Terveisiä elokuvista, TAAS

Kävin siskon ja hänen pojan ja tytön kanssa kattomassa Rottatouille (dub)


 

SUOMEKSI PUHUTTU VERSIO!

Kiidätettyään elokuvayleisön uskomattomille seikkailuille autojen, supersankarien, kalojen ja lelujen maailmaan Pixar Animation Studiosin ("Autot", "Nemoa etsimässä", "Ihmeperhe") ilmiömäiset tarinankertojat luovat silmiemme eteen aivan uudenlaisen ja omaperäisen maailman, jonka onnistuu yhdistää niinkin vastakkaiset asiat kuin viiden tähden gourmet-ravintolat ja rotat.

Uudessa animaatioseikkailussa tutustutaan siimahäntään nimeltä Remy, joka unelmoi pääsevänsä vielä jonain päivänä suureksi ranskalaiseksi keittiömestariksi perheen vastustelusta ja alan varsin ilmeisestä rottakammosta huolimatta. Mutta kuinka ollakaan kohtalo heittää Remyn Pariisin viemäreihin juuri mestarikokki Auguste Gusteaun ravintolan alapuolelle. Vaikka Remy on melko epätavallinen - ja varsinkin epätoivottu - vieras hienon ravintolan keittiössä, sen kokkaamista kohtaan tuntema palo laukaisee käyntiin riemukkaan ja jännittävän rottajahdin, joka ennen pitkää saa koko Pariisin ravintolamaailman kiehumaan.

Remy joutuu lopulta valitsemaan, haluaako se kuunnella kutsumustaan vai viettää tavallista rotan elämää. Se oppii ystävyyden ja perheen sekä itsensä hyväksymisen merkityksen - se nyt vain sattuu olemaan rotta, joka haluaa olla kokki.

Huom! Alkukuvana Pixarin animaatio "Lifted" (9 min)

Ohjaus: Brad Bird

Pääosissa (suom. ääninä): Aksu Palmén, Tuomas Uusitalo, Jorma Uotinen, Samuel Harjanne, Markus Bäckman, Susa Saukko, Jarmo Koski, Lars Svedberg, Roman Schatz, Jyrki Sukula, Sami Garam

 

982364.jpg982366.jpg982376.jpg982381.jpg982386.jpg982390.jpg982393.jpg

Ihan kiva leffa ja menisin uudestaankin. Mä jopa naureskelin siel ja välil säikkysinkin...