AAMUPANIIKKI!

Hanki sängyn ympärille herätyskelloja, niin päivä alkaa jo aamusta piipittäen, rämistäen ja läimien.

LISTAA VELVOLLISUUDET

Aloita päivä listaamalla kaikki pakolliset työt. Vanno, ettet lepää ennen kuin joka ainoa niistä on tehty.

MUREHDI TULEVAA VIIKKOA

Herää joka aamu mahta´vaan maanantaitunnelmaan. Jotta saisi sydänkohtauksen kannattaa aina ajatella, että edessä on kokonainen työviikko.

VALJASTA AIKA

Säädä rannekello piippaamaan vartin välein ja tarkkaile jatkuvasti työsi edistymistä. Näin varmistat, että käytätä ajan tehokkaasti. Puolusta kiihkeästi ajankäytön valvontaa. Laske jokainen sekunti, sillä joka sekunnista voi laskuttaa.

ASETA RIMA KORKEALLE

Tavoittele täydellisyyttä kaikessa mitä teet. Pienikin virhe voi johtaa koko hankkeen epäonnistumiseen.

KERJÄÄ KRITIIKKIÄ

Kerää lähipiiriin kunnianhimoisia, aggressiivisia ja ylimielisiä ihmisiä, jotka lakkaamatta arvostelevat sinua. Hyväksy heidän kritiikkinsä, heillähän on selvä käsitys vioistasi ja puutteistasi.

PISTÄ RAHA KIERTÄMÄÄN

Rahaa on turha pitää pankissa. Hautaankaan sitä ei saa mukaan. Ota siis rankasti velkaa. Pyri kuluttamaan 20% enemmän kuin ansaitset, se innostaa paiskimaan töitä palkankorotuksen toivossa.

NAUTI AIKAEROSTA

" Lennä sinipunaissin siolmin- stressaannu kahdella aikavyöhykkeellä yhtä aikaa."

PELAA VOITOSTA

Urheillen voit hioa kilpailukykysi huippukuntoon. Pyri voittamaan hinnalla millä hyvänsä, sillä häviäminen on aina tappion merkki. Muista: tärkeintä on voitto, ei rehti kilpa.

BONGAA RUUHKAHUIPUT

Supermarketissa voit vaivatta kohottaa stressitasoa, kunhan ajoitat käyntisi ruuhka-aikaan. Valitse lenkottavat ostoskärryt ja tehosta vaikutusta äkkikurvein. Tuppaudu maksamaan pikakassalle ja rähjää, ettei sinulla ole aikaa laskea kuinka monta ostosta kärryyn kertyy.

RÄJÄYTÄ PÄÄSI

Anna stereoiden pauhata täysillä klassista musiikkia ja raskasta rokkia yhtä aikaa. Tämä tyylien törmäys tuuttaa suoniisi reippaan adrenaliiniannoksen ja kiihdyttää kivasti pulssia.

STRESSAA YÖTÄ MYÖTEN

Jätä lukeminen kokonaan tenttiä edeltävään iltaan. Uusinnat antavat sinulle mahdollisuuden säännölliseen yöopiskeluun.

BITTIJÄTTI

Osta tietokone. (vähintään P2/333 MHz 8 GHP 512 KB cache 64 MB SDRAM PAS SCSI ABS x 32CD)

TULE VIIME HETKELLÄ

Arvokasta aikaa säästyy, kun saavut lentokentälle vasta kun kaikuu viimeinen kuulutus: "matkustajat Sepe L. Valtimo ja Rauha T. Tomasti siirtykää viipymättä kakkosterminaaliin, koneenne odottaa."

MUISTA KAIKKI MOKAT

Muistele säännöllisesti menneitä virheitä ja epäonnistumisia, kaikkia tumpeloinnin tähtihetkiä. Niiden ajatteleminen innostakoon sinua pyrkimään kohti kaivattua päämäärää- Mutta kysy silti koko ajan itseltäsi, oletko sittenkään päässyt puutteistasi eroon.

VERISSÄPÄIN VOITTOON

Hankkiudu vähän päästä väittelyyn, niin pysyt virkeänä ja jatkuvassa paineessa. Pidä perussäännöt:

a) Vastustaja on voitettava, vaikka olisit väärässä.

b) Vastapuoli pitää saada myöntämään virheensä.

c) Koskaan ei ole varaa kompromissiin.

TAISTELUSUUNNITELMA

Tee kumppanisi kanssa lista molempien huonoista tavoista ja pienistä ärsyttävistä piirteistä. Riidelkää kunnolla päästääksenne niistä eroon. Kiinnittäkää seinälle viikon pistetilanne ja kiistelkää siitä, kumpi edistyy paremmin.

MENKÄÄ NAIMISIIN

KAHVI KANNATTAA

Juo kannukaupalla teetä ja kahvia. Kofeiini pitää sinut hereillä ja saat pari lisätuntia jokaiseen työpäivään.

MERTA, HIEKKAA JA STRESSIÄ

Vältä lomaa viimeiseen asti. Jos kuitenkin joudut lomalle, Muista kertoa kaikille työtovereille, miten sinut tarvittaessa voi tavoittaa. Pakkaa matkaan sylimikro ja modeemi. Näin voit pitää kiivaan elämänrytmisi aivan entisellään.

VAUHTELUVIMMA

Muuta asuntoa. Vaihda työpaikkaa. Muuta asuntoa ja vaihda työpaikkaa. Vaihda kumppania. Vaihda asuntoa, työpaikkaa ja kumppania. Vaihda mahdollisimman usein kaikkea, mitä vain voi vaihtaa.

HYVÄSTI RAUHA

Hanki lapsia

VAARA! TEE-SE-ITSE

Häikäise perhe remonttitaidoillasi ja tee kaikki itse. Raataessasi voit pitää hermot tiukkana ajattelemalla, että:

78% tulipaloista johtuu virheellisistä sähköasennuksista

93% vakavista tapaturmista sattuu kodin remontin yhteydessä

71% vesivaurioista aiheutuu törkeän taitamattomasti tehdystä työstä, joka ei ole ammattimiesten tekemä.

LUOVU TOIVOSTA

Vaihda kestolottoon uudetnumerot. Hukkaa lottokuponki puoli tuntia ennen arvontaa.

KILPA AIKAA VASTAA

Elämä on lyhyt. Voit kuolla milloin hyvänsä.Muistuta tästä itseäsi käymällä säännöllisesti hautajaisissa. Koko seremoniaa ei kuitenkaan kannata seurata, se veisi liikaa aikaa. Voit sopia, että joku soittaa kännykkääsi pian tilaisuuden alettua, näin saat hyvän syyn lähteä.

ÄLÄ SUOTTA SUUNNITTELE

Suunnittelu vie aikaa ja voimia. Pomoon tekee aina vaikutuksen, kun arvioit ajan ja kulut alakanttiin. Yritä löytää uusi työpaikka ennen kuin väistämätön katastrofi iskee.

MUODIN UHRI

Ahtaat kengät ovat oiva ärtyisyyden syy. LKäytä niitä muistuttamaan siitä, ettei saa luopua päätöksestään pyrkiä menestykseen hinnalla millä hyvänsä.

OLE TOMPPELI, VIE KAIKKI LAPSET RETKELLE!

Aurinkoisen kesäpäiväm kunniaksi ahda autoon kaikki omat ja naapurin lapset ja vie heidät retkelle rantaan. Pidä tunnelma katossa pitkän kuuman ajomatkan aikana. Visko rantapalloa ja laula suureen ääneen "tuhat pientä elefanttia marssi näin"

SITOUDU TIUKASTI

Määrittele tavoitteet elämässäsi ja jaa aika sopiviin jaksoihin, että saavuttaisit ne. Joka viikko:

työlle 104 tuntia,

perheelle ja yksityiselämälle 36 tuntia,

nukkumiseen 28 tuntia.

Jos pakottavat perheasiat vaativat enemmän aikaa, sitä ei saa ottaa työajasta.

MYY SIELUSI

Käytä vapaa-aika hyödyksi. Jos sinulla on jo toinen työ, hanki vielä kolmas.

HOIDA KAIKKI

Muista, että lähimmäisesi eivät ole tarpeeksi taitavia. Hoida itse pienimmätkin työt.

KUURIKURIMUS

Hanki makuuhuoneeseen suuri peili. Tutki päivittäin, miten ylipainoinen ja huonokuntoinen susta on tullut. Toista viisi kertaa: " olen veltto ja laiska läski." Päätä liikkua ja laihduttaa, kunnes sinulla on tähtimannekiinin vartalo.

ETSI RUMA JA MELUISA PAIKKA

Etsi ydinkeskustan vilkkain vilinä ja käy siuellä usein. Hengitä kiireistä ilmapiiriä. Tutki tuntemattomien ohikulkijoiden ahdistuneita kasvoja. Anna jännityksen tarttua myös omaan rintaan.

PELKÄÄ YÖLLÄ

Pyri olemaan yksin öitä, että voit rauhassa katsella kaikki pelottavat elokuvat. Kun sitten kieriskelet yksin vuoteessa kammottavan pimeässä kamarissa, kuvittele, miten helposti jotain kauheaa saattaisi sattua myös sinulle.

JÄRJESTETTY KAAOS

Tärkeiden papereiden etsiskelyyn käytetty aika ei mene hukkaan. Sitä voi pitää osana turvajärjestelmää. Onhan niin, että jos sinä et papereita löydä, eivät niitä löydä varkaatkaan.

ÄLÄ SUOTTA VALMISTELE

Kokouksiin ja esitelmiin valmistautuminen vie aikaa ja vähentää välittömyyden tuntua. Luota siihen, että sinulla on luonnostaan kyky muistaa valtava määrä yksityiskohtia ja esittää ne loisteliaan vakuuttavasti.

MURROSIKÄISET JÄRJESTYKSEEN

Kutsu perheen murrosikäiset koolle kahdeksalta lauantai-iltana ja vaadi heitä viettämään kanssas mukava koti-ilta.

HOIDA VELVOLLISUUTESI

käy sukulaisten luonna!!!

AJAN HAMMAS PUREE

Aamuinen vilkaisu kylpyhuoneen peiliin muistuttaa siitä, että elät elämäsi loppuaikaa. Tutki vetäytyvää hiusrajaa, roikkuvaa mahaa ja uusia ryppyjä- ne kertovat, että aika kuluu.

IKUINEN HUOLI

Yleensä ei tapahdu sellaista, mitä pelkää. Siksi kannattaa pelätä vielä paljon vakavampia asioita. Ponnistele keksiäksesi mitä ne ovat. Näin ne saavat ja lietsot samalla paniikkitunnelmaa

KÄRSI HILJAA

Kun pyrkii saavuttamaan täystehoisen stressin, on syytä pitää vaikeudet kokonaan itsellään. Toisille uskoutuminen vähentää painetta.