sitä yrittää kovasti saada elämään iloa ja riemua, mutta ennen pitkään huomaa että se ilo muuttuukin suruksi ja kyyneleeksi. Ihan pienestäkkin asiasta tulee iso paha mieli ja raivo ja kiukku.  Jollei asiat mee niin kun haluaa, pinna palaa ja armoton väsy tarttuu kädestä ja alkaa viemään kohti johonkin muualle, kun sinne minne minä haluan.

Miksei ihminen voi olla joka päivä ja joka hetki yhtä iloinen. Miksi jonkun tarvii yrittää jaksaa talsia viimisillä voimilla eteenpäin. MIksei kaikilla ole yhtä helppoa.

Tein yhen askeleen tänään, Ehkä se vaikean ja vaativamman viel, sillä soitin lääkärille. Tosin häneltä oli soittoaika jo menny, mutta ihana vastaanottovirkailija sanoi että kertoo sellaisia terveisiä että kaipailen. No mahanko sellai nyt ees kaipailla.

Mun on vaan pakko jotenkin saada tietää miten jaksan eteenpäin. EIhän lääkäri eikä lääkkeet siihen auta, mutta pelkään hemmetisti sitä että olen marraskuussa jo ihan loppu eikä siitä oikeudenkäynnistä tule yhtikäs mitään.

Olen 2 yötä ollu ja nukkunut vanhempien olohuoneen lattialla. Iidalla on onneks oma sänky täällä. En va jotenkin kai uskalla mennä tonne kotiin. Olin mä toista tuntia tänään aamulla siel jo, mut äkkiä tulin tänne takas. Mikä ihme siel on.

PELKO, tulee tunne että joku kattoo ikkunan takana tai tulee ovista tai ikkunoista. Se inhottava tunne, et joku siel hiippailee, mut mä en näe sitä. Jos kävelee pimeessä, se kaataa tai heittää jonkun tavaran eteeni että kompastun. Kaikki ne äänet, ihan normaalitkin.... vessassa käynti, kraanan avaisu valon sammutus, se pelottaa.

PAINAJAISET, kun silmät sulkee alkaa tulee eteen kaikkea. Ihan kun eläisin menneisyydessä, osittain se sitä on, mut ei kaikki. EI niitä ole tapahtunut eikä voi enää tapahtuakaan, koska en ole lapsi enää. Onko ne sitten niitä joita olis pitänyt tapahtua?  Se on niin todellista että on ihan hyvä olla, mutta herätessä tulee todella sekava olo ja olen ihan tuskassa hiessä. Siitä tiedän että kaikki ei ole kunnossa.

TOIMELIAISUUS on täysin kateessa. Hiukan aikaan jaksan käsitöitä tehä, mutta sitten laitan sen sivuun ja teen ehkä jotain muuta tai olen vaan. Halu olisi suuri mutta kun ei pysty.

mitähän järkeä tässäkin taas on...