Sain vihdoin purettua toista sataa kuvaa puhelimesta koneelle. Tosin äitin koneelle kun oma vietiin ti taas korjattavaksi. Onneksi on äitin kone, mitä saan käyttää....

Kun kerran on näitä pelkoja ym. olen koko viikon joutunut peruu menoni ja pysynyt aika visusti omissa oloissa. Se sitten näkyy aika paljon tekemisistä ja sellaisista. Olen mä kerran ulkona prinsessan kanssa ollu. Mutta pelko ja häpiä sen jälkeen on laittanut mut pois ihmisten joukoista.

Olen päättänyt eilen, että alan syömään ees hieman puuroa aamuisin. ELi eilen tein puolet kaurapuuropussista puuroa ja tänään lisää. Syön sitten jotain viel päivälläkin.

Isä on ajokiellossa, mutta silti auto on poissa. Onko se sitten pitkien matkojen koska pasi lähti isän kans mökille.

Äitin penisiliini puree. On kuulemma huomenna menossa jo töihin ja mä oon prinsessan kans yksin. Pitkästä aikaa. Alku viikosta hän tulee kotiin pitkästä aikaa yöksi ja se alkaa jo nyt hermostuttaa. Pelot valtavat ni että painajaiset jylläävät pitkin öitä. Pitäis jotenkin saada itteni ok, että ma-ti yön voin olla prinsessan kanssa. Hitto näitä uusia lääkkeitä, jotka tota pelkoa mulle laittaa. Muuta hyötyä siitä ei olekaan. Tosin voi siinä olla sekin ettei ne auta ja tämä pelko on ei-lääkkeistä.

Mut nyt kuvia, joita sitten on laidasta laitaan....