Väsy alkaa painaa tänne puolen tietsikkaa. Päivä on ollut raskas ja vaihteleva. On ollut masentavia asioita, mutta myös iloisia asioita.

Ruokaa olen tehnyt ja olen myös yrittänyt pitää jonkinlaista päiväjärjestystä. Kattonut miten mikäkin luonnistaa ja koska.

Olen myös jaksanut rauhallisesti kuunnella tytön kitinöitä, joita hän väsyneenä tarhan jälkeen anto tulla. Mutta kaikesta selvisimme.

Jaksoin tapella mahdottomien ruuvvien kanssa ja sain 3 ikkunaan tollaiset verhot asennettua, oikein ja ilman että loukkas ketään.

Olen taas tyhmänä aloittanut uutta kutomis juttua, tai virkkaamista. Tällä hetkellä kolmiohuivia ja tilanteen pystyy seuraa vierestä, niin ku kaikkea mitä mä teen.

Sain aamulla valmiiksi ne kolibrisukat ja vanhemmat ainakin sanoi niiden olevan ihan ok:t

Näin isäni pitkästä aikaa hyvän tuulisena ja vapaa ehtoisesti lähti tyttöä hakee tarhasta mun kans.

Olen tehnyt tänään muutamia jumppaliikkeitä palloni kanssa ja hyötyliikkunut 4x 5 min.

Ostin pakkaseen kauhiasti kasviksia, mutta en paljon lihaa. Olen ajatellut alkaa maistaa kukka- ja parsakaalia. Lupasin tytölle alkaa opettelee maistaa niitä, ettei mun tarvi yksin hänelle niitä tehdä. Ehkä teenkin jossain vaiheessa kukkakaaliperunasosekeittoa.

Mutta tässä tämä kai tällä erää olisi. Jospa tämä pää hiljenisi että aamulla jaksan herätä ja viä tytön taas ja saan siitä sen 2x 5 min hyötyl. pisteet. Jos alan tälläi sitten niitä laittaa ja kerämään liikuntapisteitä aina. Pitäis varmaan johonki laittaa ylös miten niitä pisteitä sitten saa. tai jos sitten teen va niin että joka 5 minuutista saan yhen pisteen. Tarvii miettiä.

Mutta taidan kirjoittaa kansiooni muutamia reseptejä viel ja sitten alkaa nukkuu tytön kanssa. Aamulla taas taidan tulla, jollen eksy taas tekee tai kokoamaan 3 d kuvia, niin kun tänään kokosin vissiin 4 jo. Pitäis kai niistä kortit sitten tehä. Olen muuten tänään laittanut ekat kortit myyntiin myyntisivulla.