TAukoa on ollut, ihan oman terveyteni takia. Eipä tosin se paljon parempi nytkään ole. Mutta tällästä tämä yh elämä on, kun yrittää jaksaa jakautua moneen eriin osin, saamatta apua oikeastaan missään.

Huomasin tossa että yhessä keskustelufoorumissa, missä olen ollut. Ehkä alan jättää sen kokonaan pois. PAljon enemmän alkaa saada apua muualta ja jollei saa apua, niin on sit saamatta. Jos kerran mun tekstejä tykätään poistaa milloin minkäkin syyn takii tai sellaista, niin onko siinä mitenkään järkeä roikkua siellä?

Sain viime viikolla VIHDOIN oman tietokoneen, mutta suruksi huomasin että olisi ehkä ollu parempi olla saamatta. Tänään iso mies tuli ja haki sen korjattavaksi. Ei se hemmetin kone ikinä ees toiminutkaan. Mä niin toivon että saisin oman koneen ja voisin käyttää haaveitani toteen ja alkaa olla hieman aktiivisempi netissäkin ja päivitellä hieman näitäkin sivuja. Jos vaikka sais kävijöitä enemmän. Harmikseni vaan olen huomannut että kävijäjuttu on jämähtänyt tohon joulukuun 19 päivään ja laskurista en tiä miten sellaisen saisin.Voimani ovat sen verran heikot ettei ole oikein jaksanut mitään käsillä tehä eikä istua koneella. Mutta toivon että jossain vaiheessa viel saisin syötyä normaalisti. Ettei ihan tarvi sairaalaan mennä. Mut mistä se torstaina tietää jos lääkäri laittaa osastolla...

Mut voimia kävijöille, jos niitä täällä on ollu. On jokunen ainakin ollu ja huomasin tossa että yksi uusikin on käynyt kommentoimassa. Ihania kommentteja olette laittaneet. Niistä jotenkin saa sitten sitä voimaa jatkaa tämänkin pitämistä ja näyttämistä...

Tuli tossa mieleen että syksyllä tai kesäällä taisin tehä tytölle muutaman t-paidan niin että ostin kaupasta paidan ja painoin niihin ite kuvia. Voisin niistä ottaa kuvia ja laittaa tänne näytille. Ne paijat ovat niin kovalla kulutuksella ettette ees tiedä...:)

Voin mä tänne alkaa laittaa tyttären tekemiä tai ottamia jokusia valokuviakin sitten ja muutenkin alkaa laajentaa tätä blogiani.