviksi lohkoperunoihin tai oliivit kapriksiin, mieltymysten mukaan.
    
    Ravintolaruokailun yksi viehätys piilee valitsemisessa. Lapsestakin on hauska pohtia, mitä haluaisi syödä ja puntaroida eri vaihtoehtoja. Kotona kun koko porukalle yleensä annostellaan sitä yhtä ja samaa.
    
    

    Muista

  • pöytävaraus
• syöttötuoli

välipala hyvät tavat palaute ja kiitos

Piknik

Huopa levitettiin nurmelle ja eväät kaivettiin esiin. Aurinko lämmitti ja voileivät hupenivat. Äiti luki lehteä, isä pelasi palloa lasten kanssa. Jokaisella meistä on muistoja eväsretkistä - hankkikaamme niitä lisää! Kesä on piknikin kulta-aikaa.

Piknikin viettoon tarvitaan hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa. Muuten rajana on vain mielikuvitus. Eväsretken voi tehdä omalle parvekkeelle tai naapuripitäjään. Piknik on yhtä hyvin uimarannalla nautitut voileivät kuin kuuden ruokalajin kuutamoillallinen kirsikkapuiden katveessa. Kihlajaispiknikiä saatetaan suunnitella puoli vuotta, mutta huviretkelle voi lähteä lyhyellä varoitusajalla, kun herätessään huomaa oikean piknikkelin vallitsevan.

Luonnon suuressa sylissä syöty apponen on armelias tapa lapsiperheille tavata toisiaan. Kenenkään matot eivät mene mykkyrään eivätkä kukkaruukut kaatuile. Huutoa ja hippaleikkejä mahtuu enemmän taivaan alle kuin neljän seinän sisään. Nyyttikesteihin osallistuminen ei rasita ketään ylenmäärin. Puistoon pirskeet pystyttävä välttyy kodin siivoamiselta etukäteen ja jälkeen päin; juhlaväki korjaa retken jäljet luonnosta kimpassa.

Kyynikko kysyy, onko järkeä raahata ruokaa paahteen, sateen, hyttysten ja muurahaisten armoille, kun kestitys kävisi kätevämmin tiskialtaiden ja huonekalujen valtakunnassa. Mutta eväsretkissä on omanlaistaan hohtoa. Ne muistetaan vielä vuosien päästä. Piknikeissä viritytään viihtymään.

Elämysmatka

Valmisteluihin kuuluu eväiden kasaamista, varusteiden haalimista, kartan tulkintaa, reitin valintaa.

Jos lähdetään omaa väkeä suuremmalla joukolla, pannaan sana kiertämään: missä tavataan, milloin, mitä mukaan. Sovitaan varasuunnitelmasta: jäädäänkö kehnolla kelillä kotiin vai varustaudutaanko kuravaatteisiin ja retkeillään sateen sattuessa sateessa.

Jos piknik on jo perinne, seurueenne tietää kokoontua juhannuksena sille tietylle kalliolle tuomisineen ilman erillistä kutsua.

Jo matka retkipaikalle voi olla elämys. Aina omalla autolla liikkuvan kannattaa kokeilla joskus julkisten kulkuneuvojen eksotiikkaa. Tai pääsisikö perille soutuvenheellä, polkupyörillä, jalkapatikassa?

Varusteet mitoitetaan kulkuneuvon mukaan. Pakettiautolla paikalle huristava kuljettaa enemmän rekvisiitta kuin lastenvaunujen kanssa tarpova, joka tyytyy välttämättömimpään.

Herkutteluhistoriaa

Retki aateloi arjen. Missään ei makkaranäkkäri maistu niin kuin ulkosalla. Piknikruoka voi olla lähes mitä vain pillimehuista perinneruokiin. Tärkeää on tuoda tarjolle suolaista ja makeaa tasapainoisesti - siis reilua ruokaa ja hervottomia herkkuja!

Nyyttikestien vierasjoukko voi summittaisesti sopia ruokalistasta: tuo sinä juustoa ja sinä leipää, minä huolehdin leivonnaisista. hauska tapa täyttää pöytä on pyytää perheitä tuomaan erikoisherkkujaan ja suosikkisuuhunpantaviaan.

Popsimisen lomassa syvennytään porukoiden herkutteluhistoriaan, tyyliin: Maistoin näitä fetapiiraita ensi kerran vaimon enon luona. Tämä suklaamurupiparin resepti on peräisin vaihto-oppilasvuodeltani. Tällainen voileipäkakku tarjoiltiin Rasmuksen ristiäisistä.

Yllättävät miljöön ja menyyn yhdistelmät viehättävät. ken raahaa kermakakun keskelle keväthankia saa raikuvimmat suosionosoitukset. Vaivannäkö palkitaan, legendat syntyvät: Muistatko ne lammaslihapullat tähniaishyytelöllä Pyynikin näkötornissa? En koskaan unohda kotiseutumuseon tantereella nauttimaamme lanttukukkoa.

Piknikin voi rakentaa jonkun teeman ympärille. Esimerkiksi sateenkaarijuhliin jokainen saapuu pukeutuneena valitsemaansa väriin tuoden asunsa sävyistä ruokaa.

Luonnon vieraina

Kesäinen keskipäivä on piknikin kulta-aikaa, mutta muulloinkin kannattaa suhtautua huviretkeilyyn avoimin mielin: Puolukanpoimintaretki syksyn antimien keskelle. Tähtienkatseluhetki sydäntalvella, eväänä kuumaa mehua ja pipareita. Keväinen makkaranpaistopatikointi kunnan nuotiopaikalle. Aamiainen ruohikolla.

Luonnossa ollaan luonnon vieraina. Emmehän syydä kylässä roskia ympäriinsä - emme siis ulkonakaan. Jätteet ja roina kerätään ja kiikutetaan joko yleisiin roskiksiin tai kotiin asti. Isolla porukalla retkeilevät varaavat mukaansa jätesäkin. Käytetyt vessapaperit kaivetaan sammaleen sisään tai hiekkaan. Myös mökäsaastetta vältetään: nauhurista raikaava rokki tuhrii rauhallisen rannan.

Kun jokainen varustautuu retkelle omin kipoin ja haarukoin, säästytään kertakäyttöastioilta. Jos et raaski riskeerata pöytäposliineja, pakkaa koriin muovia tai emalia. Tai kokeile syötäviä lautasia: reissumiehen puolikkaista tai revityistä ruisleivistä kuivatetaan alusia, jotka nakerretaan aterian päätteeksi suihin. Näppärimmät paistavat ruisleipätaikinoista ohuita kuoria retkiruokailuun. Tortillat ja pitaleivät edustavat samaa ideologiaa.

Levitä pöytäliina

Pöytätavat muistetaan myös piknikillä. Kaunis kattaus onnistuu maastossakin. Ruuat pääsevät paremmin esiin kun ne maltetaan kaivaa kääröistä ja asetella esille. Pöytäliina ei paljon repussa paina, mutta se suojaa eväitä ja luo oikean aterian tunnun.

Aikuisten enemmistölle riittää ruuan päälle köllöttely, seurustelu ja linnunlaulu. Kylläinen keho on valmis hengen ravinnolle. Runonlausunta tai ylistyspuhe yhteisen aterioinnin iloille kohottaa tunnelmaa.

Lapset taasen ilahtuvat toiminnasta. Seuraleikeissä riittää valikoimaa: voi mennä puuhippaa, vettä kengässä, polttopalloa, viimeistä paria. Ääneen luettu satu rauhoittaa jälkiruokaa odottavat.

Alkukesän aurinko pettää usein. Toiveikkaasti lähdetään liikkeelle sortseissa, ja kotiin palataan aivastellen, aiottua aiemmin. Lämpimät varavaatteet kuuluvat aina retkivarustukseen.

Piknikkiin kannattaa varata aikaa. Kelloa vilkuileva ei pääse aitoon huviretkitunnelmaan.

Tärkein varustus lienee piknikmyönteinen henki. Turha narina pilaa retken kuin retken. Huviretkeilijä saa varautua yllätyksiin, mutta elämyksiä on luvassa samalla mitalla.

Muista jokamiehen oikeudet

Saat mm:
liikkua jalan, hiihtäen, pyöräillen luonnossa paitsi pihamailla sekä sellaisilla pelloilla, niityiilä tai istutuksilla, jotka voivat kulkemisesta vahingoittua. poimia luonnonkukkia, luonnonmarjoja ja sieniä kulkea, uida ja peseytyä vesistöissä sekä kulkea jäällä Et saa mm:
tehdä avotulta toisen maalle ilman pakottavaa tarvetta häiritä kotirauhaa esim. leiriytymällä liian lähelle asumuksia tai meluamalla

Hyvät eväät retkelle

Ulkona ruokahalu kasvaa. Varaa riittävästi muonaa. Kiinteää mieluummin kuin keittoa. (Purjopiiras on helpompi nauttia maastossa kuin nuudelisoppa.) Aikuisten herkut eivät aina maistu lapsille. Lapsille lasten herkkuja. Kahvikissat: termospullot täyteen!

Tuikitarpeellista

Ruokailuvälineet hyvä veitsi pöytäliina lautasliinat talous- tai vessapaperia termospullo (lämmitä kuumalla vedellä ennen täyttämistä) kylmälaukku (jäähdytä kylmällä vedellä ennen täyttämistä) laastaria istuinalusia huopa vaihtovaatteita roskapusseja tai jätesäkki päivänvarjo tai sateenvarjo aurinkorasvaa

Viihdykettä

pallo krokettipeli pelikortit petanque-kuulat leija saippuakuplien puhallusvehje laulunsanoja yhteislaulun varalle

Halvat huvit

Miten loihtia elämään hauskaa, kivaa tai juhlavaa tuhlaamatta läjäpäin rahaa?

Tässä lapsiperheiden vihjeitä edullisiin harrastuksiin ja maksuttomiin menoihin. Listassa on ilmaiset tai korkeintaan kohtuullisesti maksavat harrastukset. Toki hintahaitaria saa venytettyä huikeasti monen menon kohdalla: lemmikkieläin voi maksaa maltaita, tai olla kotia kaipaava kissanpoika, jolle ongitaan särkiä ja syötetään puurontähteet.

Mökkielämä lunasti paikan listalla erään vastaajan sanoilla: "Mökkeily on halpaa jos voi käyttää anopin mökkiä. Mökillä ei oo mitään ostamista, rahaa ei mee kun ruokaan". Tunnelman luomisessa mielikuvitus voittaa rahan mennen tullen. Pieni on kaunista.

Kulttuurikansaa

lukeminen kirjaston satutunnit ja nukketeatteri kirjastoauto ulkoilmakonsertit puistojumpat muskari taidenäyttelyt seurakunnan musiikkileikkikoulu satujumppa ruokakurssit kirkossa käynti "Kytätään lehdistä ilmaistapahtumia ja mennään sitten niihin."

Kaupoissa - ostamatta

kauppakeskusten puuhapaikat kauppojen avajaiset joissa on kahvi- ja mehutarjoilu ikkunaostokset "Käydään tavaratalojen leikkikaluosastolla. Ei lapset kinua leluja kun on tehty selväksi etukäteen, että mennään vain katselemaan ja ihmettelemään." "Tavarataloissa kävely on kivaa. Niissä on usein lapsille leikkipaikat, joissakin jopa lasten kaitsentaa." "Käyn tyttäreni kanssa viikottain tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla kokeilemassa hajuvesiä näytepulloista. Kumpikin suihkuttaa käteensä kerrallaan vain yhtä hajuvettä ettei tuoksut mene sekaisin. Sitten vertaillaan kummalla on parempaa. Me kirjoitetaan tuoksujen nimet ylös ja pidetään listaa suosikkijärjestyksessä. Jos joskus on rahaa ostaa kunnon hajuvettä, ei ainakaan haksahda ostamaan sellaista mistä ei pidä."

Reipasta retkimieltä

leikkipuistot uimahalli uimaranta luistelu rusettiluistelut pulkkamäki pilkkiminen pyöräily partio sienestäminen marjastaminen peuhaaminen mökkeily kalastus telttaretket kävelyretket luontopolut koiran ulkoiluttaminen naapurin koiran ulkoiluttaminen sääpäiväkirjan pitäminen lintujen seuraaminen ongitaan kissalle kalaa tähtikuvioiden tunnistaminen taivaalta lumileikit: lumiukon, -linnan ja lyhdyn rakentaminen "Mökkielämä - jos voi mennä anopin mökille. Siellä ei oo mitään ostamista, rahaa ei mee ku ruokaan." "Käydään puistossa katsomassa ankkoja." "Käydään järven rannalla katsomassa sorsia." "Kuivataan leiväntähteitä ja käydään syöttämässä sorsia." "Meidän perheessä isä pelaa jalkapalloo, äiti on lapsen kanssa kentän laidalla kattomassa otteluja." "Retket epätavalliseen vuorokaudenaikaan: Esimerkiksi retket aikaisin aamulla tai myöhään yöllä ovat kokemuksia."

Tänään kotona

leikkiminen pullan paisto sämpylöiden leipominen lättyjen paisto sorminukkejen valmistaminen kotitekoisella muovailutaikinalla muovailu saunominen kylpyammeessa lutraaminen vesiväreillä maalaaminen hassuihin vaatteisiin pukeutuminen ja näytteleminen telkkarin katsominen lemmikkieläinten hoito "Me kuunnellaan radiosta kuunnelmia. Mennään ikäänkuin teatteriin, istutaan paikallaan ja kuunnellaan alusta loppuun." "Orkesteri esiintyy: isä soittaa kitaraa, lapset laulaa ja tanssii.

Kimpassa

talkoot kimpparuokailu sukuloiminen isovanhempien jututtaminen nyyttikestit yhteislaulu merkkipäivien muistaminen tempauksiin osallistuminen vapaaehtoistyö järjestössä toimiminen "Katetaan kauniisti ja ollaan ruokapöydässä yhtäaikaa." "Kyläillään muiden lapsiperheiden luona ja ne käy meillä." "Lehdistä katsotaan tapahtumapalstat ja mennään ilmaistapahtumiin." "Juhlitaan nimi- ja syntymäpäivät: kakkua, kortteja, pieniä lahjoja, laulua, puheita, vieraita."

Nähtävyydet

kotieläintilat kasvitieteelliset puutarhat luonnon- ja kansallispuistot museot liikennepuistot Korkeasaari: koko päiväksi näkemistä ja retkipaikka yhdellä lipulla. Seurasaari: pääsee ilmaiseksi kävelemään, erilliset museot maksavat. Suomenlinna: lauttalipun hinnalla paljon näkemistä. Hyvä retkipaikka. "Tekniikan museo ja Eläinmuseo ovat lasten suosikkeja. Muissakin museoissa on paljon kiinnostavaa pienillekin. Moniin lapset pääsevät ilmaiseksi, aikuisetkin halvalla." Taidemuseot. Lapsille on kokemus jo se, miten paljon museoissa on tilaa. Suuria, korkeita huoneita."

Maan ja taivaan väliltä

kirpputorit vitsien kertominen vanhojen valokuvien ja diojen katselu majanrakennus kasvimaan hoito makkaran paisto nuotiolla kivien maalaaminen auringonkukkaniityt: silmäniloa ja kukkia kotiin hyönteisten kerääminen ja tutkiminen sähköpostien ja korttien kirjoittaminen penkkiurheilu nojatuolimatkailu keräily: kivet, simpukat, postimerkit ja -kortit, nimikirjoitukset, kiiltokuvat, tarrat, pullonkorkit tarinoiden kertominen kortinpeluu ristisanat tikanheitto tietokilpailut vieraskirjan pitäminen joulukalenteri naamiaiset lauta- ja muistipelit Afrikan tähden pelaaminen askartelu laivanupotuspeli kummitusjuttujen kertominen kotiin jaettavissa ilmaislehdissä on tehtäväsivuja, joita ratkaistaan leikit: kuurupiilo, kymmenen tikkua, kirkonrotta, polttopallo, rosvo ja poliisi, viimeinen pari uunista ulos, purkkis, vinkki… seuraleikit: huhu kiertää, väripeli, rikkinäinen puhelin… pihan lasten omat urheilukilpailut etsitään puhelinluettelosta jänniä nimiä

Oletko jo kokeillut?

"Otan lapsen joskus mukaan töihin. Se nauttii kun saa olla päivän isän mukana työpaikalla." "Käydään seuraamassa urheiluharjoituksia kentän reunalla. Harjoituksiin ei tartte maksaa, toisin kuin otteluihin ja kilpailuihin." "Kesällä mennään Laukon torille syömään mustaa makkaraa ja kuuntelemaan katusoittajia. Talvella mennään vaan syömään makkaraa." (Tampere) "Kun asuu maalla ei tartte lähtee minnekään virikkeitten perään. On eläimiä ja ulkoilmaa. Lehmiä, lampaita, kanoja, sonneja ja mullikoita." (Hämeenkyrö) "Tehdään tuttavaperheiden kanssa taidenäyttelyitä ja pidetään niille avajaisia. Lapset ja aikuiset osallistuu, kaikkien töherryksiä ripustetaan jonkun meidän kodin seinille. Sitten leikitään avajaisia, kutsuvieraita tai taideostajia jotka hankkii taidetta kokoelmiinsa. "Me nostetaan lippu salkoon liputuspäivinä. Allakkaan merkitään liputuspäivät etukäteen ettei ne unohdu. Lapset osaa jo nostaa lipun. Me myös puhutaan siitä miks liputetaan. Mikä on esimerkiksi Aleksis Kiven päivä tai Puolustusvoimien lippujuhla tai Vappu." "Perjantai on meidän perheen pitsapäivä. Illaksi valmistetaan monta pellillistä pitsaa. Syönnin jälkeen löhötään isän ja äidin sängyllä ja katsotaan yhdessä italialaista tv-kanavaa."

Lapsen huolto ja tapaamisoikeus

Lapsen huolto on lapsen henkilökohtaisten asioiden hoitoa

Lapsen huollolla tarkoitetaan lapsen henkilökohtaisten asioiden hoitoa. Lapsen huoltoa koskevat keskeiset säännökset ovat laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta.

Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä.

Lapsen huoltajia ovat hänen vanhempansa tai henkilöt joille lapsen huolto on uskottu. Lapsen huolto päättyy, kun lapsi täyttää 18 vuotta.

Huoltajien tulee turvata lapselle hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito. Lapselle on pyrittävä antamaan turvallinen ja virikkeitä antava kasvuympäristö sekä lapsen taipumuksia ja toivomuksia vastaava koulutus.

Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää.

Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen ruumiillista kurittamista arvioidaan lapseen kohdistuvana pahoinpitelyrikoksena. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1993:151 lapsen huoltaja tuomittiin rangaistukseen lievästä pahoinpitelystä, kun hän oli kasvatustarkoituksessa aiheuttanut lapselle kipua tukistamalla ja luunappeja antamalla

Huoltajan tehtävänä turvata lapsen kehitys ja hyvinvointi

Lapsen huoltajan on turvattava lapsen kehitys ja hyvinvointi. Tässä tarkoituksessa huoltajalla on oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, asuinpaikasta sekä muista henkilökohtaisista asioista.
Lasta on kuultava ja hänen näkemyksiinsä on kiinnitettävä huomiota lapsen iän ja kehitysasteen mukaisesti tehtäessä päätöstä lasta koskevassa asiassa. Ennen kuin huoltaja tekee päätöksen lapsen henkilökohtaisessa asiassa, hänen tulee keskustella asiasta lapsen kanssa, jos se lapsen ikään ja kehitystasoon sekä asian laatuun nähden on mahdollista. Päätöstä tehdessään hänen on kiinnitettävä huomiota lapsen mielipiteeseen ja toivomuksiin.

Huoltaja myös edustaa lasta lapsen henkilöä koskevissa asioissa. Lapsen huoltaja toimii yleensä myös lapsen edunvalvojana eli henkilönä, joka hoitaa lapsen taloudellisia asioita. Lapsen taloudellisten asioiden hoitamisesta on säännökset holhoustoimilaissa.

Lapsen huoltajat ovat yhteistoimintavelvollisia. Lapsen huoltajat vastaavat yhdessä lapsen huoltoon kuuluvista tehtävistä ja tekevät yhdessä lasta koskevat päätökset, jollei toisin ole säädetty tai määrätty. Jos lapsella on enemmän kuin yksi huoltaja ja toinen lapsen huoltajista (tai joku huoltajista huoltajia ollessa enemmän kuin kaksi) ei matkan, sairauden tai muun syyn vuoksi voi osallistua lasta koskevan päätöksen tekemiseen ja ratkaisun viivästymisestä aiheutuisi haittaa, ei hänen suostumuksensa asiassa ole tarpeen. Asiasta, jolla on huomattava merkitys lapsen tulevaisuuden kannalta (esimerkiksi asuinpaikan valinta tai uskontokunnan vaihtaminen), voivat huoltajat kuitenkin päättää vain yhdessä, jollei lapsen etu ilmeisesti muuta vaadi.

Lapsen huoltajien määräytyminen

Lapsen vanhemmat, jotka lapsen syntyessä ovat avioliitossa keskenään, tulevat lain perusteella suoraan lapsensa huoltajiksi. Jos vanhemmat eivät lapsen syntyessä ole avioliitossa keskenään, on äiti yksin lapsensa huoltaja. Vanhemmat, jotka eivät ole keskenään avioliitossa, voivat sopia lapsen huollon uskomisesta molemmille vanhemmille. Kunnan sosiaaliviranomainen vahvistaa vanhempien tekemän sopimuksen lapsen huollosta. Ennen kuin huoltoa koskevan sopimuksen vahvistamista tulee isyys olla vahvistettu.

Jos toinen vanhemmista on yksin lapsensa huoltaja ja vanhemmat menevät keskenään avioliittoon, tulevat he molemmat lapsensa huoltajiksi.

Jos lapsen huoltoon liittyvistä kysymyksistä ei päästä vanhempien kesken sopimukseen, huoltoriidan ratkaisee tuomioistuin.

Lapsen asuminen

Lapsen asumista koskevat kysymykset nousevat esille vanhempien erotessa. Vanhemmat voivat keskenään sopia lapsen asumisesta monin eri tavoin. Lapsen asumisesta päätettäessä lähtökohtana tulee olla lapsen etu.

Lapsen on virallisesti oltava kirjoilla yhdessä paikassa myös sellaisessa tapauksessa, jossa hän asuu vuoroin kummankin vanhemman luona.

Lapsen tapaamisoikeus

Lapsen tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapselle oikeus pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Lapsella on oikeus tavata vanhempaansa, jonka luona hän ei asu. Lapsen oikeus tavata vanhempaansa ei ole sidoksissa siihen, onko vanhempi lapsen huoltaja vai ei.

Tapaamisoikeus voidaan vahvistaa vain lapsen ja vanhemman välille, joten esimerkiksi lapsen ja isovanhemman välille tapaamisoikeutta ei ole mahdollista vahvistaa.

Huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan asian ratkaiseminen

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia on ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti. Ratkaisussa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, miten huolto ja tapaamisoikeus parhaiten toteutuvat vastaisuudessa.


Kunnan sosiaalitoimen vahvistama vanhempien sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta

Kuntien sosiaaliviranomaiset vahvistavat vuosittain vajaat 40 000 sopimusta koskien lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta. Vahvistetuissa huoltoa koskevissa sopimuksessa vajaassa 90 %:ssa on sovittu yhteishuollosta. Yhteishuolto tarkoittaa, että molemmat vanhemmat toimivat lapsen huoltajina. Yksinhuollolla tarkoitetaan, että lapsen huolto on uskottu vain toiselle vanhemmista. Huollosta yksin äidille on sovittu noin 10 %:ssa ja yksin isälle noin 2 %:ssa kaikista tapauksista. Ellei avioeron yhteydessä tai sen jälkeen tehdä huollosta sopimusta tai tuomioistuimen päätöstä, jatkuu huolto yhteisenä.

Vanhemmat voivat sopia siitä:
että lapsen huolto uskotaan molemmille vanhemmille yhteisesti, että lapsen tulee asua toisen vanhempansa luona, jos vanhemmat eivät asu yhdessä, että lapsen huolto uskotaan yksin toiselle vanhemmalle, että lapsella on oikeus vanhempien sopimalla tavalla pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta tehdään kirjallisesti ja esitetään vahvistettavaksi sen kunnan sosiaalitoimessa, missä lapsella on asuinpaikka. Sosiaalitoimen on, harkitessaan voidaanko sopimus vahvistaa, otettava huomioon lapsen etu ja lapsen omat toivomukset. Sopimus, jonka sosiaalitoimi on vahvistanut, on voimassa ja voidaan panna täytäntöön niin kuin tuomioistuimen antama lainvoimainen päätös.

Tuomioistuimen päätös lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta

Tuomioistuimissa käsitellään vuosittain vajaat 5000 asiaa koskien lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikutta. Toisin kuin sosiaalitoimi tuomioistuimessa voidaan päättää myös huollon uskomisesta jollekin muulle kuin vanhemmalle. Tuomioistuin voi myös antaa työnjakomääräyksiä huoltajien kesken.

Tuomioistuin voi päättää:
että lapsen huolto uskotaan molemmille vanhemmille yhteisesti, että lapsen tulee asua toisen vanhempansa luona, jos vanhemmat eivät asu yhdessä; että lapsen huolto uskotaan yksin toiselle vanhemmalle, että lapsen huolto uskotaan vanhempien ohella tai sijasta yhdelle tai useammalle henkilölle, joka on antanut tähän suostumuksensa, että lapsella on oikeus pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Jos vanhemmat tai toinen heistä ovat lapsensa huoltajia, voi tuomioistuin uskoa lapsen huollon vanhempien sijasta yhdelle tai useammalle henkilölle vain, jos tähän on lapsen kannalta erittäin painavia syitä.

Jos lapsella on kaksi (tai useampia) huoltajaa, tuomioistuin voi tarvittaessa antaa määräyksiä huoltajan tehtävistä, oikeuksista ja velvollisuuksista sekä päättää tehtävien jaosta huoltajien kesken (ns. rajoitetuttu yhteishuolto). Tapaamisoikeudesta päättäessään tuomioistuimen tulee antaa tarkemmat määräykset tapaamisen ja luonapidon ehdoista.

Tuomioistuimen on ratkaistessaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia otettava huomioon lapsen etu ja lapsen omat toivomukset. Kun tuomioistuin käsittelee huolto- ja tapaamisoikeusasiaa, se usein pyytää asiassa selvityksen kunnan sosiaalitoimelta.

Sopimuksen tai päätöksen muuttaminen

Kunnan sosiaalitoimen vahvistamaa sopimusta tai tuomioistuimen päätöstä lapsen huollosta tai tapaamisoikeudesta voidaan muuttaa, jos olosuhteet ovat sopimuksen vahvistamisen tai päätöksen antamisen jälkeen muuttuneet taikka jos tähän muutoin on aihetta.

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpano

Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuspäätöksen täytäntöönpanosta on määräykset erillisessä täytäntöönpanolaissa. Täytäntöönpantavia tuomioistuimen päätöksiä ovat lapsen huoltoa koskeva päätös, päätös lapsen luovuttamisesta huoltajalleen, lapsen tapaamisoikeudesta annettu päätös ja päätös siitä, kenen luona lapsen tulee asua. Laki koskee myös sosiaalitoimen vahvistamien lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevien sopimusten täytäntöönpanoa.

Jos lapsi on täyttänyt 12 vuotta, täytäntöönpanoon ei saa ryhtyä vastoin lapsen tahtoa. Täytäntöönpanoon ei saa ryhtyä myöskään vastoin 12 vuotta nuoremman lapsen tahtoa, jos lapsi on niin kehittynyt, että häneen tahtoonsa voidaan kiinnittää huomiota.

Täytäntöönpanoa haetaan käräjäoikeudelta. Lapsen huoltoa koskevan alle kolme kuukautta vanhan päätöksen täytäntöönpanoa voidaan hakea myös lapsen asuin- tai oleskelupaikan ulosottomieheltä.

Huolto- ja tapaamisoikeuspäätöksen täytäntöönpanolaki korostaa täytäntöönpanosovittelun ensisijaisuutta suhteessa lain mahdollistamiin pakkokeinoihin Käytettävissä olevia pakkokeinoja ovat uhkasakko ja nouto. Lasta ei voida määrätä noudettavaksi silloin, kun uhkasakon voidaan katsoa riittävän.

Hyödyllisiä linkkejä

Finlex – Valtion säädöstietopankki

Oikeuslaitoksen sivut

Suomen Asianajajaliiton sivut

Suomi.fi-sivusto (julkishallinnon verkkopalveluiden yhteinen osoite)

Oikeusministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriö

Lastensuojelun Keskusliitto

Lapsen elatus, elatusapu ja elatustuki

Lapsen elatus

Lapsen elatuksella tarkoitetaan lapsen kehitystason mukaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämistä, lapsen tarvitseman hoidon ja koulutuksen turvaamista ja näistä aiheutuvista kustannuksista vastaamista.

Elatusta koskevat keskeiset säännökset ovat laissa lapsen elatuksesta. Lain mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen. Lapsen elatusoikeuden perusteena ovat hänen yksilölliset tarpeensa. Lapsen elatus muodostaa lapsen huollon taloudellisen perustan.

Elatusvelvollisuus on lapsen vanhemmilla eli lapsen äidillä ja isällä. Vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. Vanhempien elatuskykyä arvioitaessa otetaan huomioon seuraavat seikat:
vanhemman ikä, työkyky, mahdollisuus osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrä sekä vanhemman lakiin perustuva muu elatusvastuunsa. Elatusvastuun ei siis tarvitse jakautua tasan vanhempien kesken, vaan vanhemman yksilöllinen elatuskyky on vanhemman elatusvastuun perustana.

Vanhempien elatusvastuun laajuutta arvioitaessa otetaan huomioon myös lapsen kyky ja mahdollisuudet itse vastata elatuksestaan sekä seikat, joiden johdosta vanhemmille ei aiheudu lapsen elatuksesta kustannuksia tai ne ovat vähäiset.

Lapsen oikeus saada elatusta vanhemmiltaan päättyy lapsen täyttäessä 18 vuotta. Vanhemmat kuitenkin vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 18 vuotta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi.

Elatusapu

Lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi elatusapua, jos vanhempi ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta tai, jos lapsi ei pysyvästi asu vanhempansa luona. Elatusapu on tarkoitettu elatukseen oikeutetun lapsen tarpeiden tyydyttämiseen.

Elatusavun määrä ja sen suorittamistapa vahvistetaan sopimuksella tai tuomiolla. Elatusapua maksetaan kuukausittain, jollei toisin ole sovittu tai määrätty. Elatusapu voidaan vahvistaa maksettavaksi suoritettavaksi eri määräisenä eri ajanjaksoilta. Velvollisuus suorittaa elatusapua päättyy, kun lapsi täyttää 18 vuotta, jollei toisin ole sovittu.

Laissa ei ole määräyksiä elatusavun suuruudesta, mikä on johtanut epäyhtenäiseen käytäntöön. Parhaillaan oikeusministeriön asettamassa työryhmässä valmistellaan ohjeistusta elatusapujen suuruudesta.


Kun elatusavun maksamisesta sovitaan, on sopimus syytä tehdä kirjallisena ja vahvistuttaa sopimus sosiaalitoimessa. Kunnan sosiaaliviranomaisen vahvistama elatusapusopimus tai tuomioistuimen elatusaputuomio mahdollistaa maksamatta jääneen elatusavun perimisen ulosottoteitse elatusvelvolliselta sekä mahdollistaa elatustuen hakemisen.

Vahvistetun elatusavun määrää ja elatusavun suorittamistapaa voidaan muuttaa uudella sopimuksessa tai tuomiolla olosuhteiden olennaisen muuttumisen johdosta. Myös tapauksessa, jossa elatusapua koskevan sopimuksen katsotaan olevan kohtuuton, on mahdollista muuttaa elatusapua.

Elatustuki

Elatustukea maksetaan lapselle, jonka elatusvelvollinen vanhempi on laiminlyönyt elatusavun maksamisen tai ei pysty maksamaan elatusapua. Elatustukea saa myös lapsi, jonka isyyttä ei ole voitu vahvistaa. Lapselle maksetaan hakemuksesta elatustukea lapsen elatuksen turvaamiseksi kunnan varoista. Täysimääräinen elatustuki vuonna 2006 on 118,15 euroa kuukaudessa elatusvelvollisen osalta. Elatustukea tarkistetaan elinkustannusindeksin mukaan. Elatustuen maksaminen ei vaikuta elatusvelvollisen velvollisuuteen suorittaa elatusapu täysimääräisenä. Kunnalla on oikeus periä maksettu elatustuki elatusvelvolliselta.

Elatustukea maksetaan lapselle, kun
elatusvelvollinen on laiminlyönyt elatusavun suorittamisen, avioliiton ulkopuolella syntyneet lapsen isyyttä ei ole vahvistettu, elatusapua ei ole voitu vahvistaa samanaikaisesti isyyden vahvistamisen kanssa, elatusapuvelvollisuus on ratkaistu, mutta elatusapua ei ole vahvistettu puutteellisen elatuskyvyn vuoksi tai elatusavun määrä on vahvistettu elatustuen määrää pienemmäksi tai eräissä tapauksissa vanhemman adoptoidessa lapsen yksin.

Hyödyllisiä linkkejä

Finlex – Valtion säädöstietopankki

Oikeuslaitoksen sivut

Suomen Asianajajaliiton sivut

Suomi.fi-sivusto (julkishallinnon verkkopalveluiden yhteinen osoite)

Oikeusministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriö

Lastensuojelun Keskusliitto

Lastensuojelu

Yleistä

Lastensuojelu voidaan ymmärtää laajassa ja suppeassa merkityksessä. Laajassa merkityksessä lastensuojelulla tarkoitetaan kaikkia yhteiskunnan toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on turvata lasten terveys, kehitys ja kasvu sekä perheiden tukeminen niiden kasvatus- ja huolenpitotehtävissä.

Suppeassa merkityksessä lastensuojelulla tarkoitetaan niitä erityisiä toimia, joihin kunnan sosiaalitoimi ryhtyy, kun lapsen kasvuolot vaarantuvat tai kun lapsi itse käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään. Lastensuojelua koskevat keskeiset säännökset ovat lastensuojelulaissa.

Lastensuojelulain mukaan lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä etusija erityiseen suojeluun. Lastensuojelun tarkoituksena on turvata lapsen oikeudet vaikuttamalla yleisiin kasvuoloihin, tukemalla huoltajia lasten kasvatuksessa sekä toteuttamalla perhe- ja yksilökohtaista lastensuojelua.

Kunnan on huolehdittava siitä, että lastensuojelu järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve sitä edellyttää. Kunnan sosiaalihuollon toimielin myös hyväksyy yleiset perusteet ja ohjeet lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi.

Kasvuolojen kehittäminen ja kasvatuksen tukeminen

Lastensuojelulain mukaan sosiaalitoimen ja kunnan muiden viranomaisten on seurattava ja kehitettävä lasten ja nuorten kasvuoloja sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä. Sosiaalitoimen on myös välitettävä tietoa lasten ja nuorten kasvuoloista ja sosiaalisista ongelmista sekä annettava asiantuntija-apua muille viranomaisille, kunnan asukkaille ja kunnassa toimiville yhteisöille.

Kunnan on sosiaali- ja terveydenhuoltoa, koulutointa sekä muita lapsille, nuorille ja lapsiperheille tarkoitettuja palveluja kehittäessään pidettävä huolta myös siitä, että näiden palvelujen avulla tuetaan huoltajia lasten kasvatuksessa ja kyetään saamaan selville lasten, nuorten ja lapsiperheiden erityisen tuen tarve. Palveluja kehitettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota lasten ja nuorten tarpeisiin ja toivomuksiin.

Kunnan tulee järjestää kunnan koululaitoksen piirissä oleville oppilaille riittävä tuki ja ohjaus sekä muut tarpeelliset toimet koulunkäyntiin ja oppilaiden kehitykseen liittyvien sosiaalisten ja psyykkisten vaikeuksien poistamiseksi sekä koulun ja kotien välisen yhteistyön kehittämiseksi (mm. koulupsykologi- ja koulukuraattoripalvelut).
 
Kun aikuiselle annetaan sosiaali- ja terveydenhuollon, kuten päihdehuolto- ja mielenterveyspalveluja, on otettava huomioon myös aikuisen huollossa olevan lapsen hoidon ja tuen tarve.

Perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun toimintamuodot ja periaatteet

Perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun toimintamuotoja ovat avohuollon tukitoimet, huostaanotto ja sijaishuolto sekä jälkihuolto. Perhe- ja yksilökohtaisessa lastensuojelussa on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu sekä tuettava lapsen vanhempien ja muiden lasta hoitavien henkilöiden kasvatusmahdollisuuksia lapselle suotuisten kasvuolojen vakiinnuttamiseksi.

Kun sijaishuolto on tarpeen ja se on lapsen edun mukainen, se on järjestettävä viivytyksettä. Sijaishuollolla tarkoitetaan lapsen sijoittamista kodin ulkopuoliseen huoltoon. Perhe- ja yksilökohtaisessa lastensuojelussa on toimittava mahdollisimman hienovaraisesti sekä siten, ettei toimenpiteillä aiheuteta vahinkoa lapsen suotuisalle kehitykselle.

Kunnan sosiaaliviranomaisen velvollisuus ryhtyä avohuollon tukitoimiin

Lastensuojelun avohuollon tukitoimia ovat mm. lapsen asumisen tukeminen, kotipalvelut, tehostettu perhetyö, kasvatus- ja perheneuvonta, äitiyden erityinen suojelu, päihde- ja muu psykososiaalinen terapia, perhekuntoutus sekä lapsen harrastusten ja koulunkäynnin erityinen tukeminen. Lapsi voidaan sijoittaa avohuollon tukitoimena myös perheen ulkopuolelle lastensuojelulaissa säädetyin edellytyksin.

Kunnan sosiaaliviranomaisen on ryhdyttävä avohuollon tukitoimiin viipymättä:
jos kasvuolot vaarantavat tai eivät turvaa lapsen tai nuoren terveyttä tai kehitystä tai jos lapsi tai nuori käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään.  Kunnan sosiaaliviranomaisen velvollisuus lapsen huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen

Lapsen huostaanotto on kunnan sosiaaliviranomaisen päätökseen perustuva toimi lapsen sijoittamiseksi kodin ulkopuoliseen hoitoon eli sijaishuoltoon. Huostaanotossa lapsen huoltajien oikeus määrätä lapsen olinpaikasta ja huoltajien tehtävät lapsen kasvattajana siirtyvät kunnan sosiaaliviranomaiselle.

Kunnan sosiaaliviranomaisen on otettava lapsi huostaan ja järjestettävä hänelle sijaishuolto: jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kodin olosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai jos lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään ja jos avohuollon tukitoimet eivät ole tarkoituksenmukaisia tai mahdollisia taikka jos ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi ja ja jos sijaishuollon arvioidaan olevan lapsen edun mukaista. Muutosta lapsen huostaanottoa, sijaishuoltoon sijoittamista ja huostassapidon lakkaamista koskevassa asiassa voivat hakea 12 vuotta täyttänyt lapsi, lapsen vanhempi, lapsen huoltaja sekä henkilö, jonka hoidossa ja kasvatuksessa lapsi on tai on ollut välittömästi ennen kyseisen päätöksen valmistelua ollut.

Huostaanotetun lapsen huolto

Kun lapsi on otettu kunnan sosiaaliviranomaisen huostaan, sosiaaliviranomaisella on huostaanoton tarkoituksen toteuttamiseksi oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta sekä olinpaikasta. Sosiaaliviranomaisen tulee kuitenkin pyrkiä yhteistoimintaan lapsen vanhempien ja muiden huoltajien kanssa.

Kunnan sosiaaliviranomainen tai lastensuojelulaitoksen johtaja päättää huostaanotetun lapsen ja tämän vanhempien ja muiden lapselle läheisten henkilöiden välisestä yhteydenpidosta. Huostassapidon aikana tuomioistuin voi päättää siitä kenelle lapsen huolto ja edunvalvonta on uskottava.

Huostassapidon lakkaaminen

Kunnan sosiaaliviranomaisen on lopetettava huostassapito, kun huostassapidon ja sijaishuollon tarvetta ei enää ole, jollei lopettaminen ole selvästi vastoin lapsen etua. Lapsen etua harkittaessa on otettava huomioon sijaishuollon kestoaika, lapsen ja sijaishuoltoa antavan välillä vallitsevan suhteen laatu sekä lapsen ja hänen vanhempiensa välinen kanssakäyminen. Huostassapito lakkaa, kun lapsi täyttää 18 vuotta.

Lastensuojelulain mukainen ilmoitusvelvollisuus ja ilmoitusoikeus

Velvollisuudesta tehdä lastensuojeluilmoitus on säännös lastensuojelulaissa. Sosiaali- ja terveydenhuollon, koulutoimen, poliisitoimen tai seurakunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevalla henkilöllä on velvollisuus lastensuojeluilmoituksen tekemiseen, jos hän on virkaa tai tointa hoitaessaan saanut tietää ilmeisestä perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta. Ilmoitus tehdään kunnan sosiaalitoimelle.

Lastensuojelulain mukainen ilmoitusvelvollisuus menee salassapitovelvollisuuden edelle. Tapauksessa, jossa henkilö on lastensuojelulain mukaan ilmoitusvelvollinen, hänen on tehtävä lastensuojeluilmoitus, vaikka hänellä olisi salassapitovelvollisuus jonkun muun lain perusteella.

Myös muu kuin lastensuojeluilmoituksen tekemiseen velvollinen henkilö voi tehdä lastensuojeluilmoituksen.

Hyödyllisiä linkkejä

Finlex – Valtion säädöstietopankki

Oikeuslaitoksen sivut

Suomen Asianajajaliiton sivut

Suomi.fi-sivusto (julkishallinnon verkkopalveluiden yhteinen osoite)

Oikeusministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriö

Lastensuojelun Keskusliitto

Leikkipaikka

Leikkipaikka on satojen leikkien aarrearkku aikuisille ja lapsille. Poimi sieltä ohjeita ja kokeile!

Leiki lasten kanssa monenlaisia leikkejä, jotta jokainen kokee onnistuvansa jossakin. Leikkiessä opetellaan myös häviämään ja kestämään tappiota. Anna leikille tilaa elämässä!

Tutustumis-, vuorovaikutus- ja nimileikit

Tutustumis-, vuorovaikutus- ja nimileikkien tarkoituksena on saada ryhmän jäsenet tutustumaan toisiinsa. Näiden leikkien avulla voidaan lähestyä uusia asioita, joihin ryhmän on tarkoitus paneutua. Leikit vahvistavat ryhmän yhteishenkeä, poistavat pelkoja ja auttavat keräämään rohkeutta. Leikit sulattaat jään ja kohottavat tunnelmaa.

.

Mielikuvitusleikit

Mielikuvitusleikeissä irrotellaan ja hullutellaan. Mielikuvitusleikeissä ei kilpailla eikä niissä voi leikkiä oikein tai väärin. Roolileikit ovat oiva esimerkki mielikuvitusleikeistä. Mielikuvitusleikit rikastuttavat lapsen sisäistä kuvittelukykyä. Niissä annetaan tilaa vapaalle ja välittömälle oivallukselle, keksimiselle ja muuntelulle.

Hoksaamisleikit

Hoksaamisleikit ovat erinomaista ajanvietettä. Tilaa ei usein tarvita paljoa. Esimerkiksi automatkoilla voidaan leikkiä Rehtorin kissaa - aika kuluu ja matka joutuu. Hoksaamisleikit kehittävät nokkeluutta, tarkkuutta, huomiokykyä ja sananäppäryyttä. Mikä parasta, nämä leikit ovat hauskoja ja saavat leikkijät nauramaan!

Liikuntaleikit

Liikkuminen on olennainen osa leikkiä. Liikuntaleikeissä lapset saavat purkaa toiminnantarvettaan ja oppivat samalla ryhmässä toimimista. Leikeissä lapset harjoittavat ja vahvistavat liikuntataitojaan esimerkiksi juoksemalla, hyppäämällä, kiipeämällä, nostamalla ja vetämällä.

.

Pienten lasten leikit

Pienten lasten leikeissä tärkeintä on yhdessäolo ja läheisyys. Vaikka leikit ovat aikuisesta yksinkertaisia, ne vaikuttavat lapsen fyysiseen, kielelliseen sekä sosiaaliseen kehitykseen. Pienten lasten leikkeihin kuuluvat esimerkiksi sormileikit, sylileikit ja lorutukset. Niiden kautta lapsi alkaa tutustua leikkien rikkaaseen maailmaan.

Ulkoleikit

Ulkoleikit kehittävät kehon hallintaa ja sosiaalista kanssakäymistä - mikä parasta, raittiissa ulkoilmassa. Sääntöleikit kuuluvat olennaisesti ulkoleikkeihin. Niissä lapsi oppii toimimaan yhteisten sopimusten mukaan ja kunnioittamaan niitä. Ulkoleikkeihin tarvitaan tilaa. Esimerkiksi välitunnit sopivat mainiosti ulkoleikkien leikkimiseen.

Riehumisleikit

Riehumisleikeissä sallitaan energian purkautua, ne eivät ole kovin järjestäytyneitä, niissä hullutellaan ja melutaan. Riehumisleikit vaativat tilaa ja ovat mitä parhaimpia fyysisen voiman mittelyleikkejä. Riehumisleikit ovat siis kovaa menoa!

Rauhoittavat leikit ja loppuleikit

Näillä leikeillä on hyvä lopettaa jokin meneillään oleva asia tai siirtyä uuteen aiheeseen. Monissa leikeissä harjoitellaan toisten kuuntelemista. Leikit vaativat keskittymistä, parantavat itsetuntemusta ja lisäävät leikkijöiden välistä turvallisuuden ja läheisyyden tunnetta. Ne sopivat erityisesti iltaleikeiksi.