Anteeksi, jos sinä joka tänä viesti koskee, luet tämän. Mut tiedät mut ja mun oloni ja sen että mun on PAKKO kirjoittaa johonkin. En tahdo sinuakaan rasittaa enempää, sillä ymmärrän perheenne surun ja suvunne surun.

Jollei porukka täällä olisi niin ulalla, yritän kertoa mistä on kyse.

En muista olenko yhdelle kaverille antanut tämän osoitteen ja käykö hän täällä edes, siksi mun oli pakko alkuun laittaa toi.

Miten elämä ja maailma voikaan olla niin epäreilu!!!

Sain tossa jonku aikaa sitten tekstiviestin. Ei näköjään kaikilla sentään ole ollu hauskaa (anteeksi). Yksi suku ennen kaikkea perhe suree ja suree varmaan kauan. He ovat menettäneet pienoisensa ja niin epäreilulla tavalla. Ja tämä pienoinen oli niin pieni vielä. Juuri oppinut sen, mitä oikeastaan tämä elämä on.

Jos kyseisen lapsen, pienoisen vanhemmat tai joku suvusta sattuu eksymään. Olen todella pahoillani heidän menetyksestä. Kumpa voisin jotain tehdä heidän puolesta. Mut luulen että mikään ei tuo tuota alle neljä vuotiasta takaisin. Mikään ei lohduta heidän suurta tuskaansa.

en keksinyt tai pystynyt oikeastaan enempää suru runoja tai tommoisia kattoo, mutta tämmöisen löysin ainakin...

Jospa voisin sitoa
särkevän sydämesi haavoja.
Jospa voisin kantaa
edes hiukan suruasi.
Jospa voisin olla rinnallasi,
kun ystävää kaipaat.
Mutta tiedä,
että muistan sinua.
-Marleena Ansio-