Oikeudessa on käyty ja fiilis on PASKA. EI siitä johtuen kaikki, va toi jälkipuinti jolla yksi ihminen jaksaa säätää ja säätää.

Oikeudessa yksi valehteli minkäkerkesi ja sain tuntea kuinka paksa ihminen olen ja kuinka huolimaton ym. Mun va on pakko jaksaa ilmeisesti jostain ettiä ne viimisetkin voiman rippeet ja alkaa enemmän ottaa ohjia ja toivottava että kaikki tulisi paremmin toimii.

Tuntemuksena on va iso viha itteäni kohtaa ja että olen näin hemmetin yököttävä ja paha. Olen läski joka ei osaa kattoa ja kontroloida niitä vähäisiäkään ruokia, joita suusta laittaa alas. Eikä osaa enempää kipeiden jalkojen kanssaliikkua. AInut millä saisin ees hieman parempaapalautetta äitiltäni ja päiväkodin lapsilta, olisi lopettaa taas syöminen ja alkaa laihduttaa itteäni enemmön ja enemmän ja heittää pillerit pois. Jos olisin taas se 170/50 kg ni varmaan muut ihmiset hyväksyisi mut paljon paremmin, sillä silloin ei ainakaan ollu mitään tälläisiä ongelmia, ei tullu ketään kommentoimaan vaatteista eikä kasvoistaeikäruuista. EI tarvinut kattoa koska syö ja mitä ja kuinka paljon. Olen miettinyt jo, jos alkaisin syömään jotain laihutuspillereitä, vaikka ehkä ne voi olla aika vaarallisia. Mulle se on ihan sama, sillä jos saisin muiden sen pienoisenkin hyväksynnän, niin olisin paljon onnellisempi ja ehkä myös iloisempi.

Puhuin sossun kanssa taas tänään.Suhteeni omaan sossuun on ihmeen hyvä ja hän on todella kiva. En olis uskonut ikinäettävoisin soittaa ainasoittoajalla sossulle ja puhua hänen kanssa, pelkäämättä aina pahinta. Mulle aina on tähän mennessä sanottu että sossussa käydään rahaa ruinaamassa tai silloin jos otetaan lapsi huostaan.Mulle tämä on ihan toisin. Rahaa anon vasta, jos todella rahaaei ole, niin ku nyt tuli se yli 100 euron sähkölasku. Ja tietenkin noi lääkekulut siihen myös. Mut en ole sellai joka kk ruinaamassa sielt rahaa. Käymme n. 3kk välein palavereissa siel, ihan meidän tilanteen takia. Siellä on tytön tarhasta ja ym ihmisiä. On ihan kiva että kaikki kokoontuu saman pöydän ääreen ja saan kuulla sellaisen raportin tytön päivistä tarhasta, joita muuten en ehkä saa tietää. Saanhan mä tarhastakin joskus palautetta, mutta vien ja haen ain tytön sellai, ettei paljon siin ehi keskustelee.

No nyt jännitetään perjantaihin asti, mikätuomio on tästä päivästä.Voi olla ettei se mee läpi, mutta ei se meidän elämään paljon vaikuta. Me jatkamme tytön kanssa elämää ihan samalla tavalla, mitä nytkin ja toivomme että meidät jätetään rauhaan pikku hiljaa