Eilen illalla sain valmiiksi haaleista vreistä tehdyn pipon Iidalle. Samasta langasta aloin saman tien tekee kaulahuivia hänelle.

" neulottua kolmiohuivia lähti juuri isän ja iidan mukana tutun näkösälle. Hän saa päättää kumman huivin haluu ja sitten saa. Sain ne reunat nyt laitettua, päättää tarvis viel.

Aloin tossa aamulla klo 6.30 tekee jälleen kolmiohuivia kaarisilmukoilla tai semoisilla. Tosta ruskeasta langasta.

Eilen tein valmiiksi Benin liivin, napeille tarvii paikka laittaa viel ja niin poika pääsee löntystää ja komeilee. Eilen kun hän esitteli isännälle uutta asua, poika rehvasteli oikein kunnolla. Mutta huomasin myös sen että on paljon parantamisen varaa seuraavaa ajatellen. Miettisin myös että jos seuraavaan liiviin teen kai sitten neon vihreästä, joka oli ehkä tarkoitettu siskonpojan sukkiin.

Olo on väsy ja kipuinen. EIlen olin tosi huono vointinen illalla että päätin yöksi mennä kotiin, enkä jäädä tänne vanhemmille. Kotona sitten otin heti pari pore panadolia ja olo parani. Syy kipuiluun ja huonoon oloon oli tämä joka kuukauden paskat päivät. Eipä meikällä ole pitkään aikaan ollukaan noita kipuja, joten en osannut odottaakaan sitä. Onneksi syön aika vähän kipulääkkeitä, ni ne myös auttaa nopeasti. Ja kun on asperiinille allerginen, niin pitää ottaa tota ihmeen parasetamoolia, silläei kovin kivaa ole ihan pallo hukassa olla.

Aamulla sanoin isäl et huomen pitää tornitaloon viä pari reseptiä. Saa taas kaupungin rahoja käyttää melke 300 euroa. Täytyy va jaksaa ensi kuuhun asti ja sitten aijon sanoa taas sille ihmeen lekurille, ettei heidän pöperöt pahemmin meikää auta.

Kortteja pitäis tehä... Niin joulu kun ne tilatut kutsukortitkin. Jos sitten kun tyttö palaa Pyhäkoulu reissulta menisi tytön kanssa kotio askartelee ja tekisi ainakin ne kutsukortit valmiiksi. Sais ne lähetettyä saman tien. Ei sitten ole jaloissa ja mielessä koko ajan.

TUHKIMO ihmetteli kui mä jaksan tälläisiä "pitkiä" sepityksiä kirjoitella. Ehkä yks syy siihen on, että harrastan myös kirjevaihtoa ja siitä on tullu tämä kirjoittamisen juttu. En paljon huomaa sitä kuinka paljon tekstiä aina tulee, kun en paljon kato enää näytölle aina ja joskus en kato mitä näppäimiä painelen. Joskus vaan tuntuu etten paljon mitään ees kirjoita eikä tekstitkään suuremmin isoja ole, mut sitten lopuksi kun kattoo, ni sitä tekstiä on ku mitäkin.

Mut kaipa mätoin tee jutun laitan hieman paremmin ja katon jos menisi toisen § litran teen hakee ja kattoo onko äitin kaapissa jotain kivaa syötävää. Harmittaa hänen eilen ostamat korput , sillä ne ovat maidollisia, joten mä en niihin voi koskea :(

Niin muuten, tammenterho tilanne sen kun edistyy. Se mitä talitinteiltä jää, on ituja alkanut sieminiin kasvaa.Tässätarvii multaa ostaa ja sitten vaan laittaa idulliset terhot multaan ja alkaa oottelee koska ne alkaa kasvaa isommaksi.

Kuvia taidan alkaa tänään hieman napsia sielt ja täältä ja sitten viikolla joskus alan niitä tännekin laittaa...